Ipulaiset itkevät, kuinka heidän vanhempiaan hoidetaan tai on hoidettu huonosti.
Vika on heidän mielestä yhteiskunnan.
Meidän suvussa ainakin vanhukset on hoidettu itse. Ei puhettakaan siitä, että omat rakkaat sukulaiset olisivat yhteiskunnan vastuulla.
Ipulaisista ei tähänkään ole.
Vika on heidän mielestä yhteiskunnan.
Meidän suvussa ainakin vanhukset on hoidettu itse. Ei puhettakaan siitä, että omat rakkaat sukulaiset olisivat yhteiskunnan vastuulla.
Ipulaisista ei tähänkään ole.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eihän aina ole mahdollisuus hoitaa omia vanhempiaan, eikä kaikilla vanhemmilla edes ole lapsia, joten jonkun ne vanhuksetkin on hoidettava. Jos ei yhteiskunta auta tässä, niin heitteillä ovat vanhuksemme.
Kerrakin ipulaiset ovat oikealla asialla, että vanhustenkin asia nostetaan esille. Ei tavallinen kansa jaksa koko ajan kuunnella EU, euro, TTIP ja Nato juttuja.
Jos ei ole lapsia hankkinut tai on lapset kasvattanut niin kehnosti, että heistä on tullut esimerkiksi juoppoja tai ipulaisia niin kyllä syy on itsessä.
Tämä kirjoitus sinua ilmeisesti harmittaa, mutta kun se on niin totta, olit sinivihreä tai punavalkoinan.
http://lenawiksten.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188297-muistisairas-vanhus-–-yhteiskunnan-heittopussi
Ipulaiset eivät ole näyttäytyneet koskaan eduskunnassa, joten älkää tuomitko sellaista mitä ei ole. Meitä äänestämällä voitte nähdä vaikutukset 4 vuoden sisällä ehdokas nro 198
Ei me mitään itketä. Vanhemmat on aikoja sitten kuolleet harmiin jonka EU aiheutti. Me aikuiset osaamme kuolla vaikka nälkään. Ensi kyllä teemme selväksi lurjusten teot.
Uudenkaupungin kokoomuksen sinivihreä transseksuaali on näköjään herännyt talvihorroksesta vaalien lähestyessä.
Miten kokoomus ratkaisee vanhustenhoidon työvoimapulan? Risikon orjatyömalli ei takaa laatutyötä, koska työvoimalla ei välttämättä ole alan koulutusta. Samalla kokoomus lisää kuntarahoituksessa alueellista eriarvoisuutta suosimalla rahoitusta vain kehä kolmosen sisäpuolelle.
Creat toteutti sen mihin YLE ei pystynyt - kaikki puolueet samalla viivalla vaalikeskustelussa
antti pesonen
-> info
http://creat.fi/category/vhs/
http://creat.fi/samalla-viivalla-tapani-ruokanen-vs-antti-pesonen/
kok, vastaan IPU
Tyypillistä ipulaista puhetta. Ipulainen ei pysty edes syöttämään tai ulkoiluttamaan vanhusta, koska hänellä ei ole siihen tarvittavaa koulutusta!
Lukekaa nyt hyvät ihmiset kuinka sairaita nämä ipulaiset oikein ovat!
https://www.google.fi/webhp?sourceid=chrome-instant&ion=1&espv=2&ie=UTF-8#q=samalla viivalla&start=10
Samalla viivalla
en tajunnut miten tuolta löytyy nuo muut keskustelut, nyt tiedän,
etsi niistä merkeistä kohta menu, sieltä ne löytyy.
Se on kuulkaa yksi ja sama mitä joku meistä kirjoittaa. Aina Sinivihreä tulee ja kääntää asiat päälaelleen. Mistä ilmenee, ettei bloginkirjoittaja olisi tehnyt sen minkä on voinut? Miksi luulet, ettei hän ole sitä äitiään hoitanut ja ulkoiluttanut? Siksikö että hän ei ole pystynyt / jaksanut yksin sitä tehdä vaan on tarvinnut ulkopuolista apua.
Lyön vaikka vetoa, ettei Sinivihreä itse jaksa olla vanhuksen kanssa tuntiakaan. mutta toisaalta, Sinivihreä saa varmaan trollauksista niin hyvät rahat, että hän voi täysin ulkoistaa vanhempiensa hoidon.
Sinivihreä hyökkää aina juuri niiden kimppuun, joilla on elämässään ollut raskaita kokemuksia ja menetyksiä. Niin tälläkin kertaa. En lähde selittämään sen tarkempaa, mutta tunnen asianomaisen blogistin hyvin ja sen verran voin kertoa ettei hän elämässään ole aina helpolla päässyt.
Sinivihreä voisi siirtyä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten palstoille riehumaan.
Vanhuuseläkeläisten indeksi kuntoon vuodesta 96 asti korkoineen leikkaukset lopetettava
Tasokorotus alle tonnin eläkkeisiin noin 200-300 euroa
jättieläkkeisiin katto kuten muuallakin maailmassa koska maito maksaa kaikille saman verran
http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/vaaligalleria?emer[pn]=&emer[pd]=&emer[pp]=&emer[pg]=&emer[par]=18_90&emer[pk]=v_desc&emer[po]=#4509
Papusen video on kolmanneksi katsotuin ja täynnä asiaa, vaikka
hänellä on hupaisa tapa ilmaista asiat, katsojia jo 52 tuh,
Papunen puhuu muuten asiaa, pilkkakirveet
Ilkeämielinen tyyppi tuo Sinivihreä. Ehdotan, että käyt Alkossa ja ostat pullon votkaa. Laitat sen pakastimeen ja annat olla vuorokauden. Sitten nautit sen seuraavana päivänä raakana yhteen menoon. Kun tämän olet tehnyt, tulet tänne kirjoittamaan, minkälaiset on fiilikset. Eipä tässä kummempia.
Fiilikset olisivat varmasti erittäin ipulaiset!
Kouluttaudu sinä yliopistossa 6 vuotta, opettele neljä vierasta kieltä, tee pitkää päivää ja saa hyväpalkkainen virka. Ala tienata ja ala kuunnella niiden ruikutusta, jotka ovat tänä aikana vain kiskoneet vodkaa ja heidän lauluaan siitä, miten sinun rahasi kuuluvat heille ja kuinka sinun pitää hoitaa heidän vanhempansakin!
Mutta eihän sinusta ressukka ole opiskelemaan tai työntekoon. Nyt on taas maanantai. Kohta oletkin jo Alkon ovella.
Mistäs sinä SN tiedät.mitä minä olen opiskellut ja kuinka kauan ja mitä työtä minä teen. Ei ole kuule turhanpäiväiseen trollaamiseen liiemmin aikaa, katsos kun me varttuneemmat ipulaiaet vapaa-ajallamme vielä huolehdimme lastenlapsistamme, vanhemmistamme ja lemmikeistämme.