Kuponginleikkaajien kulta-aika jatkuu

Kansantulo on noussut kohinalla yli kymmenen vuotta. Mitä on jäänyt palkalla elävän työmiehen ja virkamiehen käteen? Työt ja joustot ovat lisääntyneet, eikä mitään ole jäänyt käteen. Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat vieneet tuhkatkin pesästä. Ketä kiittäminen tästä? Lipposta, Koivistoa, Liikasta, kirvesmies Ihalaista, seiväshyppääjä Kalliomäkeä, ylioppilas Backmania, ja muita kuponginleikkaajien nuolijoita. Edellä mainittu porukka ei tajua (jalat irti reaalimaailmasta), että viisimiljoonainen kansa ei voi tuotta joka ikinen vuosi 6 miljardia euroa kuponginleikkaajille.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuohon kun vielä lisäätään työeläkeyhtiöiden ulomaisiin osakkeisiin tehtyjen sijoitusten miljarditappiot, joista on oltu hyvin hiljaa. Yhtenä kauniina päivän suuret ikäluokat huomaavatkin, ettei eläkkeiden maksuun löydykkään rahoja. Mitä sitten suuhun pannaan?

Äänestä

Älä valita, palkat nousee kohisten. Tulevan kahden ja puolen vuoden aikana lähes 4 %.
Suomen aina napiseva kansa tulisi marssittaa siperiaaan ja tuoda vähään tyytyväiset kiinalaiset tilalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arttu kirjoitti:

Kansantulo on noussut kohinalla yli kymmenen vuotta. Mitä on jäänyt palkalla elävän työmiehen ja virkamiehen käteen? Työt ja joustot ovat lisääntyneet, eikä mitään ole jäänyt käteen. Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat vieneet tuhkatkin pesästä. Ketä kiittäminen tästä? Lipposta, Koivistoa, Liikasta, kirvesmies Ihalaista, seiväshyppääjä Kalliomäkeä, ylioppilas Backmania, ja muita kuponginleikkaajien nuolijoita. Edellä mainittu porukka ei tajua (jalat irti reaalimaailmasta), että viisimiljoonainen kansa ei voi tuotta joka ikinen vuosi 6 miljardia euroa kuponginleikkaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu