Nyt ihan oikeasti menet sinäkin sinne, se on nykyään Peltolassa. En puhu mielisairaalasta, ne ovat vain keskittäneet kaiken sinne, koska tilaa on paljon. Sun on katkaistava toi ryyppääminen hinnalla, millä hyvänsä, sillä näen sun tulevaisuutesi ja se riistää sydäntä. Tekstiviestisi sai minut todella surulliseksi.
Santtu, olen A-klinikan asiakas
27
<50
Vastaukset
- syytä_olisi
Kohta lähdette sinne mielisairaalaankin, molemmat.
- Kylmät_kädet__
Pärjäät mulle tappelussa, mutta jos koet jotenkin masentavana sen faktan, kuinka kova vastus olen, niin ei sinussa mitään vikaa ole. Olen aina ollut saatanan kova pala. Paininut jopa kahden poliisin kanssa yht'aikaa, eikä tuntunut missään ja kun sanon, että olet paljon kovempi kuin minä, niin miksi et sitä usko?
- Kylmät_kädet__
Kiemurtelen aina itseni irti ja aina myöskin tulee tilanne, että kaikki vain seisoo hengästyneenä paikoillaan, ja yrittää epätoivoisesti miettiä, mitä tehdä seuraavaksi. Santtu pärjää minulle, mutta tappelussa ei pelkällä voimalla pärjää.
- Vaahtokassi__
Kylmis laulaa Santulle todella kauniisti:
https://www.youtube.com/watch?v=n3UBEV6vDNM - Kk__
Alkoi tuntumaan todella pahalta ne sanat, mitä sanoin Santulle viimeisimmän ovihyökkäyksen yhteydessä. En ole koskaan tajunnut, kuinka voimakkaasti ne voivat vaikuttaa ihmiseen. Nyt tämä tekstiviesti, jonka sain, sai meikäläisen tosi surulliseksi.
Älä nyt hätäile. Eilen ylitin uhmakaasti Nuoren Lääkärin ohjeistuksen ja hain 18 olutta. Tulin katuma päälle ja toisekseen rupes väsyttään se viime öinen ryyppäys ahmin ruokaa minkä ehdin nijn jo 5 pullon jälkeen oli pakko pistää nukkumaan
- tarkoititko_17
Lääkärin suositus on 17 olutta päivässä, ei suinkaan 18 joka menee jo alkoholismin puolelle.
tarkoititko_17 kirjoitti:
Lääkärin suositus on 17 olutta päivässä, ei suinkaan 18 joka menee jo alkoholismin puolelle.
Niinhän sanoin että ylitin ohjeistuksen
Hahaa joo tekis terää. Nyt pakko lopettaa. Maanantaina töitä. Oisin kyllä toki voinu hakea päivällä olutta kaupasta mutta ajattelin että ehkä parempi kun en hae ja juon vaan nuo mitä on jäänyt kaappiin
- istuinrengastippa__
Kylmäkäden oikea koti kuvassa:
http://aijaa.com/gSVJz1- Kk___
Olen kahdesti karannut tuolta. Ei mua lukot pidättele.
- Kylmät_kädet___
Santtu ei ole ainoa, jota pidän reservissä. Kun yhteiskunnan turvaverkko tulee pettämään tulevaisuudessa, Santtu tulee olemaan oikea käteni. Jos joku teistä osottautuu paremmaksi johtajaksi, väistyn välittömästi taka-alalle, mutta siinä käy aina niin, että pelkkänä neuvonantajana kohoan takaisin johtajaksi. Aina, vaikka en edes haluaisi sitä.
- Nobelaner_Polizei
Pää kiinni mölisevä juoppo.
- Kk__
Yritättänyt Santule saarnata oman ylpeyden nielemisestä, mutta täytyy myöntää, että vaikeaa se on mullekin. Siksi me ollaan jatkuvasti ongelmissa.
- Aito_Kylmäkäsi_
Olet 1. tyypin alkoholisti, joille ominaista on juuri se, että kun viinahimo iskee, ollaan valmiita vaikka vaihtamaan omaisuutta jonkun helvetin kuraveden takia. Tämä on nyt se käännekohta, jonka sun täytyy tajuta ja tulla A-klinikalle asiakkaaksi. Kerrot estottomasti alkoholiongelmastasi. Ei mitään hävittävää.
- Kylmät_kädet__
Se, miksi olin sulle niin julma, johtuu vain siitä, kun aluksi luulin sua totaaliseksi kusipääksi. Tiedän, että olet rekisteröinyt Kylmiksen nimimerkin kaikki variaatiot, mutta koen sen hätähuutonasi.
- Kylmät_kädet__
Tolstoi kirjoitti kirjankin pahan olon siirtämisestä toiselle ihmisille. Hiukkavaarassa -96 sain Vänrikiltä sellaisen vihamielisen puheen, kun yritin välttää leirin. Se jopa kotouttamispäivänä pyysi anteeksi sitä. Katui, kuten minäkin kadun Santulle aiheuttamaani mielipahaa.
- 98766554578
Luulin, että Santeri on työtön luuseri. Mitä töitä teet? Äläkä sano, että olet lapioimassa kylmiksen kanssa sian paskaa 9€ päiväpalkalla.
- mnbvv
Turpa kiinni pelle
- Aito_Kylmät_kädet
Voihan se olla juonikin, että tarjoaa tonnikalapurkkeja Nobelanerista, että voisi taas jälkeenpäin saada syön hyökätä päälle. Tarjosi kultaa kuravedestä. Jos kyseessä ei ole juoni, niin nyt on aika ottaa nollatoleranssi alkoholin suhteen.
Muistan nuoruudesta, kun yks tyyppi antoi kotistereonsa yhdelle tutulle, että sai viinapullon. Mitähän sillekin kuuluu tänä päivänä? Olisi mielenkientoista tietää, mutta kun katuspurguista ei paljoa tietoa liiku, muutakuin legendoista, kuten Kolikko-Tane ja Oulun SImppa. - Aito_Kylmät_kädet
Yrittänyt puhua mahdollisimman positiivisesti fyysisistä yhteenotoistamme. Kun sanon, että olen aina ollut todella kova pala, niin tyyppi ottaa sen uhoamisena ja vouhottamisena, sekä jopa haasteena tulla tekemään ovihyökkäys.
Täydellinen väärinkäsitys kyseessä.- A_K_K_
Jos olet kimpussani sen takia, että koet jotenkin epäonnistuneesi pahoinpitelyssä ja alitajuisesti tunnet itsesi heikoksi, niin se ei todellakaan johdu sinusta. Sinä olet hemmetin riski nuori mies.
- Kylmät_kädet___
Eka kohtaamisessa arvioin 178cm / 174 kg. Olitkin paljon enemmän. Itse en ole tapellut enkä harrastanut liikuntaa enää 7-8 vuoteen, joten pieksäjäni kokevat aina alemmuuskompleksia, kun osoittauduinkin paljon kovemmaksi, kuin miltä näytän. Vika ei ole teissä.
- tämä_koko_härdelli
Santtu taisi käydä väärän ihmisen kimppuun kesällä?
- Aito_Kylmät_kädet
Santun ikäisenä painoin 58 kiloa ja tappelin irakilaisten apinoiden kanssa, joiden ranne on paksumpi, kuin sinun nilkkasi. Jos Santtu luulee itseään kovaksi jätkäksi kiusatessaan elämänsä viimeisessä vaiheessa olevaa alkoholistia, niin siitä voi olla montaa eri mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen131937- 1061701
Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.
Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?1151187- 76964
Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....
Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.132898Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?
Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t86835- 66721
- 47673
On oltava hyvin varovaisia siinä, miten käytämme sanaa ikuisuus
Aloitetaan tarkastelemalla sanaa ”ikuinen” tai ”loputon” Raamatussa. G. Campbell Morgan on yksi historian tunnetuimmista228653- 34642