Huumeiden käyttö jatkosodassa 1941-44 laajaa

"Kenraalit vauhdissa ja sotilaat sammuksissa – jatkosota pillereiden ja viinan voimalla"

"Ajat olivat todella kovat. Heroiinin kova kulutus Suomessa herätti kummastusta ulkomailla. Pieni pohjoinen syrjäinen maa oli heroiinikulutuksen kärkeä. Kansainvälinen lehdistö päivitteli: Suomessa elätään kuin jossain ooppiumluolassa.

Helsingin Sanomat kertoi toukokuussa 1949 "pääkaupungin morfinistiliigasta", jonka tunnetuimpia jäseniä oli "Kalpeaksi Kamalaksi" kutsuttu, noin 30-vuotias akateeminen nainen. Lehdelle myöntämässään haastattelussa nainen kertoi, että liigaan kuului 115 morfiinin käyttäjää, heistä 10 oli naisia. Useimpien riippuvuuden juuret olivat kenttäsairaaloissa, mutta käyttäjäkunnan muutos näkyi.

"Valitettavasti joukkoomme on viime aikoina ilmaantunut varsinaista rikollistakin ainesta", Kalpea Kamala pahoitteli. "

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#huumeet-ja-sota
01740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ProPatriaPiriÖveri kirjoitti:

"Kenraalit vauhdissa ja sotilaat sammuksissa – jatkosota pillereiden ja viinan voimalla"

"Ajat olivat todella kovat. Heroiinin kova kulutus Suomessa herätti kummastusta ulkomailla. Pieni pohjoinen syrjäinen maa oli heroiinikulutuksen kärkeä. Kansainvälinen lehdistö päivitteli: Suomessa elätään kuin jossain ooppiumluolassa.

Helsingin Sanomat kertoi toukokuussa 1949 "pääkaupungin morfinistiliigasta", jonka tunnetuimpia jäseniä oli "Kalpeaksi Kamalaksi" kutsuttu, noin 30-vuotias akateeminen nainen. Lehdelle myöntämässään haastattelussa nainen kertoi, että liigaan kuului 115 morfiinin käyttäjää, heistä 10 oli naisia. Useimpien riippuvuuden juuret olivat kenttäsairaaloissa, mutta käyttäjäkunnan muutos näkyi.

"Valitettavasti joukkoomme on viime aikoina ilmaantunut varsinaista rikollistakin ainesta", Kalpea Kamala pahoitteli. "

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#huumeet-ja-sota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu