Suomen historian ehkä noloin bisneskauppa esitellään ensi viikolla ilmestyvässä uutuuskirjassa Suomen pahimmat bisnesmokat: Tarinoita bisnesjohtamisesta.
Helsingin yliopiston professori Markku Kuisman ja yrittäjä, kolumnisti Pekka Seppäsen kirjoittamassa teoksessa revitään auki suomalaisten vanhoja haavoja ja luodaan katsaus suomalaisten johtajien ja yritysten pahimpiin epäonnistumisiin.
Yksi kirjan tapauskertomuksista käsittelee katastrofiksi osoittautuneita kauppoja, jotka Suomen sen aikainen valtion teleyhtiö Sonera teki vuonna 2000. Tuolloin yhtiö osallistui huutokauppoihin, joissa Saksan ja Italian valtiot myivät kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkotoimilupia.
Sonera maksoi näistä umts-toimiluvista huikeat 4,3 miljardia euroa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi. Uuden tekniikan kehitys oli viivästynyt, eikä Soneralla olisi ollut enää varaa verkkoinvestointeihin tai palveluiden pystyttämiseen.
- Kansan suussa kauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, jossa Soneran johtajat ostivat neljällä miljardilla ilmaa, Kuisma ja Seppänen kirjoittavat.
Kirjoittajien mukaan Soneran silloisen johdon tempaisi mukaansa todellisuudentajun hämärtyminen, joka vakuutti heidät siitä, ettei maksetulla summalla ollut väliä. Umts-toimilupa näyttäytyi sijoituksena, jonka arvo ei voi laskea. Vaikutti siltä, että toimilupa tulisi olemaan sitä arvokkaampi, mitä lähemmäksi liiketoiminnan aika tulisi. Tätä aikaa ei koskaan tullut. IT-kupla räjähti Soneran kannalta liian varhain.
- Kaupat johtuivat todennäköisesti enemmän Soneran johdon vauhtisokeudesta kuin oman edun tavoittelusta. Johto kuvitteli ehkä tosissaan, että umts-kaupoissa myytiin taivasosuuksia, niin kuin kirjaimellisesti ottaen myytiinkin.
Kirjoittajien sanoin Soneran johto otti tietoisesti suuren riskin osallistuessaan Saksan umts-huutokauppaan. Kun riski osoittautui liian suureksi, alkoi poru ja syyttely.
- Soneran riskinottajat eivät kuitenkaan ottaneet riskiä omilla rahoillaan. Heillä ei ollut mitään hävittävää. Kun kaupat osoittautuivat lopulta epäonnistuneiksi, Soneran johtajat eivät menettäneet lanttiakaan, kirja lataa.
Epäonnistuneet kaupat olivat Soneralle lopun alkua. Kertyneiden velkojensa maksamisen vuoksi se joutui järjestämään osakeannin eli keräämään omistajiltaan lisää rahaa taloutensa pelastamiseksi.
Siitä ei kuitenkaan ollut parantavaksi lääkkeeksi. Kauppojen myötä Sonera oli valmis ruotsalaisen Telian poimittavaksi. Sonera liitettiin Teliaan ja menneestä muistuttaa yhä edelleen Sonera-sana yhtiön virallisessa nimessä. Kaupat myös johtivat siihen, että Elisasta tuli Suomen valtion teleyhtiö Soneran sijaan.
- Saksan umts-huutokaupan olennaisin seuraus oli se, että Suomen valtio ja Soneran muut osakkaat avustivat Saksan valtiota neljällä miljardilla eurolla. Jokainen suomalainen lahjoitti saksalaisille tuhat euroa puhtaana käteen, kirjoittajat tiivistävät.
Soneran lisäksi teoksessa esiteltävien bisnesmokaajien joukkoon ovat päässeet muun muassa Stora Enso, Nokia, Suomen Pankki, Fortum, Talvivaara ja Outokumpu.
Helsingin yliopiston professori Markku Kuisman ja yrittäjä, kolumnisti Pekka Seppäsen kirjoittamassa teoksessa revitään auki suomalaisten vanhoja haavoja ja luodaan katsaus suomalaisten johtajien ja yritysten pahimpiin epäonnistumisiin.
Yksi kirjan tapauskertomuksista käsittelee katastrofiksi osoittautuneita kauppoja, jotka Suomen sen aikainen valtion teleyhtiö Sonera teki vuonna 2000. Tuolloin yhtiö osallistui huutokauppoihin, joissa Saksan ja Italian valtiot myivät kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkotoimilupia.
Sonera maksoi näistä umts-toimiluvista huikeat 4,3 miljardia euroa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi. Uuden tekniikan kehitys oli viivästynyt, eikä Soneralla olisi ollut enää varaa verkkoinvestointeihin tai palveluiden pystyttämiseen.
- Kansan suussa kauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, jossa Soneran johtajat ostivat neljällä miljardilla ilmaa, Kuisma ja Seppänen kirjoittavat.
Kirjoittajien mukaan Soneran silloisen johdon tempaisi mukaansa todellisuudentajun hämärtyminen, joka vakuutti heidät siitä, ettei maksetulla summalla ollut väliä. Umts-toimilupa näyttäytyi sijoituksena, jonka arvo ei voi laskea. Vaikutti siltä, että toimilupa tulisi olemaan sitä arvokkaampi, mitä lähemmäksi liiketoiminnan aika tulisi. Tätä aikaa ei koskaan tullut. IT-kupla räjähti Soneran kannalta liian varhain.
- Kaupat johtuivat todennäköisesti enemmän Soneran johdon vauhtisokeudesta kuin oman edun tavoittelusta. Johto kuvitteli ehkä tosissaan, että umts-kaupoissa myytiin taivasosuuksia, niin kuin kirjaimellisesti ottaen myytiinkin.
Kirjoittajien sanoin Soneran johto otti tietoisesti suuren riskin osallistuessaan Saksan umts-huutokauppaan. Kun riski osoittautui liian suureksi, alkoi poru ja syyttely.
- Soneran riskinottajat eivät kuitenkaan ottaneet riskiä omilla rahoillaan. Heillä ei ollut mitään hävittävää. Kun kaupat osoittautuivat lopulta epäonnistuneiksi, Soneran johtajat eivät menettäneet lanttiakaan, kirja lataa.
Epäonnistuneet kaupat olivat Soneralle lopun alkua. Kertyneiden velkojensa maksamisen vuoksi se joutui järjestämään osakeannin eli keräämään omistajiltaan lisää rahaa taloutensa pelastamiseksi.
Siitä ei kuitenkaan ollut parantavaksi lääkkeeksi. Kauppojen myötä Sonera oli valmis ruotsalaisen Telian poimittavaksi. Sonera liitettiin Teliaan ja menneestä muistuttaa yhä edelleen Sonera-sana yhtiön virallisessa nimessä. Kaupat myös johtivat siihen, että Elisasta tuli Suomen valtion teleyhtiö Soneran sijaan.
- Saksan umts-huutokaupan olennaisin seuraus oli se, että Suomen valtio ja Soneran muut osakkaat avustivat Saksan valtiota neljällä miljardilla eurolla. Jokainen suomalainen lahjoitti saksalaisille tuhat euroa puhtaana käteen, kirjoittajat tiivistävät.
Soneran lisäksi teoksessa esiteltävien bisnesmokaajien joukkoon ovat päässeet muun muassa Stora Enso, Nokia, Suomen Pankki, Fortum, Talvivaara ja Outokumpu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Soneran hallintoneuvoksen puheenjohtajana ja kaupan hyväksyjänä oli Pauli Saapunki (KEPU).
Mutta ketä oli hallituksessa juuri tuolloin eikös se määrää mitä tehdään ja mitä ei tehdä kun se koskee Suomen valtiota, taisi olla tuonalan ministerinä Heinonen (KOK) ja apu puolueena SDP.
Soneran hallintoneuvos ajattele vain yrityksen parasta mutta tässä tapauksessa se oli suuri moka,sillä jokainen suomalainen maksoi noista kaupoista 1000 mk.
Sonera oli tuolloin vahvasti valtion firma ja silloin on vastuussa maanhallitus.
Anteeksi nuo summat ovat kyllä euroja eli 4.3 miljardia euroa meni taivaan tuuliin.
Saksalaisen sotilaan äpäräpoika Pauli Saapunki (KEPU) oli Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja ja oli läsnä päättämässä kaikissa kokouksissa, joissa tästä UMTS-asiasta päätettiin.
Vastuu on siis yksikäsitteisesti Kepun ja Saapungin.
Yrityksen toimista täysi vastuu on toimitusjohtajan eli Heinosen (KOKOOMUS).
Puheenjohtajalla kuten muillakin jäsenillä on vain yksi ääni jos äänestetään ja äänet menee tasan silloin ratkaisee Puh.Joht. ääni.
Hallituspuolueilla on aina enemmistö valtionfirmojen hallintoneuvostoissa,joten tuossakin tapauksessa hallitus on vastuussa ei hallintoneuvoston puh.joht ainakaan yksin. Tämä on faktaa.
Heinonen EI ollut Soneran toimitusjohtaja. Soneran toimitusjohtajana toimi tuolloin Kaj-Erik Relander. Toimitusjohtaja ei tosin voi tehdä tuon luokan päätöksiä ilman hyväksyntää ylempää. Sonerassa hallintoneuvosto oli tuolloin ylin päättävä elin ja sen puheenjohtajana toimi saksalaisen sotilaan äpäräpoika Pauli Saapunki (KEPU):
Hainonen oli kylläkin ministeri tuolloin. Rellu hoiteli soneran suohon.
Kyllä se oli kokoomuksen ja sdp yhteinen "bisnes".
Heinonen (kok) päämäsmärinä.
Osmolle nyt kaikki vika aina keskustassa.
Mies syntynyt oikein siihen. "vajakki".
Silloin ostettiin ilmaa 4,3 miljardilla eurolla ja joitain vuosia myöhemmin kepuhallitus tuhlasi Vanhasen Shokeihin 2,07 miljardia. Yhteistä tuhlaamisessa oli se, että molemmissa tapauksissa miljardeille ei saatu vastinetta.
Hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen väitti julkisuudessa ottavansa Soneraa ympärillä olevan kahinan rauhallisesti ja ilmoitti Soneran hallituksen pystyvän selviytymään väitetyistä ongelmista. Näin sanoessaan hän tuli myöntäneeksi kritiikin oikeaksi. Todellisuudessa Talonen ei ottanut kohua lainkaan rauhallisesti, vaan hikoili neuvottomana huoneessaan tietämättä, mitä tekisi. Hän olisi voinut alkaa johtaa Soneraa hallituksen puheenjohtajan suomin valtuuksin ja selvittää Soneran valtoimenaan velloneen kriisin. Tähän hänen kykynsä ja kanttinsa ei riittänyt. Sen sijaan hän antoi alaisensa eli Relanderin jatkaa kaaoksen lisäämistä Soneran sisällä.
Kun valtiovarainministeri Sauli Niinistöltä 25.1.2001 Ylen radiouutisissa kysyttiin, nauttiiko Soneran toimiva johto yhä suurimman omistajan luottamusta, hän vastasi: "Kysymys on väärin asetettu. Huolellinen osakkeenomistaja ei oikeastaan vastaa tuon tyypin kysymyksiin. Nämä ovat yhtiökokouksen, yhtiön hallituksen asioita, se pitäisi pitää mielessä." Se oli poliitikon vastaus ja harhaanjohtava sellainen.
Olennainen osa Soneran kriisin syntymisen ja hoitamisen vastuusta oli Olli-Pekka Heinosella. Hänellä oli omistajavastuun ja valtion 52 % Soneran omistusosuuden perusteella mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin Soneran päätöksiin. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan valtio-omistaja antoi Relanderin touhuta ilman mitään valvontaa.
Yllä muutamia näytteitä kirjasta "Minne hävisivät Soneran rahat?" Ne kertovat hiukan totuudenmukaisemmin kuin saitin persutomppelit mitä todella tapahtui.
Kaiken taustalla istui tietenkin itse "pöö" Lipponen, joka salli ilman oston ja ei tehnyt mitään yhtiön pelastamiseksi. Päinvastoin lahjoitti sen hätäpäissään ruotsalaisille.
Tuo ilman ostaminen oli tiedossa ja se raha oli Suomen osuus
Saksalle Itä-sakasan konkurssipesän selvittämisen.
Asian tajuat kun tarkastelet ketkä kaikki ja millä summilla
ilmaa saksasta silloin ostivat.