Nyt tarvis apua. Suhde on kestänyt nyt 6 vuotta ja tuntuu, etten kestä enää. Ensimmäinen vuosi meni hyvim, mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. En sen kummemmin jaksa ongelmia eritellä, mutta henkinen väkivalta on aivan sietämätöntä ja on sitä joskus ollut fyysistäkin.
Minulla on aina ollut ongelmia yksinjäämisen kanssa. Suhteen alkuaikoina pelkäsin sitä hysteerisesti. Nyt itsetunnon kohottua en enää koe olevani niin vakavassa tilassa, mutta tiedän ongelman olevan siellä jossain.
Meillä on kohta 3v lapsi enkä haluaisi rikkoa öapseni perhettä. Miehen mielenterveuden takia hän ei ole kykenevä hoitamaan lasta pitkiä aikoja, sillä saattaa olla välillä todella huonossa kunnossa. On itsekin myöntänyt, ettei tällä kunnolla pysty olemaan lapsen kanssa koko aikaa.
Niinä päivinä, kun mies jaksaa olla lapsen kanssa, heillä on kivaa ja lapsi nauttii ajasta isänsä kanssa. Sitä en halua lapselta missään nimessä viedä pois. Mies kuitenki on monesti sanonut, että eron sattuessa hakisi lapsen asumiseen viikko-viikko systeemiä. Se on mielestäni mahdoton ajatus, koska mies ei pysty turvaamaan lapselle tasaista arkea. Ja ennen kuin joku älähtää, myönnän viikon eron lapsesta olevan ahdistava ajatus, mutta tässä ei ole nyt siitä kyse. Mies myös haukkuu minua lapselle ja se lisääntyy varasti eron myötä.
Tässä pitäisi nyt erota, selvitä jonkin sortin yksinäisyyden pelosta, stressata lapsen asumisista ja hyvinvoinnista, järjestää lapselle synttärit kämppään, jossa vanhemmat ovat eroamassa ja tsädääm vielä hakea yliopistoonkin. Eroa olen miettinyt jo monta vuotta, mutta aina tulee jatkettua.
Minulla on aina ollut ongelmia yksinjäämisen kanssa. Suhteen alkuaikoina pelkäsin sitä hysteerisesti. Nyt itsetunnon kohottua en enää koe olevani niin vakavassa tilassa, mutta tiedän ongelman olevan siellä jossain.
Meillä on kohta 3v lapsi enkä haluaisi rikkoa öapseni perhettä. Miehen mielenterveuden takia hän ei ole kykenevä hoitamaan lasta pitkiä aikoja, sillä saattaa olla välillä todella huonossa kunnossa. On itsekin myöntänyt, ettei tällä kunnolla pysty olemaan lapsen kanssa koko aikaa.
Niinä päivinä, kun mies jaksaa olla lapsen kanssa, heillä on kivaa ja lapsi nauttii ajasta isänsä kanssa. Sitä en halua lapselta missään nimessä viedä pois. Mies kuitenki on monesti sanonut, että eron sattuessa hakisi lapsen asumiseen viikko-viikko systeemiä. Se on mielestäni mahdoton ajatus, koska mies ei pysty turvaamaan lapselle tasaista arkea. Ja ennen kuin joku älähtää, myönnän viikon eron lapsesta olevan ahdistava ajatus, mutta tässä ei ole nyt siitä kyse. Mies myös haukkuu minua lapselle ja se lisääntyy varasti eron myötä.
Tässä pitäisi nyt erota, selvitä jonkin sortin yksinäisyyden pelosta, stressata lapsen asumisista ja hyvinvoinnista, järjestää lapselle synttärit kämppään, jossa vanhemmat ovat eroamassa ja tsädääm vielä hakea yliopistoonkin. Eroa olen miettinyt jo monta vuotta, mutta aina tulee jatkettua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyl se on niin, että sun pitää omaa jaksamista ja lapsen parasta. Lapsi kyllä aistii jos vanhemmilla ei mene hyvin. Ihmistä pelottaa aina uusi asia alkuu, mut olen varma et ihan varmasti saat asiat kuntoon kun tartut härkää sarvista ja pistät asiohin vauhtia. Sisimmässäs tiiät kumminkin mitä tehdä. Voimia ja jaksamista!
Älä yksin enää pähkäile noinkin rankkoja juttuja. Teillä on pieni lapsi, enää ei ole kysymyksessä kummankaan "minä-minä"-elämä vaan erittäin kriittisesti lapsen tuleva mielenterveys. Ota yhteys neuvolaan/perhetyöhön ja kerro tarvitsevasi nyt apua!
Mikä on tilanteesi nyt, oletko saanut asiat järjestymään? Kysyn koska olen samanlaisessa tilanteessa enkä osaa tehdä oikein mitään. Olen jo pitkään halunnut pois, mutta en löydä voimia enkä keinoja sen toteuttamiseen. Ajattelen muka lapsen parasta, mutta samalla pelkään tekeväni väärin lasta kohtaan. Tarvitsisin jonkun jonka kanssa jutella ja jolta saisin uskoa ja tukea. Ystäviä minulla ei ole ollut moneen vuoteen ja elänkin vain omassa pienessä maailmassani, pyöritellen samoja ahdistavia ajatuksia joita en voi jakaa kenenkään kanssa.
Miten sinulla menee nyt? Toivoisin todellakin kuulevani, että voit hyvin!