harvinainen persoonallisuushäiriö, josta kärsivä henkilö kuvittelee harhaisesti toisen henkilön olevan rakastunut itseensä.
de Clerambault'n syndrooma
17
464
Vastaukset
- palstapelle__
Ei kovinkaan harvinainen.
- Kuneitajuuetniitäon
kaikki ei vaan saa hoitoo ongelmaansa.
- äärirajoillako
Totean vain, ettei kaikki ole ihan kunnossa henkilön päässä. Ei voi mitään, ellei läheiset houkuttele tohtorille.
- kaikenlaisiadiagnooseja
Joku lukee tänään lääkärikirjaa.
- TietäjätIänikuiset
Eikö sellainen syndrooma ole melko yleinen, että ihminen kuvittelee tietävänsä muiden ajatukset ja tunteet, vaikka oikeasti kuvittelee ne itsensä kannalta liian edulliseksi tai muuten vaan itsensä kaltaisiksi?
Minuun ollaan rakastuneita (päättelen niin kaikesta, sekä läpänheitto että hiljaisuus todistavat aina tätä samaa), minulle ollaan kateellisia (olen itse toki tahallani törkeä ihmisiä kohtaan), muut ovat kuin minä, haluavat samoja asioita kuin minä (kuinkas muuten)... - häiriötämäkin
Täältä löytyy yksi, jolla ei ainakaan ole ko. persoonallisuushäiriö. En sitten millään usko, että hän olisi kiinnostunut just minusta, vaikka toki toivonkin kovasti sitä. En mä muuten täällä edes ikävöisi, jos kuvittelisin, että hän olisi kiinnostunut musta. Hattua nostan ihmiselle, joka uskoo, että hänestä ollaan kiinnostuttu;D
- hallelujaaaa
Joo o kyl toi "kuukkeli" on loistelias keksintö. Sen ansiosta aloittajan kaltaiset tyhmät tympiöt saa hetken kuvitella olevansa viisaita ja kaikesta kaiken tietäviä ;D
- pakkienantaja
Ai. Ei koske ainakaan mua kun mä en usko kenenkään lähestyjän olevan musta kiinnostunut kuin pilamielessä.
- huihalinainen
Syndrooma ja syndrooma. Who cares! mukava välillä rakastaa ja olla rakastettu. Näin se vaan menee. Olkoot mikä sairaus sitten tahansa kyseessä.
- Muttamuttaniiin
Oot rakastettu?
- huihalinainen
Muttamuttaniiin kirjoitti:
Oot rakastettu?
Pienesti aina voi toivoa ;)
- eiharhaluuloja
Minä uskon (siis enemmänkin tiedän) joidenkin olevan kiinnostuneen minusta, niin niiden jotka kertovat sen minulle.
- Onkosullaap
tuo de Clerambault'n syndrooma?
- jokujostainn
eiks toi oo erotomania ?
- Maniahanon
pakkomielle.
- Anonyymi
Otsikossa mainittu ilmiö on kuulkaas perkeleellinen siitä kärsivälle. Näiden tyyppien elämässä piisaa muitakin ongelmia, mutta kenties eniten kärsivät hurjista ihastumisistaan. Menee yöunet ja työkyky, mikäli sitä edes oli. Saattavat muuttaa toiselle puolelle maata ihastuksensa perässä ollakseen lähempänä tätä ja kuulla vuoden päästä, että kuka helvetti oletkin, jätä minut rauhaan. Tämän jälkeen iskee masennus, ryyppyputki ja lataamo kutsuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241566- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761179Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865