Analyysi: Kreikka tuskin selviää ilman kolmatta

TUKIPAKETTIA

03.03.2015 15:01

Sijoittajien luottamus on karissut sitä mukaa kun Syriza on puhunut lainaehtojen purkamisesta ja uudistusten perumisesta. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo

Espanja nosti ensimmäisenä kissan pöydälle. Maan valtiovarainministeri Luis de Guindos sanoi maanantaina, että neuvottelut Kreikan kolmannesta tukipaketista ovat alkaneet. Paketin koko olisi 30–50 miljardia euroa.

Uusi tukipaketti on roikkunut ilmassa pitkään, mutta euromaat eivät ole halunneet puhua siitä.

Ennen Kreikan vaaleja kaavailtiin, että toisen tukiohjelman jälkeen Kreikalle rakennettaisiin ikään kuin apukellukkeet, joiden avulla se voisi totutella paluuta normaaleille lainamarkkinoille. Kellukkeisiin ei aiottu pumpata uutta rahaa, vaan niihin käytettäisiin aiemmasta ohjelmasta yli jääneitä varoja.

Tarkoituksena oli vahvistaa markkinoiden luottamusta tarjoamalla Kreikalle valmiusluottoa, johon maa voisi turvautua tarpeen vaatiessa.
758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Keskusta ei ole koskaan vastustannut rahan syytöä Kreikkaan, keskusta on jopa ollut hyväksymässä rahan syydön Kreikkaan!

Äänestä
  • "Piikki on taasen auki!

    Äänestä

Suomen osuus on 1000 miljoonaa

Äänestä

Alakakaa Kustaat "höylätä arkkua"

Äänestä
  • Ei kiinnosta äänestää puoluetta joka hyväksyy jatkuvan Kreikka rahoituksen Keskustapuolue on jopa viralisesti hyväksynyt Kreikkaa rahoituksen, 30 vuoden takaisinmaksun ajalla ja alennetulla korolla lainaa kymmenen-miljardeja Suomalaisten verorahaa, kotimaassa on huutava pula rahasta, mutta Keskustapuolueella on antaa rahaa, liekö keskustan maffia-osasto vuosien mittaan jemmanut josta on jakaa, eikai vaan verorahoja Keskusta jaa?

    Äänestä

  • UPDATE_10662416 kirjoitti:

    Ei kiinnosta äänestää puoluetta joka hyväksyy jatkuvan Kreikka rahoituksen Keskustapuolue on jopa viralisesti hyväksynyt Kreikkaa rahoituksen, 30 vuoden takaisinmaksun ajalla ja alennetulla korolla lainaa kymmenen-miljardeja Suomalaisten verorahaa, kotimaassa on huutava pula rahasta, mutta Keskustapuolueella on antaa rahaa, liekö keskustan maffia-osasto vuosien mittaan jemmanut josta on jakaa, eikai vaan verorahoja Keskusta jaa?

    tuo reika nyt kyllä selviää vaikka ja mistä kun timo soinni on suomen hallituksessa ministerinä. Ja hyvä niin.

    Äänestä

Ei koskaan se selviä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätävastustaaPS kirjoitti:

TUKIPAKETTIA

03.03.2015 15:01

Sijoittajien luottamus on karissut sitä mukaa kun Syriza on puhunut lainaehtojen purkamisesta ja uudistusten perumisesta. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo

Espanja nosti ensimmäisenä kissan pöydälle. Maan valtiovarainministeri Luis de Guindos sanoi maanantaina, että neuvottelut Kreikan kolmannesta tukipaketista ovat alkaneet. Paketin koko olisi 30–50 miljardia euroa.

Uusi tukipaketti on roikkunut ilmassa pitkään, mutta euromaat eivät ole halunneet puhua siitä.

Ennen Kreikan vaaleja kaavailtiin, että toisen tukiohjelman jälkeen Kreikalle rakennettaisiin ikään kuin apukellukkeet, joiden avulla se voisi totutella paluuta normaaleille lainamarkkinoille. Kellukkeisiin ei aiottu pumpata uutta rahaa, vaan niihin käytettäisiin aiemmasta ohjelmasta yli jääneitä varoja.

Tarkoituksena oli vahvistaa markkinoiden luottamusta tarjoamalla Kreikalle valmiusluottoa, johon maa voisi turvautua tarpeen vaatiessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu