Minulla on ollut ihana lapsuus. Joskus aikaisemminkin kaipasin siihen aikaan, mutta iloinen nykyaika (muutama vuosi sitten) sai minut elämään "tässä hetkessä". Mutta ajat kuitenkin muuttuivat.
Minulla on läheinen suku. Tai nyt voisin sanoa että oli. Vietin joulun ajan mummon luona yhdessä siskoni ja vanhempieni kanssa. Silloin kaikki oli iloisia. Ei ollut murheita mistään. En ajatellut negatiivisesti, toisin kuin nykyisin: "En ole tärkeä." Sillä tarkoitan sitä että yläkoulussa minua kiusattiin henkisesti, ja ne sanat ja teot tulevat vieläkin mieleeni. Jokainen haukku saa minut voimaan pahoin.
Minulla ei ollut ystäviä koulu aikaan, pari kaveria jotka eivät koulun loputtua halunneet pitää yhteyttä. Ja koulun loputtua kaikki alkoi menemään vain huonompaan suuntaan. Nykyisin minun vanhemmat riitelevät ja juopottelevat, siskoni viettää koko ajan aikaansa kavereidensa kanssa eikä minulle riitä keltään aikaa. Siskoni on ollut aina ennen hyvin kiltti. Lapsena olimme kokoajan yhdessä. Hän oli ystävällinen ja hauska. Nykyisin hän huutaa, riitelee ja on hyvin negatiivinen.
Tänään taas mietin menneitä. Harmittaa niin kovasti että elämä on päätynyt tähän, tähän riitelyyn ja negatiivisuuteen. En osaa olla enää positiivinen koska ympärillä olevat ihmisetkään ei ole sellaisia. Uusia kavereita olen etsinyt, mutta ei ne korvaa omaa perhettä. En ole onnellinen, jos olen riidoissa läheisteni kanssa. Haluaisin takaisin lapsuuteen kun kaikki oli vielä hyvin. Siskoni mollaa minua koko ajan eikä se tunnu kivalta. Olen vaikka miten yrittänyt häntä saada tajuamaan, miten ihanaa meillä oli lapsena, vietimme aikaa paljon yhdessä. Mutta nykyisin en saa sanottua edes paria sanaa kun olen taas ajettu pois hänen luota.
Olen yrittänyt olla kiva kaikille, mutta mitä saan? Haukut ja huudot suoraan naamaan. En ymmärrä, missä teen väärin. Olisin nyt mieluummin kuollut. En kestä kuulla enää yhtään negatiivista. Haluaisin kuolla. Lapsuuteen en pääse eikä asioita voi muuttaa enää. Olen voitavani tehnyt. Koska mitä järkeä elää, jos ei ole onnellinen? En voi olla onnellinen jos en saa viettää aikaa mukavasti perheeni kanssa. Perheelleni se tuntuu olevan liian vaikeaa. Ahdistaa, en jaksa enää tätä. :'(
Minulla on läheinen suku. Tai nyt voisin sanoa että oli. Vietin joulun ajan mummon luona yhdessä siskoni ja vanhempieni kanssa. Silloin kaikki oli iloisia. Ei ollut murheita mistään. En ajatellut negatiivisesti, toisin kuin nykyisin: "En ole tärkeä." Sillä tarkoitan sitä että yläkoulussa minua kiusattiin henkisesti, ja ne sanat ja teot tulevat vieläkin mieleeni. Jokainen haukku saa minut voimaan pahoin.
Minulla ei ollut ystäviä koulu aikaan, pari kaveria jotka eivät koulun loputtua halunneet pitää yhteyttä. Ja koulun loputtua kaikki alkoi menemään vain huonompaan suuntaan. Nykyisin minun vanhemmat riitelevät ja juopottelevat, siskoni viettää koko ajan aikaansa kavereidensa kanssa eikä minulle riitä keltään aikaa. Siskoni on ollut aina ennen hyvin kiltti. Lapsena olimme kokoajan yhdessä. Hän oli ystävällinen ja hauska. Nykyisin hän huutaa, riitelee ja on hyvin negatiivinen.
Tänään taas mietin menneitä. Harmittaa niin kovasti että elämä on päätynyt tähän, tähän riitelyyn ja negatiivisuuteen. En osaa olla enää positiivinen koska ympärillä olevat ihmisetkään ei ole sellaisia. Uusia kavereita olen etsinyt, mutta ei ne korvaa omaa perhettä. En ole onnellinen, jos olen riidoissa läheisteni kanssa. Haluaisin takaisin lapsuuteen kun kaikki oli vielä hyvin. Siskoni mollaa minua koko ajan eikä se tunnu kivalta. Olen vaikka miten yrittänyt häntä saada tajuamaan, miten ihanaa meillä oli lapsena, vietimme aikaa paljon yhdessä. Mutta nykyisin en saa sanottua edes paria sanaa kun olen taas ajettu pois hänen luota.
Olen yrittänyt olla kiva kaikille, mutta mitä saan? Haukut ja huudot suoraan naamaan. En ymmärrä, missä teen väärin. Olisin nyt mieluummin kuollut. En kestä kuulla enää yhtään negatiivista. Haluaisin kuolla. Lapsuuteen en pääse eikä asioita voi muuttaa enää. Olen voitavani tehnyt. Koska mitä järkeä elää, jos ei ole onnellinen? En voi olla onnellinen jos en saa viettää aikaa mukavasti perheeni kanssa. Perheelleni se tuntuu olevan liian vaikeaa. Ahdistaa, en jaksa enää tätä. :'(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotenkin tulee vaikutelma, että olet kehittänyt illuusion onnellisesta lapsuudesta. Todellisuudessa se ei niin onnellinen ole ollut, mutta olet riippuvainen väärällä tavalla, etkä ole kasvanut omaksi itseksesi. Sinun on aikuistuttava ja löydettävä oma onnesi, joka ei ole riippuvainen lapsuuden ihmissuhteista. Käytkö juttelemassa jossain?
Voi olla noin. Todella ahdistavaa, kun en osaa löytää onnea muuten. Jään sitten ihan yksin. :(
En käy juttelemassa missään.
Mitä jos menisit vaikka johonkin mindfulness ryhmään tai kokeilisit sitä yksiksesi? Voisit saada uudenlaista kokemusta itsestäsi ja maailmasta. Emme ole koskaan yksin. Silti voisit hakea keskusteluapua.
Haluat käpertyä vielä siihen turvalliseen lapsuuden pesään. Koetko turvattomutta ja arkuutta ottaa vastuu itsnäisenä ilman vanhempien ja sisarten jokapäiväistä tukea.