Kiinteistöjen jakaminen / myyminen

Pelto- ja metsäpalstojen sekä tontin ja kiinteistöjen jakaminen ”pakkotilanteessa”

Seuraavalla lähes klassikkotyyppisellä kysymyksellä lähestyisin tämän keskustelupalstan aktiiveja tietäjiä. Olemme tilanteessa, jossa kuolinpesä (minä yhtenä osakkaana) omistaa 50 % muutamasta peltoalasta (yhteensä n. 20 ha), parista metsäpalstasta (yhteensä 24 ha) sekä tontista, jolla on useita rakennuksia, mutta joista vain yksi on käyttökelpoinen ja siten taloudellisesti merkityksellinen (tontti kiinteistö 60 – 80.000 €)

Tuon toisen 50 % edellä mainituista alueista omistaa yksi henkilö, jonka kanssa pitäisi aloittaa neuvottelut näiden kiinteistöjen jakamisesta. Peltojen jakaminen voi olla jopa mahdollista, sillä niistä saadaan sopivasti yhdistelemällä ja erottamalla kaksi lähes tasapuolista kokonaisuutta, mutta metsän jakaminen saattaa olla jo hankalampaa.

Kaikkein ongelmallisin on tietenkin tuo tontti kiinteistöineen, koska aitoja markkinoita sen myymiseksi ei oikeastaan ole. En nimittäin oikein jaksa uskoa, että tällä toisella omistajalla on kykyä, tai edes halua lunastaa kuolinpesää tuolta tontilta pois.

Meillä kuolinpesän osakkailla puolestamme on tavoitteena purkaa kaikki yhteisomistus tämän henkilön kanssa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Neuvotteluun on toki mahdollisuus ja ehdotus kannattaa varmasti aina tehdä, mutta etsinkin tässä vastausta siihen hankalimpaan vaihtoehtoon, eli mahdolliseen pakkomyyntiin. Metsälle ja pellolle toki löytyy aina ulkopuolinen ostaja, se tuskin on ongelma, mutta miten toimia oikein, jos on ”pakkorako” myydä tontti kiinteistöineen, jolle tuskin kovin pian löytyy oikeaa ostajaa. Ei ehkä löydy koskaan.
Pahoittelut kenties liian ylimalkaisesta tilanteen kuvauksesta – tarkennan sitä heti, jos joku osaisi ohjata tässä asiassa minua oikeille jäljille.

Kiitos jo etukäteen!

-Mörökölli-
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Hei!

    Kiitos erinomaisesta vinkistä! Pyörittelin ruutupaperilla itse jotakin tuon tapaista ajatusta, mutta en tietenkään tiennyt, että tuollainen on mahdollista myös viran puolesta.

    Parhaimmillaan päästään jonkinlaiseen neuvottelutulokseen, mutta jos muu ei auta, niin uskoisin tuossa olevan oikean ratkaisun tähän ongelmaan.

    Pahimmillaan tällä palstalla kirjoitetaan hirveää kuraa - parhaimmillaan täältä saa hyviä ja asiallisia, todellisuuteen pohjautuvia neuvoja ja vinkkejä.

    Tämä oli sellainen! Hieno homma!

    Mörökölli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mörökölli999 kirjoitti:

Pelto- ja metsäpalstojen sekä tontin ja kiinteistöjen jakaminen ”pakkotilanteessa”

Seuraavalla lähes klassikkotyyppisellä kysymyksellä lähestyisin tämän keskustelupalstan aktiiveja tietäjiä. Olemme tilanteessa, jossa kuolinpesä (minä yhtenä osakkaana) omistaa 50 % muutamasta peltoalasta (yhteensä n. 20 ha), parista metsäpalstasta (yhteensä 24 ha) sekä tontista, jolla on useita rakennuksia, mutta joista vain yksi on käyttökelpoinen ja siten taloudellisesti merkityksellinen (tontti kiinteistö 60 – 80.000 €)

Tuon toisen 50 % edellä mainituista alueista omistaa yksi henkilö, jonka kanssa pitäisi aloittaa neuvottelut näiden kiinteistöjen jakamisesta. Peltojen jakaminen voi olla jopa mahdollista, sillä niistä saadaan sopivasti yhdistelemällä ja erottamalla kaksi lähes tasapuolista kokonaisuutta, mutta metsän jakaminen saattaa olla jo hankalampaa.

Kaikkein ongelmallisin on tietenkin tuo tontti kiinteistöineen, koska aitoja markkinoita sen myymiseksi ei oikeastaan ole. En nimittäin oikein jaksa uskoa, että tällä toisella omistajalla on kykyä, tai edes halua lunastaa kuolinpesää tuolta tontilta pois.

Meillä kuolinpesän osakkailla puolestamme on tavoitteena purkaa kaikki yhteisomistus tämän henkilön kanssa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Neuvotteluun on toki mahdollisuus ja ehdotus kannattaa varmasti aina tehdä, mutta etsinkin tässä vastausta siihen hankalimpaan vaihtoehtoon, eli mahdolliseen pakkomyyntiin. Metsälle ja pellolle toki löytyy aina ulkopuolinen ostaja, se tuskin on ongelma, mutta miten toimia oikein, jos on ”pakkorako” myydä tontti kiinteistöineen, jolle tuskin kovin pian löytyy oikeaa ostajaa. Ei ehkä löydy koskaan.
Pahoittelut kenties liian ylimalkaisesta tilanteen kuvauksesta – tarkennan sitä heti, jos joku osaisi ohjata tässä asiassa minua oikeille jäljille.

Kiitos jo etukäteen!

-Mörökölli-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu