Miksi syyttäjä ei syytä murhasta?

Utsjoella alkoi tänään oikeudenkäynti tapauksesta, jossa aikuisopiskelija puukotti 16-vuotiaan pojan hengiltä saamelaislukiossa. Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/a1425525031223) kertoo:

"Syytteen mukaan mies oli ottanut asunnolta puukon ja mennyt kesken koulupäivän läheiselle saamelaislukiolle Utsjoella 24. lokakuuta viime vuonna. Hänen tarkoituksenaan oli syyttäjä Anita Haapakosken mukaan tappaa joko uhriksi joutunut 16-vuotias poika tai ensimmäinen vastaantuleva mies.

Syytetty oli ensin kävellyt lukion ryhmätyötilan läpi. Siellä oli tuolloin 16-vuotias poika ja kaksi tyttöä oppitunnilla.

Mies oli hetken kuluttua palannut ryhmätyötilaan, hyökännyt nojatuolissa istuneen pojan kimppuun puukon kanssa ja sanonut: ”Kuole”.

Puukoniskuja oli lukuisia.

Syyttäjän mukaan mies oli suunnitellut tekoa etukäteen. Puolustus on todennut, että mies valitsi uhrin sattumanvaraisesti."

- -

Päätti tappaa ensimmäisen vastaantulijan ja iski useita kertoja puukolla. Ei silti ole murha? Mitä vielä olisi vaadittu?

Ikävää, että Hesarin mukaan uhrin omaiset joutuvat ajamaan murhasyytettä. Jos tekijä tuomitaan taposta, voi omaisille tulla mukava lasku oikeudenkäynnistä. Muistelkaa Eveliina Lappalaisen tapausta: Syyttäjä ajoi tappotuomiota, Lappalaisen vanhemmat murhatuomiota. Tekijä tuomittiin taposta. Uhrin vanhemmille lankesi maksettavaksi oikeudenkäyntikuluja 50 000 euron edestä.
14142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Valitettavasti on niin, että pitää olla selkeästi nähtävissä selkeää suunnitelmallisuutta ja vielä todistaa se, että voiolla kyseessä lain mukainen "murha". Vaikka enemmän tai vähemmän murhasta kyse munkin mielestä, monta viikkoa todistajien mukaan puhui aiheesta.

Äänestä

Hän oli marko vehmanen, hän joka tappoi.

Äänestä

Ei noita voi verratakaan, ei Lappalaisen tapossa ollut mitään suunnitelmallisuutta, erityistä raakuutta, eikä edes pitkää kestoa.

Äänestä
  • Hovi tuomitsi murhasta, mutta Korkein oikeus tuomitsi taposta.

    Äänestä

  • >>ei Lappalaisen tapossa ollut mitään suunnitelmallisuutta, erityistä raakuutta, eikä edes pitkää kestoa.<<

    Eikö mitään noista?

    KKO 2004:63
    "A oli kohdannut vastaan pyöräilleen B:n kevyen liikenteen väylällä. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään pahoinpidelläkseen häntä. Kun A oli saanut B:n pysäytettyä, hän oli välittömästi alkanut lyödä nyrkillä B:tä kasvoihin. Tukahduttaakseen B:n vastarinnan A oli lyönyt pään alueelle vielä 3 - 4 kertaa, minkä seurauksena B oli menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. A oli raahannut tajuttoman B:n ojan pohjalle.

    Ojan pohjalla A oli kuristanut B:tä kurkusta. Kuristamisen aikana B:n jalat ja kädet olivat alkaneet liikkua. B oli alkanut tehdä vastarintaa vapautuakseen mudan ja veden alta. Tämän jälkeen A oli siirtynyt B:n ylävartalon ja pään päälle seisomaan, minkä seurauksena B:n pää oli painunut mutaan ja suu ja nenä olivat joutuneet mudan peittämiksi.

    Pään päällä seisominen oli kestänyt noin minuutin siihen saakka, kunnes B:n liikkeet olivat lakanneet. Liikkeiden lakkaamisen jälkeen A oli seissyt vielä vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut ja se oli aiheutunut siitä, että B oli hengittänyt mutaa."
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040063

    Tappaja-Martikaisen avustaja oli katsonut päämiehensä syyllistyneen ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Aika veijareita ne osaavat olla, kukin vuorollaan, millä puolella kulloinkin sattuvat olemaan - ja valtio maksaa palkan.

    Tästä alkoi erään "huippujuristin" hulppea julkkisura. Lappalaisen omaisten avustajana hän vaati tappajalle tuomiota murhasta - eikä aivan olemattomin perusten, kuten ilmenee HO:n tuomiosta. Tänään "huippujuristi" avustaa Laajasalossa venäläistaustaisen naisen murhasta syytettyä ex-kokoomuspomoa.

    KKO:n rajanveto murhan ja tapon välillä on viime vuosina ollut turhan lepsua. Esimerkiksi Espanjassa Jennan tappaneet nuoret huumekauppiaat, jotka perustellusti molemmat HO:ssa tuomittiin murhasta, pääsivät KKO:ssa pälkähästä, kun pääjehu tuomittiin taposta ja kumppani vain avunannosta. Niinpä vm. sitten nuorena henkilönä vapautui ehdonalaiseen noin kahden vuoden jälkeen ja kiirehti juhlistamaan keikan päättymistä kusemalla uhrinsa haudalle.

    Äänestä

  • Ei mitään asetta ja lyhytkestoinen yhtäjaksoinen väkivalta. Toinen ääripää on auerskan tekemä kidutusmurha, kesto tunnin paikkeilla, erittäin raaka, monta asetta, monessa osassa, suunnitelmallisuutta, lasten paikalla ollessa ja nähden...Tekijä myös aikuinen, toisin kuin Lappalaisen tapossa.

    Äänestä

  • HO:
    "Erityistä raakuutta tai julmuutta ei ollut lainsäädännössä määritelty. Ne eivät kuitenkaan olleet tekijää vaan tekotapaa koskevia ominaisuuksia. Erityinen raakuus tai julmuus voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun surmaamistapa oli ollut poikkeuksellisen törkeä tai kun uhrille oli aiheutettu erityistä kärsimystä.

    Tekoon ei ollut näytetty olleen minkäänlaista syytä. A oli ollut fyysisesti täysin ylivertainen B:hen nähden, joka oli ollut ojan pohjalla täysin puolustuskyvytön. Surmaamisen A oli tehnyt käsin kuristamalla, painamalla päätä mutavelliin ja varmistamalla kuoleman vielä pään päällä seisten. Tekotapa osoitti A:n poikkeuksellisen sitkeää, määrätietoista ja johdonmukaista pyrkimystä surmata B. Tekoa oli siten pidettävä erityisen raakana. Surmaamistapa kokonaisuutena oli ollut B:n kannalta erittäin tuskallinen. B:n rimpuilun jäljet ojan pohjalla osoittivat myös, että hän oli ymmärtänyt, mitä hänelle oltiin tekemässä. Näin ollen surmaamisen oli täytynyt aiheuttaa B:lle myös erittäin suurta kärsimystä. A:n tekoa oli siten pidettävä myös erityisen julmana.

    Teolle ei ollut minkäänlaista motiivia ja se oli kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan. A oli toiminut teon aikana ja sen jälkeen täysin kylmäverisesti. Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä."

    HO oli tuominnut tappaja-Martikaisen nuorena henkilönä tehdystä murhasta 9 vuodeksi vankeuteen. (21-vuotias olisi saanut elinkautisen.) KKO tuomitsi hänet taposta 7 vuodeksi. Ehdonalaiseen vapauteen Martikainen päästettiin hänen kärsittyään yhden kolmasosan 7 vuoden rangaistuksesta eli 2 v 4 kk istumisen jälkeen. Valvottuun koevapauteen hänellä oli mahdollisuus päästä jo 6 kk tätä ennen, jolloin kakkua olisi istuttu vain 1 v 10 kk. Yksi vuosi kymmenen kuukautta!

    Kyllä olisi kirveellä töitä!

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    HO:

    "21-vuotias olisi saanut elinkautisen"? 18-vuotias voi saada elinkautisen.

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    >>ei Lappalaisen tapossa ollut mitään suunnitelmallisuutta, erityistä raakuutta, eikä edes pitkää kestoa.<<

    Eikö mitään noista?

    KKO 2004:63
    "A oli kohdannut vastaan pyöräilleen B:n kevyen liikenteen väylällä. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään pahoinpidelläkseen häntä. Kun A oli saanut B:n pysäytettyä, hän oli välittömästi alkanut lyödä nyrkillä B:tä kasvoihin. Tukahduttaakseen B:n vastarinnan A oli lyönyt pään alueelle vielä 3 - 4 kertaa, minkä seurauksena B oli menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. A oli raahannut tajuttoman B:n ojan pohjalle.

