Tuulivoiman syöttötariffi leikkauslistalle

Tuulivoimala pyörii veronmaksajan laskuun
Puhelahjoille saa hyvän palkan, kun yhdestä voimalasta kilahtaa tuulivoimayhtiön kassaan vuosittain yli puolen miljoonan euron voitto, josta veronmaksajien osuus Kalevassa esitettyjen laskelmien mukaan on yli 400 000 euroa.

Seuraava hallitus voisi ottaa järjen käteen, kun se tuntuu edellisiltä unohtuneen. Energiantuotannossa tulee panostaa aidosti työllistävään kotimaiseen energiaan. Tuulivoima ei sitä ole, yhden tai kahden kesän mittaisen rakentamisajan jälkeen suomalaisille ei töitä juurikaan jää. Energiantuotannossa on lähdettävä siitä, että sen työllistävä vaikutus on mahdollisimman suuri niin rakennus- kuin tuotantoaikanakin. Sijoitusyhtiöiden pussiin ei pidä veronmaksajien rahoilla pelata.

Tuulivoiman syöttötariffi teki tuulivoimasta loistavan bisneksen. Luotiin järjestelmä, joka pumppaa veronmaksajien rahoja kiihtyvällä tahdilla sijoitusyhtiöiden taskuihin. Lopulliseksi hintalapuksi takuuhintajärjestelmälle on arvioitu yli 3 miljardia euroa. Summa on niin suuri, että se on yli 3% Suomen valtionvelasta ja noin 550 euroa jokaista suomalaista kohti. Lopullista laskua ei tiedä kukaan. Mitä edullisempi on sähkön markkinahinta ja mitä enemmän tuulee, sitä kalliimmaksi takuuhintajärjestelmä tulee. Kysymys kuuluu, haluammeko todella tukea tätä huonosti työllistävää sijoitusyhtiöiden loistobisnestä velaksi? Se on hyvä muistaa, että aina kun mylly pyörii, veronmaksaja maksaa laskun korkoineen.

Kaleva uutisoi tuulivoimatuista 5.3.2015. Jutussa energia-asiantuntija Jorma Perander toteaa sen tosiasian, mitä ei jostain syystä ole haluttu tunnustaa; takuuhintajärjestelmä nielee miljardeja - täysin turhaan.

Tuulivoimayhtiöillä tekniikan kehittyminen on ollut tiedossa ja voimaloita nousee kuin sieniä sateella. Kuntia houkutellaan kaavoitukseen kiinteistöverotuloilla. Samaan aikaan kuntien valtionosuuksia pienennetään, koska rahat menevät jonnekin muualle – kuten esimerkiksi tuulivoiman syöttötariffiin. Raha kiertää taskusta toiseen ja pää tulee aina lopulta vetävän käteen. Eurot kaivetaan veronmaksajan taskunpohjalta.

Lähiasukkaat ovat voimaloiden kanssa helisemässä, kun niitä rakennetaan ihan nurkkapieliin. Kyläläiset, valveutuneet kansalaiset ja muutamat harvat poliitikot yrittävät käydä taistelua tuulivoimaloiden meluvaikutuksia vastaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt kun lopettaisiin koko tuulivoima bisnes.
Tehtäisiin tilalle yksi kunnon vesivoimala, se olisi siinä enenrgian suhteen, eikä tuki ruletti pyörisi.

Eräät tahot haluaa pitää tuulimyllyistäkin saatuja tukeja vireessä, lakia, ettei siihen vain koskettaisi..

Äänestä

Pankkoelätti se vaan toistaa samaa soopaa joka päivä. Sulje tietokone ja mene nukkumaan!

Äänestä
  • Vihervasuri ihmeissään kun ei tuulesta tulekkaan sähköä kuin nimeksi.
    Monen miljardin bisnes kusi kintuille, sähkön tuoton kannalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitus_hoi_hoi kirjoitti:

Tuulivoimala pyörii veronmaksajan laskuun
Puhelahjoille saa hyvän palkan, kun yhdestä voimalasta kilahtaa tuulivoimayhtiön kassaan vuosittain yli puolen miljoonan euron voitto, josta veronmaksajien osuus Kalevassa esitettyjen laskelmien mukaan on yli 400 000 euroa.

Seuraava hallitus voisi ottaa järjen käteen, kun se tuntuu edellisiltä unohtuneen. Energiantuotannossa tulee panostaa aidosti työllistävään kotimaiseen energiaan. Tuulivoima ei sitä ole, yhden tai kahden kesän mittaisen rakentamisajan jälkeen suomalaisille ei töitä juurikaan jää. Energiantuotannossa on lähdettävä siitä, että sen työllistävä vaikutus on mahdollisimman suuri niin rakennus- kuin tuotantoaikanakin. Sijoitusyhtiöiden pussiin ei pidä veronmaksajien rahoilla pelata.

Tuulivoiman syöttötariffi teki tuulivoimasta loistavan bisneksen. Luotiin järjestelmä, joka pumppaa veronmaksajien rahoja kiihtyvällä tahdilla sijoitusyhtiöiden taskuihin. Lopulliseksi hintalapuksi takuuhintajärjestelmälle on arvioitu yli 3 miljardia euroa. Summa on niin suuri, että se on yli 3% Suomen valtionvelasta ja noin 550 euroa jokaista suomalaista kohti. Lopullista laskua ei tiedä kukaan. Mitä edullisempi on sähkön markkinahinta ja mitä enemmän tuulee, sitä kalliimmaksi takuuhintajärjestelmä tulee. Kysymys kuuluu, haluammeko todella tukea tätä huonosti työllistävää sijoitusyhtiöiden loistobisnestä velaksi? Se on hyvä muistaa, että aina kun mylly pyörii, veronmaksaja maksaa laskun korkoineen.

Kaleva uutisoi tuulivoimatuista 5.3.2015. Jutussa energia-asiantuntija Jorma Perander toteaa sen tosiasian, mitä ei jostain syystä ole haluttu tunnustaa; takuuhintajärjestelmä nielee miljardeja - täysin turhaan.

Tuulivoimayhtiöillä tekniikan kehittyminen on ollut tiedossa ja voimaloita nousee kuin sieniä sateella. Kuntia houkutellaan kaavoitukseen kiinteistöverotuloilla. Samaan aikaan kuntien valtionosuuksia pienennetään, koska rahat menevät jonnekin muualle – kuten esimerkiksi tuulivoiman syöttötariffiin. Raha kiertää taskusta toiseen ja pää tulee aina lopulta vetävän käteen. Eurot kaivetaan veronmaksajan taskunpohjalta.

Lähiasukkaat ovat voimaloiden kanssa helisemässä, kun niitä rakennetaan ihan nurkkapieliin. Kyläläiset, valveutuneet kansalaiset ja muutamat harvat poliitikot yrittävät käydä taistelua tuulivoimaloiden meluvaikutuksia vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu