Miksi lapsille tuputetaan uskontoa ?

Mirka-ööugåwvugåwu

Ihmiset ovat erittäin herkkiä uskomaan ensimmäisen selityksen tai tarinan, jonka he kuulevat asiasta. Tämä ensimmäinen versio asiasta ikään kuin syöpyy lähes lähtemättömästi heidän aivoihinsa, ja he omaksuvat sen täysin. Myöhemmin kun oikea selitys tai tapahtumien kuvaus selitetään heille, he eivät millään halua uskoa sitä, vaikka asiaa kuinka hyvin perustelisi. Useimmiten vaatii erittäin pitkällistä ja perusteellista asian opettamista, ennen kuin tämä ihminen suostuu epäilemään sitä ensimmäistä versiota. Jotkut ihmiset eivät suostu siihen milloinkaan.

Näitä ihmisen ominaisuuksia kirkko hyödyntää törkeästi, aivopestessään lapsista uskiksia. Uskonnoilla pitäisi olla vähintään 18v ikäraja.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kujhytg

      Autokoulun opettaja opettaa ajamaan autoa liikennen Lakien ja sääntöjen mukaan.
      Matematiikan opettaja opettaa matematiikkaa.

      Nuorten, ja aikuistenkin tulee vakavasti miettiä mitä opettaa uskontunnustuksensa kaltainen ja pappislupauksen herra jumalalle antaneet papit!

      paavalais-luderilaisuuden pappi on kutsun saanut palvelemaan saatanaa jumalanaan?

      Paavali on saatanan herrakseen tunnustanut ja lutherilaisuuden historia todistaa samaa herran palvelua.

      Ensin koulutetaan tyhmäksi ja sitten vasta papiksi ettei ymmärtäisi ketä palvelee ja oppisi opettamaan pikku piruja niin etteivät hekään ymmärtäisi:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html

      'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'

      ja jos/kun tuollaisesta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
      Pappislupaus
      Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
      "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

      Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!

      Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

      luterilaisten USKONTUNNUSTUS, tällaisia koulutetaan mm riparilla:

      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...

      järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:

      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:

      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      HUOM! "hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
      'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'

      TUO ON PAHA KOHTA, ei JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISEN ihmisen tule lutheriakaan oppeineen palvoa jumalana! Järjettömille ilmeisesti ihan ok oppi! Lutherista ei ihmisille tule jumalaa edes uskomalla mutta eksytetyille hengellisesti sairaaksi manipuloiduille se kelpaa!

      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
      12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

      Ei pahalla, mutta muistakaa....:
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
      25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

      • Voisko saada tästä semmosen yhden lauseen julistuksen? Ei nimittäin millään jaksa lukea läpi tuota raamatusta kopioitua paskaa. Siinä ei ole mitään järkeä.

      • kimugr
        he-ma kirjoitti:

        Voisko saada tästä semmosen yhden lauseen julistuksen? Ei nimittäin millään jaksa lukea läpi tuota raamatusta kopioitua paskaa. Siinä ei ole mitään järkeä.

        Niin ne kaikki Jeesuksen vihaajat tykkää...:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
        "Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
        Antti-pappi "

    • rikastaelämää

      Muistuu mieleen eräs 60 vuotta täyttänyt nainen, joka noin viisivuotiaana oli vastaanottanut Jeesuksen sydämeensä elämänsä Herraksi, ja sitten vielä yli puoli vuosisataa myöhemmin piti tuota päätöstänsä, ratkaisuansa, elämänsä parhaana päätöksenä.

      • Hei nimimerkki, rikastaelämää.

        Kiitos, kun kerroit tästä naisesta, jolle usko Jeesukseen oli paras asia. Meitä uskovia on monenlaisia ja jokaisen kertomus on ainutlaatuinen. Itse olen löytänyt Jeesuksen ja Jumala sekä seurakunta tulivat rakkaaksi, kun olin aikuinen. Minäkin ajattelen, että se on elämäni hieno asia, turva ja rikkaus. Eli uskoon voi tulla lapsen tai aikuisena. En ymmärrä mitä toisen ihmisen usko vaivaa joitakin niin kovin paljon... Eikä mielestäni uskoa voi edes toiselle tuputtaa, kuten ei voi ateismiakaan; puhua voi toki asiansa puolesta, mutta kaikki on kiinni kuulijasta, ei puhujasta. Toki näissä uskonjutuissa on Jumalallakin oma, varsin merkittävä osuus.

        Ystävällisesti,
        Pirkko-pappi

      • mjhytr
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei nimimerkki, rikastaelämää.

        Ilmeisesti se mummo ei ole koskaan muullut, että hänen esivanhempia rikollisnen kristinuskon luterilais lahkoineen poltti rikollisina noitarovioilla, syyttömiä lapsiakin.
        Ja,
        että sitä rikollisuutta edelleen eksytetyt uskovaiset tukevat rahoittamalla tätäkin toimintaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

        Jeesus opettaa:
        Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.

        ÄLÄ TAPA KÄSKY ON EDELLEEN VOIMASSA mutta saatanaa palveleville tämä herra jumala käskyn noudattaminen on sairaan tärkeää.

        herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
        herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Eikö uskontunnustuksensa kaltaisena Pirkko-pappi ymmärrä Lain merkitystä?
        Vain herrasi tahdon noudattajanko annat väärän todistuksen totuudelle tukea?
        Matteuksen evankeliumi:
        5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
        19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
        Markuksen evankeliumi:
        10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
        Luukkaan evankeliumi:
        18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"

      • mjhytr kirjoitti:

        Sulla ei itselläsi ole mitään järkevvää sanottavaa.

      • Lannilta555
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei nimimerkki, rikastaelämää.

        Kiitos, kun kerroit tästä naisesta, jolle usko Jeesukseen oli paras asia. Meitä uskovia on monenlaisia ja jokaisen kertomus on ainutlaatuinen. Itse olen löytänyt Jeesuksen ja Jumala sekä seurakunta tulivat rakkaaksi, kun olin aikuinen. Minäkin ajattelen, että se on elämäni hieno asia, turva ja rikkaus. Eli uskoon voi tulla lapsen tai aikuisena. En ymmärrä mitä toisen ihmisen usko vaivaa joitakin niin kovin paljon... Eikä mielestäni uskoa voi edes toiselle tuputtaa, kuten ei voi ateismiakaan; puhua voi toki asiansa puolesta, mutta kaikki on kiinni kuulijasta, ei puhujasta. Toki näissä uskonjutuissa on Jumalallakin oma, varsin merkittävä osuus.

        Ystävällisesti,
        Pirkko-pappi

        ""usko Jeesukseen oli paras asia""
        - Voisitko Pirkko-pappi hieman perustella, miksi uskomalla fiktiiviseen olioon on hyvä asia?

        Ps. Uskolla huijaaminen on törkeetä.

      • mnhg

        "....Jumala sekä seurakunta tulivat rakkaaksi...."
        Näikin kristinuskon tekojakin maksaessaan vai????

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • Se_Rehellinen
        Lannilta555 kirjoitti:

        ""usko Jeesukseen oli paras asia""
        - Voisitko Pirkko-pappi hieman perustella, miksi uskomalla fiktiiviseen olioon on hyvä asia?

        Ps. Uskolla huijaaminen on törkeetä.

        Pappeja ei kiinnosta pätkääkään että onko heidän opetuksensa totta vai ei. Heitä kiinnostaa vain se, miten he saisivat lapset ja nuoret parhaiten uskomaan heidän satuihin ja höpötyksiin, sillä heiltä se palkka saadaan tulevaisuudessa.

        Älkää menkö pappien ansaan. Vaatikaa höpötyksistä todisteita.

        Tässä pari ohjetta
        - Ole rehellinen itsellesi ja muille.
        - Vastusta kaikenlaista johdattelua ja manipulointia.
        - Kysy paljon kysymyksiä lisäinformaation saamiseksi.
        - Älä tee päätelmiä, jos et voi olla varma.
        - Perusta johtopäätöksesi todisteisiin.
        - Ole älyllisesti itsenäinen.

      • Lannilta555 kirjoitti:

        ""usko Jeesukseen oli paras asia""
        - Voisitko Pirkko-pappi hieman perustella, miksi uskomalla fiktiiviseen olioon on hyvä asia?

        Ps. Uskolla huijaaminen on törkeetä.

        Hei taas.
        Emme me ketään huijaa, emme väitä tieteellisesti todeksi. Puhumme siitä mihin uskomme, emme usko satuihin. Kolmiyhteinen Jumala on meille totta, olkoonkin se toisille mahdottomuus, näin oli jo Jeesuksen aikaankin. Minulle ei kukaan, aktiivisinkaan ateisti, voi todistaa, ettei Jumalaa ole. Oma ja monen muun kokemus, yli 2000v ajalta, todistaa vahvasti sitä, että Jumala on ja toimii, luo uutta, kaiken aikaa.

        Hyvää kevään jatkoa,
        Pirkko-pappi

      • Aikuinen49v

        Onko sinulla Pirkko-pappi esittää joku tosiasia uskomastasi jumalasta mikä antaisi aihetta edes epäillä sitä todeksi? Muutenhan se uskomasi on ihan oikeasti pelkkää satua ja höpötystä.
        Miksi haluat opettaa näitä täysin todistamattomia satuja totena lapsille? Eikö se riitä että sinä itse uskot satuihin, miksi muidenkin pitäisi uskoa?

      • RehellinenAteisti

        "" Puhumme siitä mihin uskomme, emme usko satuihin.""
        (Pirkko-pappi)

        - Miten todistat ettei uskomuksenne ole satua?

        Älkää nyt nuorukaiset uskoko pappien seliseli satuihin.

      • nhgytr
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei taas.
        Emme me ketään huijaa, emme väitä tieteellisesti todeksi. Puhumme siitä mihin uskomme, emme usko satuihin. Kolmiyhteinen Jumala on meille totta, olkoonkin se toisille mahdottomuus, näin oli jo Jeesuksen aikaankin. Minulle ei kukaan, aktiivisinkaan ateisti, voi todistaa, ettei Jumalaa ole. Oma ja monen muun kokemus, yli 2000v ajalta, todistaa vahvasti sitä, että Jumala on ja toimii, luo uutta, kaiken aikaa.

        Hyvää kevään jatkoa,
        Pirkko-pappi

        herra jumalalle uskontunnustuksensa ja pappislupauksensa antaneena Pirkko-pappi asettaa itsensä Jeesusta vastustavaksi opeillaan:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13292187
        "Hei.
        Äläpäs yleistä, että papit sitä tai tätä. Et ole ollut pappien esim. rippikoulutunneilla, ehkä kerran, omalla rippileirilläsi, jos sen olet käynyt, mutta muuten sinulta ei sitten olekaan asiasta kokemusta. Joten, älä sano mitä me papit teemme tai emme tee. Viimeksi tänä aamuna totesi n. 30 nuoren kuullen, että on kyse uskonasioista, ei tiedon. Uskossa on kyse sydämen tiedosta, ei järjen. Uskossa on kyse sellaisesta mitä emme kykene selittämään, todistamaan.
        Kaikkea hyvää sinulle, toivon,
        Pirkko-pappi"

        Jeesus yleisti:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        20:45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
        46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

        Ei ole muuta kuin saatanallisuuden aivopestyjen oppia pilkata Jeesusta joten monet, papitkin, ovat paratiisin käärmeen jälkeläisiä.
        Tämäkin osaltaa todistaa pappislupauksen antamisenlisäksi miksi paavalilais-luterilaisuus on saatanallisuutta, Jeesuksen pilkkaajan omana osoituksena;
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
        "Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
        Antti-pappi "

        Ja tottakai Jeesuksen Nimeen valehdelleen pitää lapsia kastaa saatanallisuudelle pikku pirujen kouluttamisiin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
        "Hei Mirka,
        Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
        Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
        Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
        t. Maarit-pappi "

        MIKÄÄN IHMISYYDEN LAKI, EI MÄÄRÄÄ ETTÄ "kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa" LAPSIAKIN TAPPANEEN, TAPATTANEEN, RAISKANNEEN JNE RIKOLLISUUDEN UHRILAMPAIKSI!

        saatanallisuudella VAIKUTTAA OLEVAN KIRJOITTAMATTOMIA LAKEJA RIKOLLISUUDELLEEN.

      • Aikuinen49v kirjoitti:

        Onko sinulla Pirkko-pappi esittää joku tosiasia uskomastasi jumalasta mikä antaisi aihetta edes epäillä sitä todeksi? Muutenhan se uskomasi on ihan oikeasti pelkkää satua ja höpötystä.
        Miksi haluat opettaa näitä täysin todistamattomia satuja totena lapsille? Eikö se riitä että sinä itse uskot satuihin, miksi muidenkin pitäisi uskoa?

        Hei nimimerkki, Aikuinen49

        Kysyt ja kaipaat todistetta Jumalasta, johon uskon. Minulle todiste Jumalasta, joka elää ja luo uutta, on esimerkiksi se, että aurinko nousi tänään ja se, että me elämme. Sinulle näillä asioilla on jokin toinen selitys tai ei selitystä lainkaan. Minun ajatuksissani ei ole sattumaa vaan asioilla on merkitys ja tarkoitus. Todistuksia Jumalasta on minulle kuten muillekin uskoville, paljon. Usko alkaa siitä mihin ymmärrys loppuu.

        Kysyt miksi opetan Jumalasta. Se on minun työtäni, jota teen iloiten ja innostuneesti. Jokaisella kastetulla on oikeus kuulla Jumalasta. Samoin kenellä tahansa. Miksi en jakaisi sitä hyvää, jonka olen itse saanut? Itse ajattelen, että jokainen saa uskoa mihin haluaa, tottakai, mutta mahdollisuus Jumalaan uskomiseen tulisi olla. Ellei Jumalasta tiedä, ei voi häneen uskoa. Ihmettelen miksi ateisteja niin suunnattomasti vaivaa uskovien usko. Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta?

        Hyvää kevättä,
        Pirkko-pappi

      • Mirka_32333224566

        Täysin todistamattomat uskomuksesi ovat satua ja höpötystä niin kauan kuin toisin todistetaan. Kyseenalaistan koko teologisen koulutuksen jos et tätä edes tajua.

        Työsi riparilla on sitä, että saat mahdollisimman monta lasta uskomaan täysin todistamattomiin uskomuksiisi. Pitääkö paikkansa?

      • Ole_Rehellinen0605
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei nimimerkki, Aikuinen49

        Kysyt ja kaipaat todistetta Jumalasta, johon uskon. Minulle todiste Jumalasta, joka elää ja luo uutta, on esimerkiksi se, että aurinko nousi tänään ja se, että me elämme. Sinulle näillä asioilla on jokin toinen selitys tai ei selitystä lainkaan. Minun ajatuksissani ei ole sattumaa vaan asioilla on merkitys ja tarkoitus. Todistuksia Jumalasta on minulle kuten muillekin uskoville, paljon. Usko alkaa siitä mihin ymmärrys loppuu.

        Kysyt miksi opetan Jumalasta. Se on minun työtäni, jota teen iloiten ja innostuneesti. Jokaisella kastetulla on oikeus kuulla Jumalasta. Samoin kenellä tahansa. Miksi en jakaisi sitä hyvää, jonka olen itse saanut? Itse ajattelen, että jokainen saa uskoa mihin haluaa, tottakai, mutta mahdollisuus Jumalaan uskomiseen tulisi olla. Ellei Jumalasta tiedä, ei voi häneen uskoa. Ihmettelen miksi ateisteja niin suunnattomasti vaivaa uskovien usko. Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta?

        Hyvää kevättä,
        Pirkko-pappi

        "" Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta? ""
        Pirkko-pappi

        Sinä et ole rehellinen. Opettamasi uskomuksesi eivät ole totta. Haluat tällä vilpillä saada herkkäuskoiset lapset uskomaan sinun huuhaa uskomuksiisi. Olet kiinnostunut vain näiden lasten rahoista, joita he tienaavat aikuisina.

      • hgtreujht
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei nimimerkki, Aikuinen49

        Kysyt ja kaipaat todistetta Jumalasta, johon uskon. Minulle todiste Jumalasta, joka elää ja luo uutta, on esimerkiksi se, että aurinko nousi tänään ja se, että me elämme. Sinulle näillä asioilla on jokin toinen selitys tai ei selitystä lainkaan. Minun ajatuksissani ei ole sattumaa vaan asioilla on merkitys ja tarkoitus. Todistuksia Jumalasta on minulle kuten muillekin uskoville, paljon. Usko alkaa siitä mihin ymmärrys loppuu.

        Kysyt miksi opetan Jumalasta. Se on minun työtäni, jota teen iloiten ja innostuneesti. Jokaisella kastetulla on oikeus kuulla Jumalasta. Samoin kenellä tahansa. Miksi en jakaisi sitä hyvää, jonka olen itse saanut? Itse ajattelen, että jokainen saa uskoa mihin haluaa, tottakai, mutta mahdollisuus Jumalaan uskomiseen tulisi olla. Ellei Jumalasta tiedä, ei voi häneen uskoa. Ihmettelen miksi ateisteja niin suunnattomasti vaivaa uskovien usko. Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta?

        Hyvää kevättä,
        Pirkko-pappi

        Pirkko-pappi kirjoitti:
        "Kysyt ja kaipaat todistetta Jumalasta, johon uskon. Minulle todiste Jumalasta, joka elää ja luo uutta, on esimerkiksi se, että aurinko nousi tänään ja se, että me elämme. Sinulle näillä asioilla on jokin toinen selitys tai ei selitystä lainkaan. Minun ajatuksissani ei ole sattumaa vaan asioilla on merkitys ja tarkoitus. Todistuksia Jumalasta on minulle kuten muillekin uskoville, paljon. Usko alkaa siitä mihin ymmärrys loppuu.

        Kysyt miksi opetan Jumalasta. Se on minun työtäni, jota teen iloiten ja innostuneesti. Jokaisella kastetulla on oikeus kuulla Jumalasta. Samoin kenellä tahansa. Miksi en jakaisi sitä hyvää, jonka olen itse saanut? Itse ajattelen, että jokainen saa uskoa mihin haluaa, tottakai, mutta mahdollisuus Jumalaan uskomiseen tulisi olla. Ellei Jumalasta tiedä, ei voi häneen uskoa. Ihmettelen miksi ateisteja niin suunnattomasti vaivaa uskovien usko. Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta?
        Hyvää kevättä,
        Pirkko-pappi"

        Olet uskontunnustuksen antanut ja sen kaltaisena pappislupauksen antanut ja pappislupauksessa luvannut näin.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
        Pappislupaus
        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

        Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa!
        Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

        "Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan."
        JUMALA JA JEESUS EI OLE SAKRAMENTTEJA ASETTANUT JOTEN TOIMIT paavalilais-luterilaisuuden herra saatanaa ja lutheria herra jumalana palvelevana TAI SAA TYÖSTÄSI POTKUT!

        "Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa."
        TAHDON ON KALTAISILTASI paratiisin käärmeen SOPASKAA. SITÄ OSOITTAVAT KAIKKI NE VALHELLISUUDET MITÄ KIRKKO PAPISTOINEEN ON OPETTANUT, SAANUT AIKAAN JNE JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN. Vai pystytkö osoittamaan yhdenkään noitaroviolla tapetun suomalaisen tappamiset JUMALAN JA JEESUKSEN TAHDON TEOKSI?

        ET OLE JUMALALLE JA JEESUKSELLE uskontunnustustasi antanut vaan teit sen tällä, luterilaisuuden rikollisuuden herra jumalalle.
        herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
        JA TÄTÄ herra jumalan antamaa käskyn noudattajia PALVELET VALEHTELIJANA:
        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
        'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'

        FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
        järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        "hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
        'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'

        luder/luhter EI OLE IHMISTEN JUMALA VAAN paavalilais-luterilaisuuden saatanaa palveleva herra jumalanne.
        Paavali ei eroa saatanasta saanut: 2 Korinttolaiskirje 12:7-8

        Järkiinny!

      • juhytg

        JK.

        "Miksi ei voi kunnioittaa muiden vakaumusta?"

        Houkuttalet valheillanne lapsia pois Luojaltaa saamistaan JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUKSISTAAN kuten JEESUS OPETTI,

        SE TOIMINTASI EI OLE IHMISYYDEN JA TOISEN VAKAUMUKSEN KUNNIOITAMISTA.
        Se on saatanaa ja sen herra epäjumalaa/jumalien kunnioittamista järjettömäksi itsensä tunnustaneelta papilta.
        ---

        AIVOPESET LAPSIAKIN KALTAISEKSES USKONTUNNUSTUKSEN KALTAISEKSI SAIRAAKSI.
        Jeesuksen opetuslapsilleen antama käsky:
        Matt. 10:8
        Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

        ÄLÄ TESTAA SITÄ, ETTÄ OLETKO JEESUKSEN PALVELUKSESSA. ITSE MURHAKIN ON "ÄLÄ TAPA" KÄSKYN VASTAINEN RIKOS.
        Opetuslasten tunnusmerkit:
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
        Luukkaan evankeliumi:
        10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.

        Ei tainnut kristittyjen opetuslapiksi kastetuista tulla Jeesuksen KRISTILLISIÄ opetuslapsia MUTTA tulipa Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen vielä 2000 luvulla tapattavia pikku piruja maailmaan ihmiskunnan turmioksi:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    • mursu89yhn

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      199
      32963
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      255
      21262
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      432
      10785
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6595
    5. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      72
      5530
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      4775
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      4030
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1597
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      100
      1527
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      52
      1459
    Aihe