Kylmäurtikaria iski jälleen.

Shiverycat

Terveisiä lääkäristä. Kärsin kylmäurtikariasta nyt neljättä vuotta ja jälleen kerran koin lääkärillä pettymyksen, kun eilisen, rajun kohtauksen jäljiltä valvoin koko yön ja halusin kysyä apua ammattilaiselta. Iltalenkki koiran kanssa aiheutti sen, että sisälle päästyäni turposivat silmät, nielu ja ylähuuli ja hengitystiet tukkeutuivat, kuin liimaa olisi kaadettu nenään. Aivastelukohtaus ja hengitysteiden tukkeutuminen säikytti ja otin kiireesti neljä Kestinetablettia, joilla oireet menivät noin tunnissa ohi, mutta silmien turvotus näkyy vielä poskiin saakka.

Harmikseni lääkäri kirjoitti sanan urtikaria googleen ja näytti minulle samat vastaukset, jotka jo itse olin useaan kertaan lukenut. Se hyöty tuosta käynnistä tosin oli, että saan reseptillä antihistamiinit edullisemmin. Todella viheliäinen vaiva asiakaspalvelutyöläiselle, kun nykyään tuo silmien turpoaminen on tullut kuvaan mukaan.

Pahinta itselleni on kostea, tuulinen sää ja se, jos onneton menen lämpimään suihkuun ulkoa tullessani. Eilen osasin varoa tuota, mutta silti reidet ja selkä oli, kuin nokkospuskilla hakattu. Kyllä kismittää, sillä jouduin ottamaan tämän päivän vapaaksi, koska näytän krapulaiselta eskimolta. Ei hauskaa, ei todellakaan.

Olisin innokas kuulemaan, mistä te olette saaneet apua tämän kiusallisen vitsauksen nujertamiseksi? Minusta tuntuu hullulta, että urtikaria "alkaa itsestään" ja loppuu joskus "itsestään."

2

169

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyynikkipyynikki

      Moro, mulle tulee urtikariaa siitä että kannan esim. raskasta olkalaukkua. Eli olkapäälle paisuu pari kolme paukamaa. Ja kutisee myös.
      Tai siitä että kengännauhat ovat tiukalla, niin että jalkapöytä turpoaa. Tai sitten farkkujen saumat turvottavat reisiin viirut.
      Vitsailivat ihotautisairaalassa että muuta johonkin palmujen alle, jossa voi olla väljissä vaatteissa ja aurinkokin paistaa. Muuttaisin tosi mielelläni, jos se olis niin yksinkertaista. Sulle varmaan vinkkaisivat samat ohjeet.

    • Vaadi_testaus

      Nuo oireet jotka aloittaja kuvailee, ovat vakavan allergisen reaktion oireet. HANKKIUDU MAHDOLLISIMMAN PIAN ALLERGIATESTIIN. Otata allergiatestissä myös homeryhmät. (kosteusvauriopaneeli 6 ja 7 ainakin)
      Yleensä allerginen reaktio alkaa silmien ja nenän ärsytyksellä. Jos on reaktiossa mukana laajaa urtikariaa, on kyse voimakkaasta reaktiosta.
      Ns. "kylmäihottuma" on vain iho-oireilua. Aloittajalla on myös kasvojen alueen turvotustilaa joka on painava syy lääkärikonsultaatioon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1742
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      107
      734
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      664
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      585
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      19
      558
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe