IDEAALIVALTIOMALLI

Länsimaailman valtiomuotona on kapitalismi, joka sisältää materialismin sekä alati lisääntyvän ateismin. Tämän kehityksen seurauksena täydellinen romahdus tulee väistämättä luonnolle ja ihmiskunnalle.

Nykyinen järjestelmä on ylikansallinen riistomarkkinatalous, siis kapitalistinen diktatuuri, jota räikeimmillään edustaa USA:n kyseinen toiminta, ja josta voidaan käyttää nimitystä Amerikan Yhdysvaltojen globalisaatio-oppi eli malli uusliberalismistä. Tämän "oppi" tai menetelmä tarkoittaa USA:n voimapolitiikan keinoin tapahtuvaa "vapaan maailman" [siis kapitalistisen diktatuurin, ja sen osaltaan tuoman vallan hedelmän tietylle voimakkaalle mafian kaltaiselle elitistiselle ryhmittymälle, joka on avain asemassa suhteessa Israeliin] laajentamista Amerikan malliseen globalisaatioon soveltuvaksi. Lisäksi mainittakoon, että myös ydinasekokeet lisäävät ekokatastrofin uhkaa. Tämän kaltaiset romahdusriskit voidaan ehkäistä vain ympäristölle vaarallisten teollisuudenalojen täydellisellä pysäyttämisellä sekä vaarallisten ydinasevaltioiden, kuten USA:n ja Israelin asettamisella tehokkaaseen valvontaan.

Maailman jakaminen kahteen osaan, kapitalistiseen ja sosialistiseen leiriin, synnytti helvetilliset olosuhteet planeetallemme. Aitoa sosialismiä ei ole vielä ollut; edityksellisen sosialismin idean yhdistäminen ateismiin tuhosi sosialismin luontaisen lähimmäisenrakkauden aatteen. Vastaavasti kristinusko romuttui, kun se liitettiin pimeydenprinsiippiä sisältävään kapitalismiin.

Millainen olisi sitten ihanne valtiomalli? Ensinnäkin ideaali valtiorakenne tulisi perustua aivan uuden kaltaiseen sosialismin ja aidon kristinuskon muodostamaan liittoon. Tällainen yhteiskuntamuoto voisi tulla kysymykseen myös Islaminuskoisten ja sosialismin yhdistymisenä, mutta ei kuitenkaan niin, että kristityt kääntyisivät Islaminuskontoon. Aitoon kristinuskoon kuuluu Jumalallisten lakien toteuttaminen niin ulkoisesti kuin myös sisäisesti jokapäiväisessä elämässämme. Tällöin ei uskontoa jätettäisi kuoleiksi dogmeiksi kirkkojen ovien sisäpuolille. Uskossa on oleellista se, että tahdotaan toteuttaa ihmisrakkautta ja Jumalan lakia, sillä Herra ja Hänen Käskynsä ovat suuremmassa määrin lähimmäinen kuin mikään muu asia tai asiantila.

Ihanne valtiomalli perustuisi myös ekokatastrofin välttämiseksi suurelta osin agraalitalouteen. Vain välttämättömiä tuotantolaitoksia tulisi pitää yllä, ja niissäkin tuotanto tapahtuisi vain ja ainoastaan kulutuksen mukaan eikä pääomientoivossa, kuten nykyisessä kapitalismissä, jossa tuotetaan tavaraa yli tarpeen. Mielipiteessä uudesta valtiossa poistettaisiin nykyisen kaltainen ns. "orjuus". Aikamme yhteiskunta toteuttaa nimittäin tietynkaltaista orjuuden muotoa, sillä lukuisat ihmiset joutuvat tekemään työtä, joka ei heitä kiinnosta vieden päivästä, jopa 10 - 12 tunnin osuuden työmatkoineen. Se on orjuutta se.
Mainitussa edistyksellisessä valtiomallissa pyrittäisiin poistamaan myös ed. mainitun kaltainen kahlitsevuus. Tällöin jokaisella kansalaisella olisi mahdollisuus ansaita elantonsa mm. yhteisomistukseen perustuvilla maatiloilla, jotka olisivat organisoidut kunnittain, kukin kunnan lähiönpiireihin. Ihanteena tuli olla, että kukin kansalainen työskentelisi näillä tiloilla vain 4 ... 5 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja viikon loppuja vuorotellen. Näin loppu osan päivästä kukin voisi kuluttaa henkisille harrastuksille, kuten esim. kirjoittamiselle, lukemiselle, maalaamiselle, opiskelulle jne.

Tällainen oli siis lyhyesti esitetty mielipide ideaalivaltiosta, joka poistaisi työttömyyden, eikä murhaisi ihmisiä henkisesti, vaan kukin säilyttäisi vapautensa, vaan ei kuitenkaan Amerikkalaista uusliberalistista vapautta.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi tärkeää lisätä siihen se että kansat eläisivät rauhassa omaa elämäänsä. EU:n halu sekoittaa kaikki kansallisuudet keskenään ei ainakaan lisää rauhan mahdollisuutta. Eri avustamiskeinot kuhunkin maahan olisivat suotavia kuten myöskin Tobinin vero. Tämä ei ehkä kuitenkaan tapahdu ennenkuin nykyjärjestelmä romahtaa täydellisesti. USA tuplaalijäämä-ongelmissaan tähän tuskin suostuisi, vielä. Juuri pörssiraha aiheuttaa valtavat määrät ongelmia, josta Suomikin Kiina-ilmiön ja EU:n myötä kärsii.

Tulee vielä se aika, jolloin muutokselle ei ole esteitä. Kansojen suurimmat uhat ovat kaikissa maailman maissa olleet perinteisesti maiden omien hallitusten riisto ja ahneus, onko poikkeuksia?

Äänestä

"[siis kapitalistisen diktatuurin, ja sen osaltaan tuoman vallan hedelmän tietylle voimakkaalle mafian kaltaiselle elitistiselle ryhmittymälle, joka on avain asemassa suhteessa Israeliin]" => tarkoittaa sionistijärjestöä ts. kasaarieliittiin kuuluvia perkeleitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johannes kirjoitti:

Länsimaailman valtiomuotona on kapitalismi, joka sisältää materialismin sekä alati lisääntyvän ateismin. Tämän kehityksen seurauksena täydellinen romahdus tulee väistämättä luonnolle ja ihmiskunnalle.

Nykyinen järjestelmä on ylikansallinen riistomarkkinatalous, siis kapitalistinen diktatuuri, jota räikeimmillään edustaa USA:n kyseinen toiminta, ja josta voidaan käyttää nimitystä Amerikan Yhdysvaltojen globalisaatio-oppi eli malli uusliberalismistä. Tämän "oppi" tai menetelmä tarkoittaa USA:n voimapolitiikan keinoin tapahtuvaa "vapaan maailman" [siis kapitalistisen diktatuurin, ja sen osaltaan tuoman vallan hedelmän tietylle voimakkaalle mafian kaltaiselle elitistiselle ryhmittymälle, joka on avain asemassa suhteessa Israeliin] laajentamista Amerikan malliseen globalisaatioon soveltuvaksi. Lisäksi mainittakoon, että myös ydinasekokeet lisäävät ekokatastrofin uhkaa. Tämän kaltaiset romahdusriskit voidaan ehkäistä vain ympäristölle vaarallisten teollisuudenalojen täydellisellä pysäyttämisellä sekä vaarallisten ydinasevaltioiden, kuten USA:n ja Israelin asettamisella tehokkaaseen valvontaan.

Maailman jakaminen kahteen osaan, kapitalistiseen ja sosialistiseen leiriin, synnytti helvetilliset olosuhteet planeetallemme. Aitoa sosialismiä ei ole vielä ollut; edityksellisen sosialismin idean yhdistäminen ateismiin tuhosi sosialismin luontaisen lähimmäisenrakkauden aatteen. Vastaavasti kristinusko romuttui, kun se liitettiin pimeydenprinsiippiä sisältävään kapitalismiin.

Millainen olisi sitten ihanne valtiomalli? Ensinnäkin ideaali valtiorakenne tulisi perustua aivan uuden kaltaiseen sosialismin ja aidon kristinuskon muodostamaan liittoon. Tällainen yhteiskuntamuoto voisi tulla kysymykseen myös Islaminuskoisten ja sosialismin yhdistymisenä, mutta ei kuitenkaan niin, että kristityt kääntyisivät Islaminuskontoon. Aitoon kristinuskoon kuuluu Jumalallisten lakien toteuttaminen niin ulkoisesti kuin myös sisäisesti jokapäiväisessä elämässämme. Tällöin ei uskontoa jätettäisi kuoleiksi dogmeiksi kirkkojen ovien sisäpuolille. Uskossa on oleellista se, että tahdotaan toteuttaa ihmisrakkautta ja Jumalan lakia, sillä Herra ja Hänen Käskynsä ovat suuremmassa määrin lähimmäinen kuin mikään muu asia tai asiantila.

Ihanne valtiomalli perustuisi myös ekokatastrofin välttämiseksi suurelta osin agraalitalouteen. Vain välttämättömiä tuotantolaitoksia tulisi pitää yllä, ja niissäkin tuotanto tapahtuisi vain ja ainoastaan kulutuksen mukaan eikä pääomientoivossa, kuten nykyisessä kapitalismissä, jossa tuotetaan tavaraa yli tarpeen. Mielipiteessä uudesta valtiossa poistettaisiin nykyisen kaltainen ns. "orjuus". Aikamme yhteiskunta toteuttaa nimittäin tietynkaltaista orjuuden muotoa, sillä lukuisat ihmiset joutuvat tekemään työtä, joka ei heitä kiinnosta vieden päivästä, jopa 10 - 12 tunnin osuuden työmatkoineen. Se on orjuutta se.
Mainitussa edistyksellisessä valtiomallissa pyrittäisiin poistamaan myös ed. mainitun kaltainen kahlitsevuus. Tällöin jokaisella kansalaisella olisi mahdollisuus ansaita elantonsa mm. yhteisomistukseen perustuvilla maatiloilla, jotka olisivat organisoidut kunnittain, kukin kunnan lähiönpiireihin. Ihanteena tuli olla, että kukin kansalainen työskentelisi näillä tiloilla vain 4 ... 5 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja viikon loppuja vuorotellen. Näin loppu osan päivästä kukin voisi kuluttaa henkisille harrastuksille, kuten esim. kirjoittamiselle, lukemiselle, maalaamiselle, opiskelulle jne.

Tällainen oli siis lyhyesti esitetty mielipide ideaalivaltiosta, joka poistaisi työttömyyden, eikä murhaisi ihmisiä henkisesti, vaan kukin säilyttäisi vapautensa, vaan ei kuitenkaan Amerikkalaista uusliberalistista vapautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu