Siis vaikka asustaa keskellä korpea euraasialaisen tundra-alueen läntisimmillä nurkilla, niin eikö juukalaistenkin kannattaisi korjata luontosuhdettaan siten, etteivät villiin petoeläimeen vilahtavaa nähdessään mene sitä tarkistelemaan ehdoin tahdoin metrin parin päästä?
Eläin yleensä kunnioittaa ihmistä ja väistää; voisi ihminenkin viisaudessaan tietysti kunnioittaa eläintä ja vähän korjata kulkureittiään.
Ja seudun kojukuvaajat ja haaskojen pitäjät, he joiden takia pedot ovat tottuneet ihmisiin ja uskaltavat tulla ihmistä ja heidän asumuksiaan lähelle. Heidän pitäisi luontorakkautensa nimissä ottaa tekemisilleen uusi suunta ja tapakulttuuri, vaikka se vaatisi muutoksia elinkeinon harjoittamiseen.
Luonnosta vieraantuneet juukalaiset
Hiukkakunnioitusta
3
104
Vastaukset
- Arvot
Samaa mieltä. Annettaisiinko edes eläinten olla rauhassa. Luontohan on jo pitkälle turmeltu ihmisten toimesta. Ihmiset on sekoittaneet myös luonnossa elävien eläinten elämän.
Me suurimmat pedot.- ahetheh
cityvihreitten on helppo huudella ja suojella muiden riesaksi.
- urboilua
Jos luulee karhua ahmaksi niin olisiko aihetta käydä Specsaversilla sekä hakeutua biologian oppitunnille osioon :tunnista eri eläimet. Kunhan täti ei nyt ala hirveä lypsää kun sekottaa lehmään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845307Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j422885Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591861Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861656- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185