Tee palvelus lapsilesi

Kerrankin ,olen ollut eturivin mallikansalainen,peräseinä paistaa joka komerossa, ei tarvii ku pölyt puhaltaa niin jäämistö on siivottu.

Osui&Uppos. Meillä parhaillaan äidin jäämistön selvittäminen, ei mikään helppo rasti. Mamma ei jaksanut ite enää hoitaa talouttaan, 4 huonetta ja keittiö, eikä antanut ylpeyttään kenenkään muunkaan hoitaa. 3 tunnin ajomatka/suunta :/ Taloyhtiön isännöitsijä ei enää puhu mun kaa, kun olen roskiksiin tunkenut säkeittäin tavaraa ;) Tiedäntiedän, olisi pitänyt ottaa lava ja heittää sinne. Vähän hankalaa pitää siellä pihalla roskista kuukausikaupalla. Ovat sitä paitsi säästäneet roskismaksuissa vuositolkulla, kun äiti ei sitä pahemmin ole käyttänyt!
Olisihan toinenkin vaihtoehto, että myy koko roskan jollekin joka tekee sillä mitä huvittaa. Ovat varmaan tehokkaampia tyhjentämään kuin minä. Mutta pidän jotenkin kunnia-asiana kierrättää. Samalla muistelen äidin elämää.
Exä meinaa laittaa kämppänsä myyntiin (meidän ex-yhteinen) ja sieltäkin tulee tavaraa. Hänellä on aina ollut se periaate, että tätäkin tarvitaan joskus... kun "joskus" tuli eteen, rompe ei enää löytynyt, ei kotoa, ei autotallista eikä liioin kesämökistä, ja piti silti ostaa.
Mutta tämän rumban jälkeen alan siivota omat nurkat. Olen muutenkin kaappifriikki, ne pitää olla järjestyksessä. Teen pienen kuoleman aina kun teini-tytön kaappiin pitää viedä pestyjä vaatteita ;)

Lähes päivittäin ajattelen suurta puhdistusta kaupungissa ja mökillä. Ahdistun kun ajattelenkaan työn määrää. Mökin vintti ja aitta ovat täynnä tavaraa, samoin kylillä, kaapit ovat täynnä. Vävy on hyvin pätevä turhan roinan hävittämisessä, joskus olen pelastanut heidän kotoaan "hyvää tavaraa" mitä en edes tarvitse.
Kun tulevat lomalle luokseni taidan pyytää hänet ja tyttäreni hävittämään turhia. Vaatteita olen vienyt punaisen ristin keräykseen mutta vieläkin on paljon turhaa.
Tämä taitaa olla ikuisuusprojekti meikäläisellä.

Meilläkin tytär on etevä hävittämään roinaa. Hän on aina ollut mukana kaikissa muutoissani, koska muuten minulta ei tulisi heitettyä mitään pois. Joskus tosin tytär ja poikakin heittävät menemään ihan ehjääkin tavaraa ja meitä hiukan harmittaa että ei saatu heitä pysäytettyä..
Eilinen päivä meni autotallin siivomiseen joka on nyt vasta alussa. Paljon lähti maalia, tärpättiä, öljyjä jne. ongelmajätteisiin. Tehtiin muutama keikka sinne, kannettiin yläkerrasta sisustusta alakertaan (kolme eri aluetta: meille kotiin tuotavat kaikkein perimmäksi, pojan haluamat huonekalut ja konttiin heitettävät sekalaiset romut (rikkinäiset kaapit, sohvat jne. joita ei säästetä) etualalle. Huomenna saamme nuoremmasta väestä apua kantamiseen ja dumppaamiseen.
Tää on nyt täysin yli mun voimien ja hahmotuskyvyn. Olisi tietenkin tullut halvemmaksi ja helpommaksi tilata tyhjennys tai soittaa jotkut romunkerääjät hakemaan kaikki. Mutta sitten mulla ei olisi vintti täynnä kaikenlaista kamaa mikä on tuntunut mielenkiintoiselta/tarpeelliselta säilyttää. Mikä sitten on parempi.
Ostatin Lutusella kauniin, hyvintehdyn puuarkun johon olen koonnut edeltäjäni tavaroita; valiten huolella ja ajatuksella juuri sellaista mikä eniten kuvaa hänen sielunmaailmaansa: kauniita leninkejä, enkeleitä, hänen omia käsitöitä, pojan kastemekko, porsliinijuttuja, irtopalmikoita ja sen sellaista. Ajattelin säästää sen tuleville sukupolville meidän vintillä. Valitettavasti oma lapsi ei ole kovin innostunut eikä kiinnostunut; olen tosin kertonut hänelle siitä.

Voi teittiä vanhuksia.
Itte olen henkisesti armeija ikäinen (fyysisestä iästä viis) ja läpi elämän on päässäni elänyt ismi, että mikään mikä on normaalia käyttö- tai kulutustavaraa, ei ole säilyttämisen arcoista.
Se on kuulkaas niin, että kun ne lapsenne ovat joskus aikanaan jäämistönne äärellä, ne käyvät läpi silmämääräisesti vain kaiken arvokkaan ja rahaksi kelpaavan, kuten keräilysarjat, vanhat rahat ja rahakokoelman, arvoastiastot ja maljakot, lähinnä sen verran mitkä mahtuu viemään pois muovikasseissa. No ehkä jos joku näyttää arvohuonekalulta, säilyy.
Sen jälkeen pihalle ilmestyy jätelava ja kaikki, ihan kaikki se teidän silmissänne turhaan kerätty "säilyttämisen arvoinen" lentää kaatopaikka kuormaan. Todennäköisesti he itse eivät koske niihin tikullakaan vaan ovat palkanneet tyhjentäjät.
Tänäkin päivänä erittäin arvokastakin perittyä lentää jätelavalle kun perilliset eivät ymmärrä tavaran arvoa. Heitä kiinnostaa enempi mahdollinen rahaksi muutettava kämppä.
Itse ajattelen, että ihanne tilanne olisi jättää kämppä tyhjänä ja eteisen naulassa viisi tyhjää muovikassia ja niissä lappu, tässä perinnöksi kauppakasseja niin ei tarvitse ostaa joka kerta.

Kyllä pitäisi moinen palvelus tehdä.
Ikäni olen ollut se keräävä sukulainen, jolle kelpaa kaikki mikä ei kenellekään muulle kelpaa.
Perikuntien tavaraa olen säilönyt ja aina on ollut mielessä se tavaraan liittyvä tarina ja se juuri tekee vaikeaksi luopua.
Suurena johtoajatuksena on ollut että "kyllä aika tavaran kaupihtoo" ja onhan se joskus toiminutkin, vaan hyvin harvoin. Nuoriso ostaa Ikeasta mieluummin lastulevykalusteita kun käyttävät isoisoisän kokopuusta tekemää lipastoa. Vaarallista on ollut myös muuttaa aina vain isompaan asuntoon, johon mahtuu vaikka mitä.
Jokaisessa sukupolvessa on ollut käsistään käteviä ja kauniita käsitöitä en minäkään millään henno viedä kirpputoreille. Siis, en vielä, mutta kohta sekin aika tulee...
Äitini oli aikoinaan töissä astiakaupassa ja niitä astioitakin on huushollissa ihan liikaa, kauniita astioita, joita käytän tai sitten ne ovat vain kaappien täytettä.
Pahinta on tietenkin se, että olen lukenut kataloogeista minkä arvoinen tämä ja tämäkin kippo on, niin osaa senkin perusteella arvostaa, sitä ei nuorempi polvi vielä hoksaa, ehkä joskus. Kirjat ovat myös yksi heikoista kohdistani ja niistähän en luovu.

Joka kesä tuosta pihasta lähtee peräkärrillinen kaatopaikalle, niin ensi kesänäkin. Toivottavasti menee jo jokunen kärrillinen enemmän, silloin olisin hippusen sisäistänyt jo tuota otsikon hyvää lausetta.

Valo-kuvia ja kahta esinettä lukuun-ottamatta jätin vanhemmistani henkisen
muiston.
Muut myimme veljeni kanssa kerta-kaupalla kirppari-myyjälle.
Vieläkään en ole tullut kysyneeksi mitä muistoja veljeni otti.
Asia kun on henkilö-kohtainen, eikä kuulu koko suvulle.
Omalta kohdaltani en siis katso asian olleen aprikoinnin arvoinen.
Tietysti homma oli helppo.
Olenhan mies.
Minun sotkuni hoitakoot lapseni.
Se on niille ihan oikein:)
Ottavatpahan kerrankin faijansa vakavasti.

H.

Toinen järjestys. Muuttaessamme rinnetalosta 74m2:n kt-asuntoon kävivät lapsemme tullaamassa kaiken itselleen tarpeelliseksi katsomansa tai haluamansa.
Sen jälkeen arvioin mitä naapurimme saattaisivat tarvita. Sitten tuli punaisen ristin vuoro.
Viimeksi tuli tuttava autoilija korkeareunalavaisen hiiabkuormurin kanssa ja nosteli lavalle 7 täyttämääni jätesäkkiä polttokelpoista kamaa ja toiselle osastolle eri sorttinen metalliromu.
Ongelmat olin toimittanut jo aikaisemmin asianmukaisiin paikkoihin.
Nyky asunnon inventaario tapahtuu meistä toisen kupsahtaessa. Loppujakoon ei jää paljoakaan.

Kuinka ollakaan, olen viime päivinä tutkinut erinäisiä paperikasoja ja polttanut joutavia.
Kaikenlaista sälää sitä säilyttääkin, nyt kun kirjoituspöytäni poistui käytöstä, oli pakko sen laatikoiden sisällöt käydä läpi.
Muutama aarrekin löytyi, mm. stipendi jonka sain, kun valmistuin ammattiini lähes 40-vuotta sitten.
Ei sitä voi poiskaan heittää, ainoa stipendi jonka olen ikinä saanut, eikä uusia taida tulla.
Siinä muuten luki "stibendi", kuka lienee tekstin kirjoittanut.
Maalla on liian paljon säilytystilaa, jonne on helppo tavaraa viedä, katellaan sitten joskus mitä joutaa pois. Sen päivän kun näkisi.
Tosin olen aittojen sisältöä muutama vuosi sitten perannut, mutta vielä löytyy tehtävää.
Vanhemmiltani en ole kummoistakaan perintötavaraa haalinut, isäni kellon otin itselleni.
Olin sen hänelle 60-vuotislahjaksi ostanut, kaiverruksineen se on tärkeä muisto.

Äitini joutui noin vuosi sitten palvelutaloon. Minun tehtäväkseni jäi asunnon tyhjentäminen. Kauniita antiikki huonekaluja olisi, veljilleni eivät kelvanneet, ovat osittain asunnon täytteenä vieläkin, en raaskisi myydä, mutta mitä niillä oikeastaan teen. Voisin tietysti antaa jonnekin osan vanhoista rakkaista huonekaluistani ja ottaa äidin perinnöt tilalle. Niitä on lisäksi mökillä aitassa, autotallissa ja kaikissa mahdollisissa säilytyspaikoissa.
Asunnon sain myytyä ja rahat meni mummon tilille, taitavat mennä hoitomaksuihin.

Koska aikoinaan jouduin yksin puhdistamaan synnyinkotini, päätin, että sitä ei saa tapahtua lapsilleni. Kun anoppi joutui hoivakotiin ja sen puolen suku oli avuttomia hoitamaan asunnon tyhentämisen järkevästi, otin ohjat käsiin. Kirjoitin siitä ja se oli kauhistelun aihe kun myin tarpeetomat tavarat joille oli ottajia kirpparilla pois. Samalla möin omianikin ja joskus vielä funtsin miksi möin sen ja sen, mutta onneksi järki voittaa aina. Tienasin hyvin ja tein Amerikan matkan. Työtä se teetti mutta kannatti. Nyt laitan silloin tällöin Korven nettikirppikselle jotain kiehtovaa ja olen onnistunut aika hyvin myymään tavarat heti samana päivänä. En toki mitään rättejä myy vaan tavaraa joka kiertää varmasti. Viimeksi 5 l ja 2 l karhulanlasin säilöntäpurkkia jotka naapurin rouva toi minulle kun muutti pois.

Tavaralle löytyy aina uusi koti samoin kaunille käsintehdyille liinoille.

Luin kerran sellaisen kirjan kuin Kuolinsiivous (Eeva Kilpi) ja sen luettuani juolahti myös mieleen, että omiin nurkkiin ei saa jäädä perillisille siivottavaa ja jotenkin on myös oma mielensä siihen mennessä saatava tulostettua. Sekin on eräänlainen siivous.

Toukokuussa aloitan taas kirpparitouhut, oikein raskaalla kädellä. Pikkuhiljaa pitää päästä eroon ylimääräisestä, paljon olen jo hävittänyt myymällä. Kyllä minä
muutaman kolikon niistä haluan, en roskiin mielellään laita, vain pakon edessä.
Joidenkin tuttujen luo kun menee niin hirvittää missä roinan paljoudessa ne asuu, huh, huh, ikivanhaa kamaa paikat väärällään ja sitten valitetaan että liian vähän kaappitilaa. Ei mun koti enää kovin täynnä ole, varastot kyllä on. Kyllä minun kodissa on uusia kalusteita, yksi vanha puusoffa, mutta se on sitten jo antiikkia ja
arvokas. Jos ostan uutta kotiin, ostan niin laadukasta että kelpaa tyttärelle, Alvaria. Jokainen pitäköön kotinsa miten haluaa, moni viihtyy muistojen keskellä,
niin minäkin tein, kunnes kasvoin eroon menneisyyden taakoista, kahleista.

Eiköpähän tonkin asian vois jokainen sopia omien omaistensa kanssa
- kaikki eivät ole kauppiaiksi syntyneitä eikä tavoitteet jokaisen kanssa ole yhteneväisiä,
Eikö sekin ole ihan sosiaalista toimintaa että jokkaisella saa olla omia tavoitteita eikä aina tarvitse olla yltiösiivoojiien armoillla. Toka juttu myös että valtion taholta meillä ainakin on omaisuuden hukkaamiskielto. Painostavaa myös siksi että milloin minkiin asian varjolla
kodista on aina kadonnut ihan kaikenlaista johonkin mappi ÖÖ-porukan matkaan, ihan vanhoja pankkipapereita myöten. Samanaikaisesti kun itse ollut sairas, puolustuskyvytön ja mukiloitu uhkailujen, jopa tappouhkausten alla eläneenä - törkeä vaino myös kohdistunut perheen pienimpiin kiusaamisen ja rääkin ohella. Minusta karmeinta että uskosta, uskonnosta on tehty tapa kiristää koteja ja sen asukkaita. Jos haluaa tehdä hyväntekevääisyyttä ja auttaa toisia, senkin mielestäni pitää tapahtua pahoinvointia toisille aiheuttamatta ja alituista taskullisten käärinliinojen omistamisen ihanuutta ihannoimalla. Joten oon sitä mieltä että jokainen saa olla tostakin asiasta mitä mieltä tahansa - pulliinsa tukehtumatta.

Ajankohtainen aihe minullekin. Muuttojen yhteydessä olen jo heittänyt pois paljon roinaa, mutta eniten harmia aiheuttaa kaikenlainen paperi- ja kuittimäärä, valokuvat, opetuskansiot mitä ihmettä niille kaikille tekisi. Täytyy käydä joka ikinen paperi ja kuva läpi, ja se tietää myös muistojen esiin tuloa, ja siksi työ aina jää. Pääsiäisen aika voisi olla hyvää aikaa "hiljentyä" piirongin saloihin, ja alkaa työstää lopultakin. En haluaisi jättää lapsilleni ihmeteltäväksi kaikenlaisia kansioita ja valtaisaa määrää valokuvia..
Astiat olen jo käynyt läpi. Annoin kaikki mukit hyväntekeväisyyteen, itselle jätin vain 6 mukia :-). Käytän vitriinin kahvikuppeja mieluimmin, tuleepahan niillekin uusiokäyttöä.
Vaatteita ja liinavaatteita on tietenkin liikaa, mutta niitä ei kehtaa kirppareille enää viedä, parempi heittää roskiin.
Kaiken kaikkiaan tässä vaiheessa elämää katselee asuntoansa juuri tästä näkökulmasta, että miten helpottaisi lasten työtä, kun aika meikäläisen jättää.

Heitän aktiivisesti pois kaikki vanhat vaatteet,jotka ei ole viintagea,ts tyttäreni 36v tai lapsenlapseni 12 v himoitsevat säilytän ,Jos omia en ole Käyttänyt,eiku säkkiin ja pois.Kuitit yli 10 vuotiaat olen polttanut.Jos ostan kotiin käyttötavaraa vanhan huonon tilalle,pistän varmasti roskiin sen vanhan.Mikäli on kauniita vanhoja astioita,ne on käytössä 90 prosenttisesti.
Rakensimme ihanan kakkostalon ja siellä on kaikki juuri sitä mistä pidämme ja on omasta mielestämme kaunista.Ukko meinas alkaa rahdata ullakkotilaan kaikenlaista,aikas sanominen siitä tuli,kun sanoin,ettei sinne viedä mitään roinaa,koska itse olemme 63-70 ikäisiä.Hankala sinne viedä ja vielä hankalampi hakea-on muutakin varastotilaa just pakollisille tarve-esineille.Meni lopulta perille ,kun jankkasin ,että lapsethan ne joutuu sieltä pois rahtaamaan.Ei se aina helppoa ole ,kun on erilainen luonne kummallakin.

Ei pitäisi mennä heittämään mitään vanhaa romua tai myymään halvalla kirppiksellä, ennenkuin on varmaksi selvillä sen arvosta. Huomasin, että huutokauppasivulla on myyty puolitoista vuotta sitten samanlainen tuhkakuppi, mikä minulla on ollut roskakaapin nurkassa iät ja ajat poisheittämistä vaille. Hinta 950kr.
Kaivoin äkkiä sen takaisin esiin, puhdistin pölyt, pesin oikein hellävaroen ja laitoin vitriiniin odottelemaan arvonnousua.
Tämmönen:
https://d2mpxrrcad19ou.cloudfront.net/item_images/484030/8882517_fullscreen.jpg
Samoin näkyy olevan parvekkeella tuhkakuppina 450kr arvoinen ruukku. Halvempikin siellä välttäis.

Jätelava nätisti parkattuna suoraan autotallinoven eteen, olohuoneen ison parvekkeen alle oli liian houkutteleva vaihtoehto. Kaikki suuret huonekalut joille meille ei olisi ollut enää ollut tilaa saivat muutaman hetken nauttia lentämisen huumasta. Lutusen pojalle luvatut huonekalut kannettiin koppiautoon ja vietiin hänelle (itse ei ollut mukana, kun ei "ehtinyt"; minun molemmat lapset ja tyttären mies kantoivat hänen sohvansa ja jättikirjahyllynsä ja pöytänsä ja tuolinsa rappuja alas ja ylös ja hiki virtasi). Alakerran olohuone on vielä täynnä kamaa joka pitäisi saada tänne meille, plus mun pojan huonekaluja jotka piti siirtää ulos että Lutusen poika (joka on muuttanut mun pojan asuntoon) saa tilaa omille huonekaluilleen), mutta niille vuokraamme peräkärryn tässä viikolla ja tuomme tänne. Sitten tuleekin siivouttaminen seuraavaksi ja laskelmieni mukaan tää muutto pitäisi olla valmis nyt parissa viikossa. Olemme tehneet sitä tammikuusta saakka ja minulta alkaa loppua voimat.

Keväämmällä on tarkoitus yrittää myydä osaa kamasta kirppareilla tai laittaa oma pysyvä kirppari pihalle koko kesän ajaksi.

Tänään on lepopäivä ja kansainvälinen naistenpäivä, Meillä on naisten hyvä elää ja tyttäremme saavat kasvaa yhteiskuntaan joka antaa arvoa ja samalla suojelee, antaa kaikki vapaudet ja oikeudet (kiitos toki aikaisempien sukupolviemme naisille ja miehillekin jotka ovat meille ne taistelleet) mutta minun ajatukseni tänään menevät niille tytöile ja naisille etenkin muslimimaissa jossa fanaatikot alistavat, piiloittavat, käyttävät hyväkseen, orjuuttavat ja raiskaavat. Tämä päivä voisi olla hyväkin silleen että koko maailman huomio kiinnittyisi naisten asemaan näissä sharialain maissa.

Nimenomaan lapsille pitää jättääkin jumalaton määrä tyhjennettävää ja perkaamista ja mielenharmia.
Tekevätpähän sitten fyysistä normaalia työtä edes kerran elämässään.
Kesämökki/vapaa-ajan paikka kannattaa miinoittaa tavaroilla niin, ettei paljon kulkemaan mahdu. Ja mitä raskaampaa tavara on, marmoripöytää ja muuta mukavaa, sen parempi.
Elämän viimeinen jekku se paras jekku on ja voi nauraa matkalla taivaaseen. Ei sitten tiedä kyllä mitä mieltä jumala on vitsiniekoista.

Oliko se tässä ketjussa kun näin että sinulla on pitsiliinoja vino pino?
Itellänikin on, ja olen jo vähän sillä silmällä katsellut että mitä voisi puuhata. Tässä niistä on tehty kippoja:
http://lalalandia-nanna.blogspot.fi/2015/02/vanhasta-uutta-diy-pitsiliinat.html
http://pienilankarulla.blogspot.fi/2014/11/pitsiliinasta-kupiksi.html
Mulla on kaikenmaailman värisiä liinoja. Ajattelin yhdistää niistä päivä/torkkupeiton. Ensin pesukoneeseen kloriitin kanssa, ja sitten kun näkee loppuvärin, voi päättää värjäisikö joksikin toiseksi.

Näen vieläkin painajaisunia viime muutostamme, mutta jotenkin siitä elossa selvisin/simme. Koko kevään ja kesän sitä huushollia ja autotallia perkasin, ja nyt on onneksi niin pieni asunto ettei tänne mahdukaan mitään ylimääräistä rojua jemmaamaan, vaikka..kyllä tuo kellari/varastokoppi on jo melkein täysi taas, mutta helpolla lapset meistä pääsee :)

Ihmisillä on ylisuuria asuntoja, mikä houkuttelee hamstraamaan. En jaksa ymmärtää, miksi yli kuusikymppiset vkeräävät jotakin, kun aimpaa roinaakin on kaapit tulvillaan.

Itse myyn kirpputorilla vähintään kerran vuodessa ja silti tuntuu, ettei tavara vähene. Mietin usein tuota jäämistöasiaa: en haluaisi, että kuolemani jälkeen minusta on vaivaa.

Voi kui ihmiset jämähtää vaivaamiseen, veivaamiseen ja kaiken kattavan tosi hyvän kuvan
antamiseen - elo on ollut yhtä työtä ja vaivaa, kaiketi parasta mitä on ollut elämän aikana.
Vanhan kansan ihmisissä on ollut paljon tosi taitureita - muistoja menneiltä ajoilta.
Ei semmosia linssilutei ku nykyaikana. Varmaankn sun pitsiliinatkn sopis johonkin taidekäsityöhön jonkun nykypäivän mestarin käsissä. Monet nuoret ovat innokkaita tuunaajia,

Elän elämäni parasta aikaa 12 omaishoitaja vuoden jälkeen. Vielä pari vuotta sitten oli lähes painajaista. Hoidettavalleni ei löytynyt hoitopaikkaa vaikka hän oli lähes mahdoton kotona hoidettava. Viimein onnistui, pääsi vuodeosastolle, muualle ei vointinsa vuoksi voinut laittaa. Joten tiedän jotain myös työstä ja vaivasta.
Antaisin pitsiliinat mainitsemaasi tarkoitukseen ilmaiseksi, en tarvitse niitä itse.
Anteeksi poikkeaminen aiheesta.
Äitini ei ollut eikä ole vieläkään vanhan kansan ihminen, päinvastoin.

Tuo kuulosti ensin ihan hienolta ajatukselta, mutta sitten rupesin miettimään, että miksi ihmeessä...
edelliset sukupolvet elivät onnellisena omaa elämäänsä ja tämä sukupolvi korjasi heidän jäljet, emmekä suinkaan vieneet kaikkea kaatopaikalle nyt minä elän onnellisena omaa elämääni...
se on kokonaan seuraavan sukupolven huoli ja murhe, miten toimivat kun se hetki koittaa, että jälkiäni korjataan.
Miksi minun pitäisi ajatella heidän puolestaan, miksi kuvittelisin , että he haluaisivat vain tukon rahaa, se on heidän asiansa, mitä sitten kierrättävät ja mitä jatkavat seuraavalle sukupolvelle.
Eli aion jatkaa onnellista elämää näiden romppeitteni keskellä niin kuin tähänkin asti.
Ainoa asia, jonka vuoksi kierrätän on oma ajatus ja haluni tehdä se.
Seuraava sukupolvi on sodan jälkeisen ajan sukupolvi, joka perii todella, sillä isovanhempamme elivät nuukasti ja eivät heittäneet mitään pois, no, me osaamme heittää poiskin mutta silti on kaikkea kertynyt niin rahaa kuin tavaraakin.

Uuteen pienempään kotiin muuttaessani, lajittelin lähes kaiken ylimääräisen tai tarpeettoman tavaran kierrätykseen. Hyväntekeväisyyskirpputoreille luovuttaessa pääsee todella helpolla. Eri kierrätyskeskuksista lähettävät erilaisia autoja noutamaan tavaraa, ja itse voi tyytyä vaan kertomaan, mitä noutajat saavat ottaa mukaansa. Suosittelen, ellei itse halua ryhtyä käymään kauppaa kirpputorille tai netin erilaisilla myynti-, lahjoitus-, kierrätys- tai vaihtopalstoilla.

Ne ovat muuten varsin hauskoja paikkoja. Kävin hakemassa eilen ystävälle maalaustelineen, jonka maksoin murukahvipaketeilla.

Jonkin aikaa sitten huomasin sattumalta netissä erikoisen työpyödän. Olin aikonut ostaa huonekaluliikkeestä samanlaisen melko kalliilla hinnalla. Nyt kävin parin sadan metrin päässä katsomassa pöytää, ja olin alustavasti sopinut ystävien kanssa sen kuljetuksesta. - Myyjä antoi tarpeettomaksi käyneen pöydän minulle ihan pilkkahintaan ja kuljetti samantien pöydän ja minutkin kotiini.;)

Telkassa haastateltiin kahta arkkitehtia aiheesta, sisustaminen ja sen suunnat
sekä tulevaisuus. Sanoivat että kirjat eivät katoa kodeista mihinkään, vaan ne on
taidetta kuten taulutkin. Älkää hävittäkö hienoja kirjojanne, minä ilahduin suuresti
siitä tiedosta, koska minulla on kirjoja ja arvostan niitä kovasti. Siis kirjat hyllyineen on taidetta.