Hei.
Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä jo noin puoli vuotta. En ole käyttänyt minkäänlaisia lääkkeitä mutta olen silti päässyt aika pitkälle vaivan hoitamisessa. Pikku hiljaa, positiivisella asenteella ja asiaa tutkimalla lukemalla aiheesta on auttanut paljon ja pääsen jopa kaupassa käymäänkin.
Aloitin tuossa vähän aikaa sitten Ari Saarion maksullisen nettikurssin paniikkihäiriön nujertamiseksi. Se on tosi hyvä, ja mielestäni auttaa varmasti, mutta ongelma on, että ne pysty oikein ymmärtämään niitä omia pelkojani. En osaa selittää, mitä pelkään kohtauksen aikana. Luulen, että pelkään ''pelon pelkoa''. Olen jo lukenut tuhat ja sata kertaa, että paniikkikohtaus on vaaraton, ja uskon siihen, tiedän mistä kohtaus lähtee liikkeelle, tiedän mitä sen aikana kehossa tapahtuu jne, mutta silti pelkään kohtauksia, en vain tiedä miksi. Kohtauksia saan vain silloin, kun olen yksin ja vähän kauempana poissa kotoa. Jos minulla on joku läheinen mukana, kehen voin luottaa, niin silloin kohtauskynnys on paljon pienempi ja pystyn tekemään asioita.
Onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia paniikin kanssa ja onko neuvoa, miten tätä ''pelon pelkoa'' pitäisi lähestyä?
Pelon pelko
6
370
Vastaukset
- Artsi7
Ei ole ihme et ihmisille kehittyy kaikenlaisia pelkoja kun media niitä jatkuvasti lietsoo. Hengitysharjoitukset ja muut rentoutumisharjoitukset ovat täsmähoitoa paniikille. Todellisuudessahan mitään pelättävää ei ole.
- Totuustässä
Älä usko kaikkea roskaa. Paniikkihäiriötä ei ole olemassa. Se on keksitty lääkkeiden myymistä varte.
Minulla se liittyy kontrollin menettämisen pelkoon. Jos oma keho on jatkuvan kontrollin alla ja siiihen tulee jokin häiriö, mihin ei itse pysty vaikuttamaan, alkaa pelko ja sen jälkeen paniikkikohtaus. Sisäisen puheen kääntäminen positiiviseksi ja itsensä rauhoittelun opettelu auttaa ja sitä tässä opiskellaan..
- ähvätti
Itsellenihän määrättiin Aspirinia paniikkihäiriöön. Ei taida muilla olla?
Ei taida olla. Jos tarkoitat Asperinia, sitä ei suositella ainakaan päivittäin otettavaksi, koska siinä on kohonnut verenvuoto riski.
- Ihmettelevä
Jouni Saario on Ari Saarion oikea nimi. En luottaisi sellaiseen "terapeuttiin", joka on ottanut kuolleen veljensä nimen itselleen. Myös hänen historiastaan löytyy anabolisten steroidien käyttöä ja väkivaltaisuutta. Hän oli myös vuosikausia jehis. Eli kaikkea löytyy tästä"terapeutista"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279