ssr reumaa sairastavia?

Annuskainen

Minua kiinnostaisi kuulla selkärankareumaa sairastavien kokemuksia. Minulla on ensimmäisen kerran epäilty reumaa jo ylä aste ikäisenä ja silloin otettiin verikokeet missä ei näkynyt mitään, eikä asiaa tutkittu sen tarkemmin. Silloin oireili selkä todella pahasti ja myös leuka kipeytyi ja meni jumiin. Kouluterveydenhoitaja ohjasi minut hammaslääkärille, joka totesi ettei purennassa ole mitään vikaa. Sanoi leuassa olevan joku tulehdus ja käski syödä buranaa. Sekä leuka että selkä oireilivat yli vuoden, mutta oireilu loppui pikkuhiljaa itsestään.
Tämän jälkeen oli monia vuosia täysin ilman oireita, kunnes noin puolitoista vuotta sitten alkoi oikea polveni ja sittemmin myös vasen kipeytymään, olen nyt siis 23 vuotias. Tulin raskaaksi jolloin nekin oireet hävisivät.
Mutta nyt kun synnytyksestä on noin puolivuotta aikaa ovat oireet taas palanneet. Kävin terveyskeskuslääkärillä, joka pisti kaiken vauva arjen väsymyksen piikkiin, vaikka yritin selittää ettei arki ole mielestäni mitenkään stressaavaa. Suostui kuitenkin pieneen verenkuvaan laittamaan, mutta verikokeet olivat ok lukuunottamatta kohonneita eosinofiileja, jotka kuulemma johtuvat allergiasta. Minulla ei tosin ole mitään allergiaa.
Päätin sitten käydä yksityisellä reumalääkärillä ja hän kirjoitti lähetteen magneettikuvaan ja verikokeeseen jossa katsotaan se selkärankareumaan liittyvä geeni. Lääkäri sanoi että minulla on hyvin tyypilliset ssr reuma oireet. Minulla on siis selässä kipuja, polvissa ja leuassa myös. Lisäksi minulla on oikea akillesjänne tulehtunut ja lääkäri sanoi että silmissä olisi viitteitä johonkin tulehdukseen.
Huh huh kun tätä tekstiä nyt tulee :) Niin ja nyt siis tähän suurimpaan pelkooni. Olen opiskelemassa yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi ja nyt pelottaakin, että jos minulla on reuma niin miten se vaikuttaa työkykyyn kun kyseessä on tälainen erittäin fyysinen työ. Onko kellään omakohtaista kokemusta. En tosiaan osannut tällaista asiaa edes miettiä hakiessani kouluun, koska oireita ei ollut vuosiin. Onkohan nyt alan vaihto edessä?
Myös kaikki muut kokemukset kyseiseen tautiin liittyen kiinnostaa, kuten lääkitys ja kuinka muuten hoidatte itseänne?

1

161

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annuskainen

      hups. siis tietenki srr reuma eikä ssr reuma! Soriii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      741
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe