Sodan seurauksena maassa oli 50 000 sotaorpoa. Orpolasten tilanne
muodostui erityisen vaikeaksi Pohjois-Suomen syrjäseuduilla. Orpojen auttaminen
koettiin vanhoillislestadiolaisuudessa tärkeäksi ja se herätti paljon keskustelua
liikkeen piirissä. Keväällä 1946 perustetun Pohjois-Suomen Kristittyjen Orpokotien
Kannatusyhdistyksen tavoitteena oli auttaa orpoja perustamalla näille
”kristillisen kodin lämpöä ja rakkautta” tarjoavia orpokoteja. Orpokotiyhdistys
aloitti varojen keruun ja teki toimintaansa tunnetuksi muun muassa ympäri maata
pidetyissä orpokotiseuroissa. Työ tuotti tulosta, sillä marraskuun 1949 Siionin
Lähetyslehdessä todettiin orpokotien toimivan Reisjärvellä ja Alatorniolla.
Eino Syrjäniemi Haapajärveltä kertoi Reisjärven Räisälänmäelle perustetun orpokodin
olleen myös paikka, jossa lähiseudun vanhoillislestadiolaiset kävivät seuroissa.
Työ orpojen hyväksi ja muun muassa orpokotien perustamiseksi näkyi myös Siionin
Lähetyslehden kirjoituksissa vuosina 1946 – 1949, jolloin lehdessä oli vuosittain
aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Syksyllä 1946 Siionin Lähetyslehden etusivun kirjoituksessa todettiin
orpojen ”holhoamisen” kuuluvan kristilliseen rakkaudentoimintaan. Siinä kerrottiin
Oulussa perustetun orpojen asiaa ajamaan Pohjois-Suomen Kristittyjen
Orpokotien Kannatusyhdistys ry. -nimisen yhdistyksen. Lisäksi kirjoituksessa
pyydettiin lahjoituksia perustetulle yhdistykselle ja sen kautta tehtävälle työlle.
Kirjoituksen jälkeen kerrottiin perustetusta yhdistyksestä yhteystietoineen.
Hankkeen etenemistä kuvasi huhtikuun 1947 lehdessä Antti Koukkarin
kirjoitus, jossa hän kertoi orpokotityön edenneen suotuisasti ja saaneen
muun muassa kaksi huomattavaa jälkisäädöstä, edesmenneiden Antti Räisälän
testamentin Reisjärveltä ja Katri Leskelän testamentin Pyhäsalmelta. Muista lahjoituksista
hän mainitsi erityisesti Pohjois-Ruotsin urheilijoiden ja Amerikan uskovien
lahjoitukset. Lisäksi hän kertoi Räisälän orpokodin kurkihirren alkuvaikeuksien
jälkeen hiljalleen nousevan. Kirkossakin yhdistyksen toimintaan suhtauduttiin
myönteisesti ja sitä haluttiin tukea. Oulun tuomiokapituli kehotti kiertokirjeessään
keväällä 1947 seurakuntia keräämään kolehdin Pohjois-Suomen Kristittyjen
Orpokotien Kannatusyhdistys ry:lle sopivaksi katsomanaan sunnuntaina.
muodostui erityisen vaikeaksi Pohjois-Suomen syrjäseuduilla. Orpojen auttaminen
koettiin vanhoillislestadiolaisuudessa tärkeäksi ja se herätti paljon keskustelua
liikkeen piirissä. Keväällä 1946 perustetun Pohjois-Suomen Kristittyjen Orpokotien
Kannatusyhdistyksen tavoitteena oli auttaa orpoja perustamalla näille
”kristillisen kodin lämpöä ja rakkautta” tarjoavia orpokoteja. Orpokotiyhdistys
aloitti varojen keruun ja teki toimintaansa tunnetuksi muun muassa ympäri maata
pidetyissä orpokotiseuroissa. Työ tuotti tulosta, sillä marraskuun 1949 Siionin
Lähetyslehdessä todettiin orpokotien toimivan Reisjärvellä ja Alatorniolla.
Eino Syrjäniemi Haapajärveltä kertoi Reisjärven Räisälänmäelle perustetun orpokodin
olleen myös paikka, jossa lähiseudun vanhoillislestadiolaiset kävivät seuroissa.
Työ orpojen hyväksi ja muun muassa orpokotien perustamiseksi näkyi myös Siionin
Lähetyslehden kirjoituksissa vuosina 1946 – 1949, jolloin lehdessä oli vuosittain
aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Syksyllä 1946 Siionin Lähetyslehden etusivun kirjoituksessa todettiin
orpojen ”holhoamisen” kuuluvan kristilliseen rakkaudentoimintaan. Siinä kerrottiin
Oulussa perustetun orpojen asiaa ajamaan Pohjois-Suomen Kristittyjen
Orpokotien Kannatusyhdistys ry. -nimisen yhdistyksen. Lisäksi kirjoituksessa
pyydettiin lahjoituksia perustetulle yhdistykselle ja sen kautta tehtävälle työlle.
Kirjoituksen jälkeen kerrottiin perustetusta yhdistyksestä yhteystietoineen.
Hankkeen etenemistä kuvasi huhtikuun 1947 lehdessä Antti Koukkarin
kirjoitus, jossa hän kertoi orpokotityön edenneen suotuisasti ja saaneen
muun muassa kaksi huomattavaa jälkisäädöstä, edesmenneiden Antti Räisälän
testamentin Reisjärveltä ja Katri Leskelän testamentin Pyhäsalmelta. Muista lahjoituksista
hän mainitsi erityisesti Pohjois-Ruotsin urheilijoiden ja Amerikan uskovien
lahjoitukset. Lisäksi hän kertoi Räisälän orpokodin kurkihirren alkuvaikeuksien
jälkeen hiljalleen nousevan. Kirkossakin yhdistyksen toimintaan suhtauduttiin
myönteisesti ja sitä haluttiin tukea. Oulun tuomiokapituli kehotti kiertokirjeessään
keväällä 1947 seurakuntia keräämään kolehdin Pohjois-Suomen Kristittyjen
Orpokotien Kannatusyhdistys ry:lle sopivaksi katsomanaan sunnuntaina.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Amerikasta saadusta avusta kertoi syyskuun 1947 Siionin Lähetyslehdessä
Kuivaniemen kirkkoherra Kullervo Hulkko. Amerikasta oli jo lähetetty
tukea Reisjärven orpokodin maatilaa varten. Lisäksi Hulkko kertoi, että Amerikassa
pidetyssä vuosikokouksessa oli kannettu kolehti Pohjois-Suomen sotaorpoja
ja muita orpoja varten.
Orpokotiseurojen ja orpokotikahvin kysyntä oli ollut niin suuri, että
se oli yllättänyt johtokunnan, kerrottiin helmikuun 1948 lehdessä. Orpokotikahvin
suuri kysyntä oli poistanut välittömät rahahuolet. Syksyllä 1948 lehdessä kerrottiin,
että dollariavun turvin oli saatu ns. orpokotikahvia, jota kehotettiin käyttämään
korvikekahvin rinnalla. Kirjoituksessa annettiin myös ohjeet kahvin hankkimisesta
ja markkinoimisesta.
Maaliskuussa 1948 Siionin Lähetyslehdessä Orpokotien kannatusyhdistyksen
johtokunta tiedotti orpokotiasian kehittymisestä ja tilanteesta. Samassa
lehdessä haettiin erillisellä ilmoituksella Reisjärven Räisälässä seuraavassa
kesäkuussa toimintansa aloittavaan orpolasten keskus vastaanottokotiin johtajatarta
ja emännöitsijää.