    Ojan pohjalla A oli kuristanut B:tä kurkusta. Kuristamisen aikana B:n jalat ja kädet olivat alkaneet liikkua. B oli alkanut tehdä vastarintaa vapautuakseen mudan ja veden alta. Tämän jälkeen A oli siirtynyt B:n ylävartalon ja pään päälle seisomaan, minkä seurauksena B:n pää oli painunut mutaan ja suu ja nenä olivat joutuneet mudan peittämiksi.

    Pään päällä seisominen oli kestänyt noin minuutin siihen saakka, kunnes B:n liikkeet olivat lakanneet. Liikkeiden lakkaamisen jälkeen A oli seissyt vielä vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut ja se oli aiheutunut siitä, että B oli hengittänyt mutaa."
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040063

    Tappaja-Martikaisen avustaja oli katsonut päämiehensä syyllistyneen ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Aika veijareita ne osaavat olla, kukin vuorollaan, millä puolella kulloinkin sattuvat olemaan - ja valtio maksaa palkan.

    Tästä alkoi erään "huippujuristin" hulppea julkkisura. Lappalaisen omaisten avustajana hän vaati tappajalle tuomiota murhasta - eikä aivan olemattomin perusten, kuten ilmenee HO:n tuomiosta. Tänään "huippujuristi" avustaa Laajasalossa venäläistaustaisen naisen murhasta syytettyä ex-kokoomuspomoa.

    KKO:n rajanveto murhan ja tapon välillä on viime vuosina ollut turhan lepsua. Esimerkiksi Espanjassa Jennan tappaneet nuoret huumekauppiaat, jotka perustellusti molemmat HO:ssa tuomittiin murhasta, pääsivät KKO:ssa pälkähästä, kun pääjehu tuomittiin taposta ja kumppani vain avunannosta. Niinpä vm. sitten nuorena henkilönä vapautui ehdonalaiseen noin kahden vuoden jälkeen ja kiirehti juhlistamaan keikan päättymistä kusemalla uhrinsa haudalle.

    Lepomäen tapauksessa Hovioikeus lievensi tuomiota eikä Korkein Oikeus.

    Äänestä

  • Niinhän se oli, taisi olla 2-1. Mutta KKO ei antanut valituslupaa.

    Äänestä

  • jore4 kirjoitti:

    "21-vuotias olisi saanut elinkautisen"? 18-vuotias voi saada elinkautisen.

    Toki voi - mutta voi päästä vähemmälläkin, kuten HO olisi päästänyt. Mutta 21-vuotias täysjärkinen EI voi murhasta saada muuta kuin elinkautisen. Siinä se poitti oli.

    Äänestä

  • nix-nax kirjoitti:

    Toki voi - mutta voi päästä vähemmälläkin, kuten HO olisi päästänyt. Mutta 21-vuotias täysjärkinen EI voi murhasta saada muuta kuin elinkautisen. Siinä se poitti oli.

    Myös 18-20v.täysijärkinen ei voi saada muuta kuin elinkautisen murhasta. (ellei ole rikoksenteko hetkellä ollut alle 18v.)

    Äänestä

  • Tässä tiedot nuorten rangaistuksista koottuna (nix_nax 3.6.2014):

    "Suomessa rikosvastuu alkaa vasta 15 vuodesta. Ikäraja on pysynyt samana rikoslain säätämisestä 1889 lähtien. Aika ajoin herää kysymys, olisiko tätä rajaa laskettava. Tosiasiahan on että 13-14-vuotiaat ovat nykyään henkisestikin kypsempiä kuin menneinä vuosikymmeninä ja siten paremmin kykeneviä ymmärtämään tekojensa seuraukset. Raja on 15 vuotta kaikissa Pohjoismaissa, 14 vuotta Saksassa ja Itävallassa ja tätä alempi monissa Euroopan maissa.

    Nykyään 15-17-vuotiaana tehdystä rikoksesta voidaan tuomita enintään 3/4 maksimirangaistuksesta ja vankeuden asemesta voidaan tuomita sakkoa; elinkautisen asemesta voidaan tuomita enintään 12 vuotta vankeutta. Lisäksi 21 vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta tuomittu tulee päästää ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan tuomiosta 2/3:n asemesta 1/2 tai (ei-uusija) 1/2:n asemesta 1/3 (tapaus Lilo). Elinkautisesta nuori voidaan vapauttaa hänen kärsittyään tuomiosta 12 vuoden asemesta 10 vuotta."
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/12286546

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    HO:
    "Erityistä raakuutta tai julmuutta ei ollut lainsäädännössä määritelty. Ne eivät kuitenkaan olleet tekijää vaan tekotapaa koskevia ominaisuuksia. Erityinen raakuus tai julmuus voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun surmaamistapa oli ollut poikkeuksellisen törkeä tai kun uhrille oli aiheutettu erityistä kärsimystä.

    Tekoon ei ollut näytetty olleen minkäänlaista syytä. A oli ollut fyysisesti täysin ylivertainen B:hen nähden, joka oli ollut ojan pohjalla täysin puolustuskyvytön. Surmaamisen A oli tehnyt käsin kuristamalla, painamalla päätä mutavelliin ja varmistamalla kuoleman vielä pään päällä seisten. Tekotapa osoitti A:n poikkeuksellisen sitkeää, määrätietoista ja johdonmukaista pyrkimystä surmata B. Tekoa oli siten pidettävä erityisen raakana. Surmaamistapa kokonaisuutena oli ollut B:n kannalta erittäin tuskallinen. B:n rimpuilun jäljet ojan pohjalla osoittivat myös, että hän oli ymmärtänyt, mitä hänelle oltiin tekemässä. Näin ollen surmaamisen oli täytynyt aiheuttaa B:lle myös erittäin suurta kärsimystä. A:n tekoa oli siten pidettävä myös erityisen julmana.

    Teolle ei ollut minkäänlaista motiivia ja se oli kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan. A oli toiminut teon aikana ja sen jälkeen täysin kylmäverisesti. Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä."

    HO oli tuominnut tappaja-Martikaisen nuorena henkilönä tehdystä murhasta 9 vuodeksi vankeuteen. (21-vuotias olisi saanut elinkautisen.) KKO tuomitsi hänet taposta 7 vuodeksi. Ehdonalaiseen vapauteen Martikainen päästettiin hänen kärsittyään yhden kolmasosan 7 vuoden rangaistuksesta eli 2 v 4 kk istumisen jälkeen. Valvottuun koevapauteen hänellä oli mahdollisuus päästä jo 6 kk tätä ennen, jolloin kakkua olisi istuttu vain 1 v 10 kk. Yksi vuosi kymmenen kuukautta!

    Kyllä olisi kirveellä töitä!

    Tuo tuomio on hyvin linjassa vastaaviin, mutta auerskalta voisi laittaa pään pölkylle, se olisi hyvin kohtuullista. Naiset saavat yleensäkin paljon pienemmät tuomiot ja nyt hovinarrit meinaa vapauttaa pedomurhajan kokonaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Cocomo kirjoitti:

Utsjoella alkoi tänään oikeudenkäynti tapauksesta, jossa aikuisopiskelija puukotti 16-vuotiaan pojan hengiltä saamelaislukiossa. Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/a1425525031223) kertoo:

"Syytteen mukaan mies oli ottanut asunnolta puukon ja mennyt kesken koulupäivän läheiselle saamelaislukiolle Utsjoella 24. lokakuuta viime vuonna. Hänen tarkoituksenaan oli syyttäjä Anita Haapakosken mukaan tappaa joko uhriksi joutunut 16-vuotias poika tai ensimmäinen vastaantuleva mies.

Syytetty oli ensin kävellyt lukion ryhmätyötilan läpi. Siellä oli tuolloin 16-vuotias poika ja kaksi tyttöä oppitunnilla.

Mies oli hetken kuluttua palannut ryhmätyötilaan, hyökännyt nojatuolissa istuneen pojan kimppuun puukon kanssa ja sanonut: ”Kuole”.

Puukoniskuja oli lukuisia.

Syyttäjän mukaan mies oli suunnitellut tekoa etukäteen. Puolustus on todennut, että mies valitsi uhrin sattumanvaraisesti."

- -

Päätti tappaa ensimmäisen vastaantulijan ja iski useita kertoja puukolla. Ei silti ole murha? Mitä vielä olisi vaadittu?

Ikävää, että Hesarin mukaan uhrin omaiset joutuvat ajamaan murhasyytettä. Jos tekijä tuomitaan taposta, voi omaisille tulla mukava lasku oikeudenkäynnistä. Muistelkaa Eveliina Lappalaisen tapausta: Syyttäjä ajoi tappotuomiota, Lappalaisen vanhemmat murhatuomiota. Tekijä tuomittiin taposta. Uhrin vanhemmille lankesi maksettavaksi oikeudenkäyntikuluja 50 000 euron edestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu