Joskus muutama vuosi sitten (olisiko ollut suunnilleen 6-7 vuotta sitten) siihen aikaan paras kaverini (molemmat olemme siis tyttöjä) muutti toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen en ole nähnyt häntä enää koskaan, ja en pysty enää ottamaan yhteyttä, koska numeronkin olen jo puhelimesta poistanut. En ole enää moneen vuoteen ajatellut häntä mielessäni, ja olen pystynyt keskittymään muihin asioihin. Mutta. Olen nähnyt joka vuosi, olisiko kerran tai pari (mutta erittäin harvoin kuitenkin), jotakin unta, jossa hän on tullut uneeni. Viime yönäkin hän jostakin syystä tuli uneeni. Yhteistä näillä kaikilla unilla on se, että yleensä hän soittaa minulle tai minä hänelle. Yleensä uni loppuu lyhyeen, siihen kun ehdimme sopia tapaamisen tai mietimme päivää milloin nähtäisiin. Nytkin olin jotenkin ihmeellisesti saanut jonkunlaisen viestin häneltä unessa, ja siinä ei muistaakseni lukenut mitään. Klikkasin hänen nimeään, ja esiin tuli jokin punainen symboli, sellainen tiimalasin tyyppinen, mutta siinä meni jotain viivoja sen yli. Ja huomio: en ole koskaan ennen nähnyt tällaisia "symboleja" missään unissani, ainakaan muistaakseni!
Sitten sain selville hänen numeronsa, ja soitin, monta kertaa. Kukaan ei vastannut. Soitin vielä uudelleen, mutta jostakin syystä soitin vahingossa toiselle kaverilleni, jolle yritin selittää että olin soittanut vahingossa, yritin tavoittaa eri henkilöä. Hän sanoi "okei, mut voin mä olla sun kanssa silti mut en ihan heti" ja kysyin milloin, niin vastaus oli "mulla on nyt läksyt kesken, ehkä myöhemmin tänään" ja sulki puhelimen. Vihdoinkin puhelimen toisesta päästä vastasi ystäväni, jonka myös jostain syystä näin istuvan jossakin. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta huomasin silti hänen ulkonäkönsä muuttuneen. En muista enää mistä juttelimme, mutta sen muistan, että olimme juuri sopimassa "nähtäisiinkö vaikka huomenna..." ja sitten kaikki pimeni ja heräsin.
Vastauksia?
Entinen ystävä unessa
5
7036
Vastaukset
- kaipausyllättiminuutiksi
Ja muuten, olen n. 18v tyttö!
- Tulkintaa
Hei,
Tästä unesta muistuu mieleen Kolmas Nainen-bändin muinainen hitti nimeltä "Tästä asti aikaa" , missä lauletaan: "ikävöimästä itseni yllätin, poikavuosien kavereita kaipasin..."
Eli kyseessä ns. ikävöintiuni, onhan kyseessä ollut ihminen joka aikoinaan oli se "paras kaveri".
Ihmisellä nykyaikana kun ei taida juurikaan some/faceviidakossa aikaa ikävöidä ja kaipailla toisiaan, niin sitten alitajunta unien kautta hoitaa homman. Tulkintaa kirjoitti:
Hei,
Tästä unesta muistuu mieleen Kolmas Nainen-bändin muinainen hitti nimeltä "Tästä asti aikaa" , missä lauletaan: "ikävöimästä itseni yllätin, poikavuosien kavereita kaipasin..."
Eli kyseessä ns. ikävöintiuni, onhan kyseessä ollut ihminen joka aikoinaan oli se "paras kaveri".
Ihmisellä nykyaikana kun ei taida juurikaan some/faceviidakossa aikaa ikävöidä ja kaipailla toisiaan, niin sitten alitajunta unien kautta hoitaa homman.Minäkin sain sulta vastauksen. Hukun näihin ikävöinti uniin. Niin monta joita olen jäänyt kaipaamaan...
Kovin pitkä uni ja kertomus.
Mikä on uni ja mikä on sen historiaa?
En voi tehdä mitään.
Tässä on historia ja uni sekoittuneet kertomukseksi.
Täsmennä ja rakenna, tässä on ainesta, mutta näillä palikoilla en voi tehdä mitään.- kaipausyllättiminuutiksi
Anteeksi, siis tarkoitin että hän on siis ollut ystäväni todella monta vuotta sitten, mutta unissa tosiaan tuo 6-7 vuotta, ja en ole kaivannut häntä enää sen jälkeen, itse asiassa hän ei edes ollut paras mahdollinen ystävä, ja sen tajusin jälkeenpäin. Varsinaiset ikävöimisunet ovat minulla paljonkin erilaisia kuin nämä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351455- 1041319
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753