Urho "Timo" Kekkonen ja itsenäisyyspäivä

On pöyristyttävää, että Suomen juhliessa itsenäisyyspäivää, edesmennyt neuvostoagentti Urho "Timo" Kekkonen on YLE:n Suuret Suomalaiset äänestyksen kymmenen finalistin joukossa.

Urho "Timo" Kekkosen paikka olisi paremmin "Suuret Neuvostoliittolaiset" listalla. Sen verran arvokkaita palveluksia tämä "Timo" teki todelliselle isänmaalleen ja palkanmaksajalleen.
4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On Isänmaan pilkkaamista, että nimittelet vaaleilla valittua Suomen tasavallan presidenttiä.
Eihän kukaan syytä Carl Gustaviakaan siitä, että hän asui mieluummin "tulevassa Neuvostoliitossa" kuin Suomessa. Miksi hän ei tehnyt mitään jo aiemmin Suomen itsenäisyyden hyväksi, kun oli siellä paikalla ja mahdollisuus neuvotella. Ei niin ainuttakaan aloitetta Suomen itsenäisyyden hyväksi. Hän itseasiassa tuki sitä, että Venäjä piti Suomea autonomianaan. Erittäin epäisänmaallista asennetta ekspatilta.

Äänestä
  • Valittiinhan Stalinkin vaaleilla ja Hitler jopa vapailla valeilla. Suomen historiasta on todettu, että kaikki presidentit on valittu Berliinissä tai Moskovassa, paitsi Ryti, joka valittiin Lontoossa. Ensimmäinen suomen kansan valitsema presidentti oli Koivisto. Hänet valittiin Moskovan kannan vastaisesti.

    PS
    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö myös kaikkia Koiviston edeltäjiä, myös Kekkosta voi pitää suurina suomalaisina.

    Äänestä

  • valittu kirjoitti:

    Valittiinhan Stalinkin vaaleilla ja Hitler jopa vapailla valeilla. Suomen historiasta on todettu, että kaikki presidentit on valittu Berliinissä tai Moskovassa, paitsi Ryti, joka valittiin Lontoossa. Ensimmäinen suomen kansan valitsema presidentti oli Koivisto. Hänet valittiin Moskovan kannan vastaisesti.

    PS
    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö myös kaikkia Koiviston edeltäjiä, myös Kekkosta voi pitää suurina suomalaisina.

    >Valittiinhan Stalinkin vaaleilla ja Hitler jopa vapailla valeilla. Suomen historiasta on todettu, että kaikki presidentit on valittu Berliinissä tai Moskovassa, paitsi Ryti, joka valittiin Lontoossa. Ensimmäinen suomen kansan valitsema presidentti oli Koivisto. Hänet valittiin Moskovan kannan vastaisesti.<

    Pitäisiköhän palata tuohon vanhaan hyvään aikaan,mainitsemasi ensimmäinen Suomen kansan valitsema Presidentti oli kyllä täysin kelvoton tuohon virkaansa,samoin on ollut tilanne hänen jälkeensä ja on sitä tänäpäivänäkin.

    Kaikesta tästä voi tulla johtopäätökseen että kansa on kelvoton valitsemaan itselleen johtajan,siispä palataan historiaan ja annetaan tehtävä niille jotka sen osaavat.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    vaikka en ole Koivistosta samaa mieltä. Ehkäpä nyt sopiva paikka olisi Bryssel. Washingtoniin en luottaisi ainakaan Bushin aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korni yhdistelmä. kirjoitti:

On pöyristyttävää, että Suomen juhliessa itsenäisyyspäivää, edesmennyt neuvostoagentti Urho "Timo" Kekkonen on YLE:n Suuret Suomalaiset äänestyksen kymmenen finalistin joukossa.

Urho "Timo" Kekkosen paikka olisi paremmin "Suuret Neuvostoliittolaiset" listalla. Sen verran arvokkaita palveluksia tämä "Timo" teki todelliselle isänmaalleen ja palkanmaksajalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu