Mitä on tapahtunut?

Miksi trollipaja vaikeni yhtäkkiä? Mitä kummaa Venäjällä on nyt menossa?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko mahdollista, että trollit tiedostavat oman ääliömäisyytensa? Tuskin. Siellä odotellaan vaan lisäohjeita.

Äänestä

Kun me ei alun alkaenkaan oltu venäläisiä vaan suomalaisia joilla on eri näkemys hallitusääliöitten kanssa Venäjä-pakotteista ym. Kyllästyimme, emme ole nörttejä.

Äänestä

Putin kuoli, niin trollit vaikenivat. Jospa nuo nyt saisivat itselleen jotain oikea tekemistä, mielenterveyshän tuommoisessa työssä on vaarassa.

Äänestä

Luultavasti palkat vain myöhässä. Kunhan ruplat kilahtaa tilille niin alkaa juttu taas luistamaan.

Äänestä

Oiskohan Putin kupsahtamassa?

Äänestä
  • Kuoli jo? Nyt julkistettu "todiste" kuvanpätkä taisi olla nauhoitus. Niitähän voi olla tehty kymmenittäin varastoon.

    Äänestä

Älkäähän iloitko ennenaikaisesti. Syy katoamiseen voi olla mikä hyvänsä.
Se, että mitään ei kerrota Kremlistä, kertoo kyllä mielestäni Venäjän median nykytilasta aika paljon. Vain Pohjois-Koreassa päämies voi "kadota". Luulenpa, että Kiinakin tiedottaisi tällaisessa tilanteessa jotakin. Vaikka sitten pieniä valeita.
Mitä tekee Venäjä. Sulkeutuu Kremliin ! Ei kommentoi mitään !
Ovat siis niin ylimielisiä, etteivät katso tarpeelliseksi kertoa omille kansalaisilleen päämiehen katoamisen syytä. Olipa se mikä hyvänsä, jotakin pitäisi tiedottaa.

Äänestä

Nyt jo cia valvoo tätäkin palstaa. Vain Venäjä mollaus ja natokiima sallitaan. Se

Äänestä

Kai ne trollit odottavat esimiehiltään tarkempaa infoa siitä, miten Putinin poissaoloa pitäisi propagoida.

Äänestä
  • Jotenkin tämä pitää käännellä EU-CIA-NATO-siionistien syyksi. Unohtuiko jotain? Ain niin. nwo-haukat!

    Äänestä

Mitä sitten lienee tapahtunutkaan, niin kyllä se voidaan jo julistaa CIA:n syyksi. Kaiken takanahan on lopulta kuitenkin aina länsimaiden juonittelut.
Tai Ruotsi, kaikki voi olla myös Ruotsin syytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämämmämästys kirjoitti:

Miksi trollipaja vaikeni yhtäkkiä? Mitä kummaa Venäjällä on nyt menossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu