Ruotsinkielisten etuoikeudet yliopisto

Ruotsinkielisten etuoikeudet Suomen yliopistoissa

Ruotsin kielellä on todellakin vakaa asema Suomessa, jopa niin vakaa että suomenkieliset 95% ovat jääneet paitsioon:

1. Ruotsinkielinen voi hakea suomenkieliseen yliopistoon joutumatta suomen kielen kokeeseen. Suomenkielinen ) sen sijaan joutuu aina erilliseen ruotsin kielen kielikokeeseen hakiessaan ruotsinkieliseen yliopistoon. ( suomenkielisestä lukiosta kirjoittaneet)

2. Ruotsissa, ulkomailla siis, suomenkielinen pääsee opiskelemaan yliopistoon pelkällä ylioppilastodistuksella ilman erillistä ruotsin kielen kielikoetta, mutta ei kotimaassaan Suomessa, ruotsinkieliseen yliopistoon.

3. Ruotsinkielinen voi tehdä lopputyönsä ruotsiksi missä tahansa yliopistossa Suomessa.

4. Suomenkielinen joutuu tekemään lopputyönsä ruotsinkielisessä oppilaitoksessa ml. yliopistot aina ruotsiksi. Suomeksi ei saa tehdä, koska se on kiellettyä.

5. Valtiokalenterissa kaikkien muiden yliopistojen nimet on kahdella kielellä paitsi Åbo Akademi ja Handelshögskolan. Esim. Jyväskylän yliopisto on Jyväskylä universitetet.

Mistä em. tilanne johtuu? Siitä, että Suomessa ei ole yhtään suomenkielistä yliopistoa! Syynä on se, että muut kuin ruotsinkieliset yliopistot ovatkin kaksikielisiä eikä suomenkielisiä:

1. Ruotsinkielinen opiskelija voi vaatia tenttikysymykset ruotsiksi lain mukaan "suomenkielisissä" yliopistoissa. (Åbo Akademissa ja Svenska Handelshögskolanissa ei saa vaatia tenttikysymyksiä suomeksi)

2. Ruotsinkielinen opiskelija voi tehdä gradunsa ruotsiksi "suomenkielisissä" yliopistoissa. (Abo Akademissa eikä Svenska Handelshögskolanissa ei saa tehdä gradua suomeksi)

3. Åbo Akademi eikä Svenska Handelshögskolan järjestä pääsykokeita suomeksi.

Ns. suomenkieliset yliopistot joutuvat järjestämään myös ruotsiksi pääsykokeet ainakin niissä oppiaineissa, joissa ruotsinkielisille on omat kiintiönsä.

Ruotsinkielisille yliopistoille ei riitä se, että suomenkielisestä lukiosta kirjoittanut lukee ruotsinkieliset kirjat pääsykokeisiin ja vastaa ruotsinkielisiin pääsykokeisiin oikein.

Pääsykokeiden lisäksi järjestetään erilliset ruotsin kielen kokeet. Niiden vaikeusastetta säädellään siten, että suomenkielisistä lukioista kirjoittaneiden määrä pysyy "sopivana".

Samanlainen järjestelmä oli USA:n Syvän Etelän yliopistoissa afroamerikkalaisia varten, jotta heidän määränsä pysyi "sopivana" valkoisiin opiskelijoihin verrattuna.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaiset ovat maailman tyhmin kansa joka puristelee pallejansa taskussa mutta joutuu kärsimään syrjinnästä kotimaassaan enemmistön asemasta huolimatta.

Äänestä

Suomalaiset ovat maailman tyhmin kansa.

Äänestä

Ruotsiin ei kannata mennä nauhakengillä

Äänestä

Miksi ruotsinkielisistä yli 50% pääsee opiskelemaan yliopistoon /korkeakoulluun mutta suomenkielisistä vain 30%?

Oli syy mikä tahansa se on VÄÄRIN!

-
Suomenruotsalaiset oppilaat lukevat läksyjä keskimäärin laiskemmin kuin suomenkieliset, kertoo Hufvudstadsbladet. Lehden tieto perustuu tuoreeseen väitöskirjaan, jossa tutkittiin 15-vuotiaiden asennoitumista koulutyöhön neljässä eri maassa.
Ruotsalaistutkija Anna Dallin tekemä tutkimus osoittaa Hbl:n mukaan, että 75 prosenttia Suomen koulujen ruotsinkielisistä oppilaista käyttää läksyjen lukemiseen päivittäin alle puoli tuntia. Suomenkielisillä oppilailla vastaava osuus oli vain 37 prosenttia.
Tutkimusta varten haastateltiin yli 800 oppilasta Ruotsissa, Suomessa, Indonesiassa ja Australiassa.
Suomenruotsalaisten oppilaiden asenteet koulua kohtaan olivat Hbl:n mukaan kaikkein kielteisimpiä.
Tutkijan mukaan syynä saattaa olla se, että ruotsinkielisiä jatko-opiskelupaikkoja on suhteellisesti enemmän eikä niistä tarvitse kilpailla niin ankarasti.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288429692234.html

IL - Luonnontiede ei sujunut suomalaisnuorilta
Kielivähemmistö otti kevyemmin Keskiviikko 11.4.2012 klo 03.13

Opetushallituksen tuore arviointi osoittaa, että 15-vuotiaat peruskoululaiset hallitsivat vuonna 1998 asiat paremmin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041115432065_uu.shtml

YLE: Yliopistojen ovet aukeavat helpommin ruotsinkielisille
Ruotsinkieliset nuoret pääsevät helpommin opiskelemaan yliopistoihin ja korkeakouluihin kuin suomenkieliset nuoret. Ruotsinkielisten kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan ruotsinkielisten palveluita. Tulevaisuudessakaan koulutusmahdollisuudet eivät ainakaan heikkene, kun ruotsinkielisten lääkärien, juristien ja opettajien koulutusta ollaan lisäämässä.

Tänä syksynä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ruotsinkielisten kiintiöön pääsi opiskelemaan kahdeksan pistettä heikommilla tuloksilla kuin suomenkieliselle puolelle. 30 opiskelijan ruotsinkielisten kiintiöstä täytettiin vain 26, loppujen koepisteet olivat liian huonoja.
http://yle.fi/uutiset/yliopistojen_ovet_aukeavat_helpommin_ruotsinkielisille/5432237

--- Vain 26 ruotsinkielistä läpäisi kokeen. Kaikkia paikkoja ei täytetty koska taso oli niin huono.

Suomenkielisellä puolella ei ikinä jää paikkoja täyttämättä koska pääsykokeen läpäisijöitä on aina ENEMMÄN kuin paikkoja.

SIINÄ ON JUURI SE MERKITTÄVÄ ERO JA OSOITUS PRIVILEGIOISTA

Suomenkielisellä puolella on aina enemmän opiskelijoita jotka pääsisivät opiskelemaan osaamisensa puolesta mutta opiskelupaikat täyttyvät jo paremmista opiskelijoista. Moni suomenkielinen jää opiskelun ulkopuolelle koska ei mahdu sisäänotettujen ryhmässä vaikka olisi mutten täyttänyt pääsyvaatimukset. Näin ei käy ruotsinkielisellä puolella, kaikki jotka hallitsevat riittävän osaamistason pääsevät sisään koska raja tulee vastaan vasta opiskelijoiden osaamistason kohdalla.

Äänestä

Suomalaiset kärsivät syrjinnästä omassa maassaan.

Miksi ruotsinkielisistä yli 50% pääsee opiskelemaan yliopistoon /korkeakouluun mutta suomenkielisistä vain 30%?

Kommentoi aloitusta

EiVoi11 kirjoitti:

Ruotsinkielisten etuoikeudet Suomen yliopistoissa

Ruotsin kielellä on todellakin vakaa asema Suomessa, jopa niin vakaa että suomenkieliset 95% ovat jääneet paitsioon:

1. Ruotsinkielinen voi hakea suomenkieliseen yliopistoon joutumatta suomen kielen kokeeseen. Suomenkielinen ) sen sijaan joutuu aina erilliseen ruotsin kielen kielikokeeseen hakiessaan ruotsinkieliseen yliopistoon. ( suomenkielisestä lukiosta kirjoittaneet)

2. Ruotsissa, ulkomailla siis, suomenkielinen pääsee opiskelemaan yliopistoon pelkällä ylioppilastodistuksella ilman erillistä ruotsin kielen kielikoetta, mutta ei kotimaassaan Suomessa, ruotsinkieliseen yliopistoon.

3. Ruotsinkielinen voi tehdä lopputyönsä ruotsiksi missä tahansa yliopistossa Suomessa.

4. Suomenkielinen joutuu tekemään lopputyönsä ruotsinkielisessä oppilaitoksessa ml. yliopistot aina ruotsiksi. Suomeksi ei saa tehdä, koska se on kiellettyä.

5. Valtiokalenterissa kaikkien muiden yliopistojen nimet on kahdella kielellä paitsi Åbo Akademi ja Handelshögskolan. Esim. Jyväskylän yliopisto on Jyväskylä universitetet.

Mistä em. tilanne johtuu? Siitä, että Suomessa ei ole yhtään suomenkielistä yliopistoa! Syynä on se, että muut kuin ruotsinkieliset yliopistot ovatkin kaksikielisiä eikä suomenkielisiä:

1. Ruotsinkielinen opiskelija voi vaatia tenttikysymykset ruotsiksi lain mukaan "suomenkielisissä" yliopistoissa. (Åbo Akademissa ja Svenska Handelshögskolanissa ei saa vaatia tenttikysymyksiä suomeksi)

2. Ruotsinkielinen opiskelija voi tehdä gradunsa ruotsiksi "suomenkielisissä" yliopistoissa. (Abo Akademissa eikä Svenska Handelshögskolanissa ei saa tehdä gradua suomeksi)

3. Åbo Akademi eikä Svenska Handelshögskolan järjestä pääsykokeita suomeksi.

Ns. suomenkieliset yliopistot joutuvat järjestämään myös ruotsiksi pääsykokeet ainakin niissä oppiaineissa, joissa ruotsinkielisille on omat kiintiönsä.

Ruotsinkielisille yliopistoille ei riitä se, että suomenkielisestä lukiosta kirjoittanut lukee ruotsinkieliset kirjat pääsykokeisiin ja vastaa ruotsinkielisiin pääsykokeisiin oikein.

Pääsykokeiden lisäksi järjestetään erilliset ruotsin kielen kokeet. Niiden vaikeusastetta säädellään siten, että suomenkielisistä lukioista kirjoittaneiden määrä pysyy "sopivana".

Samanlainen järjestelmä oli USA:n Syvän Etelän yliopistoissa afroamerikkalaisia varten, jotta heidän määränsä pysyi "sopivana" valkoisiin opiskelijoihin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu