Joutsenpolku - Analyysi

NOVELLIN TARKOITUS:

Kyseessä oli enemmän itsetutkiskelu kuin novelli.
Jälkikäteen lukiessa kirjoituksia, plussana oli se, että välillä puhe kääntyi itsekeskeisyydestä Jeesukseen.

Turhaa tekstiä oli n. 60% toistoa n.45 % ja 87 % lukijoista vihasi kirjoittajaa. Pääasia että yksi vihaa tiettyjä sanoja tai tekoja, mutta rakastaa kirjoittajaa enemmän kuin henkeään rakasti. Kuka kumma se mahtais olla?

Huomionhakuisuutta aiheutti yksinäisyys ja yritys elää kahden maailman rajalla, ei-kenenkään maalla. Olet joko Jumalan tai maailman puolella. Kaikki asiat, joista toisia syytin, niihin olin myös itse vikapää.

Tavallisena kansalaisena mielipiteeni silti oli, että johtajat, jotka pistävät solttuja sinne ja tänne tappamaan toisiaan, voisivat itse selvittää välinsä vaikkapa tyrkkimällä toisiaan alas 1 metriä korkeelta puusillalta pehmustettuun pahnakasaan pudoten tai hakata toisiaan 180 centtisillä lötkö-pötkö-rantaleluilla. Lumisotakin sallittu kunhan ope ei saa tietää. Silmään osuva lumppari saa pahaa jälkeä aikaan, joten parempi tähdätä tarkkaan.

Siviilitkin säästyisi, ja sodat loppuisivat.

Raamatun ohella Ideamateriaalina ollu ala-astemuistot ja Spede Pasasen elokuva "Pikkupojat" - Spede tekee monelle mielelle hyvää vielä kuoltuaankin. Myös pyydän Jeesusta siunaamaan Douglas Adamsia, Mel Brooksia, tietysti myös James Cameronin leffa-ideoita lisää Jumalan mielen mukaiseen suuntaan. Rennyn leffatkin saisi Jumalan inspiroimana lisää virtaa.

Tärkeintä on kuitenkin, että leffassa ollaan leffassa ja todellisuudessa ollaan leffateatterin ulkopuolella. Siellä kuvataan meistä sensuroimaton leffa, saatana syyttää ja yrittää kaivaa häpeällisimmät muistot, Jeesus sensuroi ja armahtaa Hänellä valta. Jos joku katsoo Spaceballsia, huomioikaa, kuin Musta kypärä ei halunnut nähdä toistamiseen hyperajoa, jossa turvavyönsä ei ollut kiinni.

Olisi minultakin jäänyt moni harmittoman tyhmä juttu tekemättä, jos en 8-luokalla kattoessa tähtitaivaalle Punkalaitumen metsässä olis huutanu avuksi Luke Skywalkeria vaan Jeesusta. Syynä oli paha olo koulussa. Siellä alkoi katkeruus ja viha täyttää mieltä. Malja valui yli 10 vuotta myöhemmin.

Leikki on aina leikkiä. Älä silti sen perusteella ihmistä hermoraunioksi saata. Kerran eräs eritrealainen ystäväni opetti minulle capoeiran salaisuuksia ja huomatessani jääväni tappiolle aloin hakata häntä Stockmannilta ostetulla pehmolelulla. Kyseessä oli vesinokkaeläin ja sen nimi oli "Stenvall".

Tosin eräs toinen eritrealainen ystäväni päätti muuttaa Suomeen koska häntä häiritsi lattian läpi ujeltavat luodit kesken aterian kotona joten Etiopiakin voisi keskittyä siihen että sitä ruokaa ja juomaa alettaisiin kehitellä ammuskelun sijasta. Suomesta saisi minun puolestani lähteä joka päivä tankkereittain puhdasta vettä satamattomille alueille. On meillä rahaa antaa siihen vaikkapa ottamalla alkon monopoliasema pois.

Ja vettä siis satamaan kyllä, mutta alueelle, jossa ei sada. Se on vain siksi että Luoja hieman odottaa maailman ihmisiltä omatoimisuutta toisten auttamisessa.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että lähetetään luotaimia Marsiin, mutta olen lukenu pienenä Burroughsin John Carteria pillittäen niitä rakkaustarinoita ja oikee Mars on tylsempi mesta, totesin Tampereen Särkänniemen planetaariossa.

TAUSTANI:
Muutettuani maalta kaupunkiin v.1992 East 17:n "House of Loven" aikoihin, aloin viettää vilkasta opiskelijaelämää tutustuen eri tiédekuntien opiskelijoihin vapaa-ajan riennoissa. Muutamia heistä on nykyään menestyvissä viroissa, koska heillä oli tasapainossa opiskelu ja vapaa-ajan vietto.

Yritin itse elää tämän maailman tavalla, kuin olisi ns. normaalia. Sen johdosta 3 vuodessa syyllisyys, ahdistus ja vääränlainen tapa ratkaista ihmissuhdeongelmia (kosto, pahaan vastaaminen pahalla, viha katkeruus jne... sai minut 1995 kesällä sairastumaan psykoosiin ja jouduin sairaalahoitoon. Aloin saada merkityskokemuksia Pharaon "I'll show You secrets-kappaleesta." Tyttöystävä pelästyi sekavia puheitani ja häippäsi sen pojan luo, jota oikeasti rakasti.

Jouduin Vammalan Hyrkkiin. Osastolääkäri sanoi psykoosin olevan ohi parissa viikossa. Sairausjaksot ja suljetut osastot veivät elämästäni kuitenkin 8 vuotta.

Henkisesti ne olivat raskaita aikoja. Tämän pystyy ymmärtämään sellainen ihminen jolla kokemusta kaksisuuntaisista mielialahäiriöistä, skitsoaffektiivisista psykooseista...listat ja analyysit täyttivät kirjahyllyni, kuten myös lääkereseptit. lääketieteessä tämä oli määritelty välittäjäaineiden toimintahäiriöksi.


Onneksi minulle jäi kuitenkin muutama hyvä ystävä. Mielen vankilassa tuntui kuin kiertäisi kahdeksikkoa, matikassa tämä oli kuin kallellaan oleva 8, ikuisuus-kuvio, riimukirjoituksessa aika samanlainen merkki, joka kuvaa vuorokausirytmiä ja toistuvuutta. Mietin saarnaajan sanoja raamatusta, että ei ole uutta taivaan alla.

Tosin Eternity -hajuvesi tytön kulkiessa ohi sai minut puoli-pyörryksiin. Se oli lempituoksuni. Toipumislomalla säästin kaikesta mahollisesta jotta pääsisi yökerhoihin pakoon yksinäisyyttä . Pidin tekno-ajasta muutenkin, koska konemusa voitti metallibändit nopeudellaan ja tanssiminen oli korvike sille että ei oppinut kataa karateharkoissa. Mainitsemani kappaleet eivät ole tekno-osastoa, ENKÄ saanut Jeesukselta lupaa soittaa kirkko-uruilla Westbamin "Celebration Generation -raves nature remix-versiota" - Jeesuksella kuulemma mulle toisenlaisia musavirityksiä varattuna, kun olen kanavana. Ei loppuikäänsä viitti tanssia inkkaritanssia, siinä voi jytke lamauttaa aivotoimintaa pidemmän päälle. Onhan Snapin "Rhytm is a dancerissa " hyvä bassorumpu, mutta on tämmöttis piilovaikutuksiakin mm. elokuvapätkissä ja musan alueella molleissa sekä duureissa. Ne vaikuttaa ihmiseen tietyllä tavalla. Siinä ei sinänsä mitään uutta.

Omassa musassa Omin voimin en voi mitään. Mielikuvitus laukkasi tanssiessa, voisiko soveltaa jotain liiketta itsepuolustukseen. Ainoa liike tungoksessa oli pyörähdys, jossa käteni vahingossa huitaisi erään baarin tarjoilijaa poskelle, ja menin valkoiseksi pelästyksestä, että häneen olisi sattunut pahemmin. Hän oli onneksi hyvin anteeksiantavainen.

TÄMÄ HETKI REAALIAJASSA: Tänään katselin Turun Sanomien extrassa juttua Ressu Redfordin euroviisulaulusta. Bogarttien Princess-biisi oli aina vuodesta 85 lempparini ja nyt soi kasetti jossa soitin kitaralla kyseistä biisiä viime syksynä osastolla ajan kuluksi. Toinen ikivihreä rämpytys oli Nordmanin "Laglöst Land"
Viidellä kitarasoinnulla. Vanhanakin voi vielä opetella. Suosittelen tyyppejä maailmalla vaihtaan kalasnikovit kitaraan ja myymään muutkin aseet Elisabeth Rehnille, kiitos.


Vuodet vierivät. Muistoja, epärealistinen "estä ydinsota-ajatus," päähän pälkähdys T2:sta, joka teki vaikutuksen Säkylän sotilaskotiteatterissa v.1991 . Olimme melkoisessa kurissa. Avonainen tapani sanoa asioita sai ryhmän muut jäsenet häpeämään minua, en tiennyt itse mikä puheissani mättäsi, olin ikäänkuin sokea puheilleni.

Vuosi 2003: Tupakkia, kahvia, katsella sairaalan tupakkihuoneen ikkunasta ulos, kääriä sätkiä, harjoitella eristyskopissa kuntoliikuntaa , koska ei vielä päässyt punttisalille. Väsymys ja lääketurvotus vei halua urheilla. Yleensä pääsin jouluksi kotiin.Syynä liikkumiskieltoon oli, että hajamielisenä kävelisi auton alle tai aiheuttaisi kummallisia tilanteita kadulla. Niitä tulikin läjäpäin ja minua aina sanottiin selittelijäksi - se pistää vieläkin, mutta Jeesus on ainoa joka voi sen kipu-nuolen kiskoa minusta irti ja luotan häneen tässäkin asiassa.

Sattumapolttelija olen vieläkin, mutta aikajaksot on muutama viikko per 10 tupakin aski. paremmin kuin ennen. Vanhemmilleni oli ahdistuksen myrkkyä kuulla 4 Ruusun Haloo-levyn raitoja, koska sitä vaikeimpien sairausjaksojen aikana kuuntelin muistellen opiskelijaystäviäni ja kaipuu ei löytänyt sanoja kuvailla.

Satunnaisia soittokeikkoja pianolle sain sinne tänne terveinä aikoina, muistin n. 400 biisiä joten ei ollu vaikeeta keksiä ohjelmistoa. Lähdin aina tuhlaamaan tienestejä keikan jälkeen. Kerran muinaisessa vakkaribaarissa ei ollut poke vielä paikalla ja tunnollisena kanttiksena kietaisin repussa olleeseen paitaan ison tuhkiksen tehden siitä murkulan jolla tarpeen vaatiessa puolustaa tarjoilijaa.

Kun oli selvinnyt että hänellä oli kyllä aivan oma mies joka huolehtisi hänen turvallisuudestaan, laajensin mittakaavaa seuraten Venäjän vaaleja ja Vladimir Zhirinovskin vaalimenestystä. Hämeenkadulla Lähellä Lilja-patsasta oli muinaisia merenkorkeus-kylttejä rinteen vieressä. Sieltä hain pari isohkoa kiveä,sinisen ja valkoisen kietoen ne mustan tuulitakkiin kätkien ne isoon puunrunkoon kuin orava. Sen tein siltä varalta, että itsenäisyyspäivänä ohimarssin yrittäisi tehdä jonkun muun maan armeija paitsi Suomen. Takki kivineen oli kerran hävinnyt, joten toivottavasti löytäjä ei saanut kuhmuja päähänsä.
Psykologit sanoivat minua jotenkin "kireäksi".


Tyttöjä tuli ja meni. Oli helpompi jättää kuin tulla jätetyksi. Puolin ja toisin. Muutenkin heille oli vaikeaa kestää juttujani. Haluan kiittää heitä kaikkia kuitenkin siitä että jaksoivat olla vierelläni vaikeina aikoina.

Ylioppilaskylässä asuessani oli johdatusta se, että pari naapuria huolehti siitä, että aaamuyöstä juovuksissa kotiin palattuani yhteiskeittiön uuniin jäänyt ruoka ei pistänyt koko taloa tuleen. Kiitos heille.

Kotipaikkakunnallani oli ollu eräs mies, jota pidettiin paikallisena kylähöperöna. Hänen kanssaan juteltiin hyväntahtoisesti, selän takana virnuillen. Eräs jouluaatto talo, jossa hän asui, paloi maan tasalle. Hän ja talonväki oli kuollut häkämyrkytykseen. Syynä tupakointi petillä ilmeisesti juovuksissa. Mietin että maailma on epäreilu paikka. Omat kotioloni olivat hyvät ja minulle annettiin mahis harrastuksiin sekä apua oppimateriaaleihin. Koulukiusatun tastalla vain oli alisuoriutumista, eikä 9,5:n keskiarvollani kukaan tyttö halunnut kanssani viettää viikonloppua vaan Lallikselle mieluumin lähtivät.

Hyvä niin. Oma murosikäni tuli vähän myöhemmin. Nyt huvittaa ne jutut joista olin ottanu vihaa tai pulttia. Naureskeltiin niille luokkakokouksessa. Ihmiset olivat aikuistunee ja asiallisia tyyppei.

Sain vasta tietää kaverilta, että voi rukoilla Jumalalta sellattia piirteitä mitä tarttee, ja mitkä kyllä olemassa, mutta piilossa, kuten käytännöllisyys. Sen puute oli yksi kipeä nuoli, jolla minua ammuttiin

Tämmöttet kokemus -kirjottelu-jutut voi estää itsemurhia jos joku kokenut samaa enkä enää pahemmin välitä ihmisten piikittelystä. Kaikilla on joskus paha olla...kaikilla.

Jumalalle teen tilin, enkä ihmisille. Yleensä elän ainakin kaksi viikkoa lisää tytön hymystä kadulla. Niin pieni asia ja kuitenkin niin suuri.

Nyt jaksaa urheillakin. Nyt osaa muutenkin sanoa monelle asialle EI. Se on tärkeä taito. Yökerhoista en vaimoa löytäny joten mitäpä siellä ravaamaan, enkä myöskään harrasta irtojuttuja.

Liikunta on korvannut mäyräkoirat, vuosi sitten Jeesus, koska nähnyt kaikki elämäni päivät, alkoi terapoida minua, muuttaen minut mieleltäni lapseksi. 32-vuotiaana, kuin Krisse-showssa, leikin Haliskoskelta tuomillani koristekivillä. Ne oli kuin kiviä meressä. Tein kapeikkoja ja siirtelin pientä rautajoutsenta lasinpalan päällä kapeikossa, kämppäni lattialla. Olin taas Hal Fosterin ritaritarujen lumoissa. Samat sarjikset löytyy Forumin Cosmicista . Olin siellä kerran erään erittäin fiksun venäläismiehen kanssa viettämässä iltaa. Sanoin hänelle, että "lapsenmieli asuu tässä paikassa" - Siksi kehitin itelle toiveminän mukaisen inkkarinimen "Haukkuva haukka"

Shangai Noon oli lempileffani ja katsoen päähenkilöiden persoonallisuutta, totesin, että olisipa minulla aasialaista vaatimattomuutta ja vähemmän puhetta. Apassitkin rakastavat hiljaisuutta. Navajoilla 200 autonosaa tarkottavaa sanaa mutta ei kirosanoja kielessään. Kuitenkin minulla kova halu kirjoittaa, joten toivon että tämä kaikki kääntyisi hyväksi jollekin tuntemattomalle, että ei tulisi ennenaikasia lähtöjä, en käytä sanaa "Valhalla" tai Kalevalan ...mikä sen nyt olikin. Anyway, Aku Ankan kalevala-tarinassa Aku nauroi viikatemiehelle ja Väinämöinen lähti reissulle ja sitten Suomen taivaalla näkys jottai revontulen tapaista. Taas yksi Aku Ankka-lehti koulun jälkeen iltapäiväteellä kostui kyynelistä. En oikein tiennyt miksi itkin.

Anyway, 13.soturi valehtelee valhallajuttuineen eikä riimut ole kuin kirjoitusmerkkejä. Ennustaa voi vaikka omista sukista, kuinka paljon käynyt lenkillä viikon aikana jos pesukone hajalla, anturina toimii nenä. Jeesus nimenomaan tämmöttii jutui näytti, pesemällä opetuslasten jalkoi. Joka on suurin Hänen mittakaavassaan, olkoon se kaikkien palvelija.

Jeesus on voittanut maailman ja riistänyt lohikäärmeen vallan viiltämällä miekallaan mahan siltä auki. Jos nyt joku haluaa siellä lohiksen mahassa väkiste olla, niin siitä vaan, mutta ulos saa kyllä tulla. Oli syy mikä tahansa, kertominen , katuminen helpottaa ja Jeesus antaa voiman siihen elämäntapamuutokseen mikä on täyttä elämää. Jännitystä ei puutu. Vaaroja tulee oikeesti, eikä ole tylsää. Kuitenkin varjelusenkeli on mukana. Heräsin kerran todellisuuteen tämän illuusiomaailman ympäriltä Silja Europalla. Laiva olikin peltihäkkyrä, kasa johtoja sekä tavallisten huumevälittäjä- matkalaisten joukossa oli eronneita ja karanneita. Täällä Suomessa on kummallinen ajattelutapa, että kaikki häröily on sallittua, koska ollaan laivalla.

Katsoin eräällä paluureissulla laivalla tv:stä keskiaika-leffaa, jossa oli romantisoitu miekan ja jousen tietä, ikäänkuin kuin kivussa ja tappamisessa olisi jotain ihannoitavaa. Sen vuoksi juuri Jeesus, Jumalan ainoa Poika, kantoi raskaimman kuorman, että Hän voisi tuoda väkivaltaa tehneet ihmiset armon piiriin ja antaa heille mahiksen pelastua. Jeesus osaa halutessaan käyttää muutakin asetta, kuin sana-miekkaansa.

Laivareissuista toistoa sen verran vielä, että näkee ikäänkuin menisi ihmisiltä uskollisuusvastuu pois matkan aikana. Mieti tarkkaan, jos vihille menet. Sama koskee minua. Siksi olen mieluummin yksin, vaikka joidenkin mielestä on omituista, että 33-vuotias ei ole naimisissa. Ennen ne meni naimisiin nuorempina ja jo muinaiset roomalaiset kiros kurittomia kakaroita.

Kerran menin tuomiokirkkoon laittamaan muistokynttilän kemistikaverille, joka oli tehnyt itsarin. Kirkko oli täynnä väkeä, en tiedä tilaisuutta, mikä oli menosa. En välittäny. Menin vain alttarin viereen, sytytin kynttilän, sanoin yhden sanan kirkkokansalle kumartaen: "Tack." -Siinä oli maailman lyhkäsin saarna. poismennessä joku ulkomaalainen mies käveli altaria kohti. Olin nähny häntä josain Limen baarisa ja olin epäilevä ihminen.

varmuuden vuoksi pyörähdin hänen vierellään teknokataa ohjaten käden nyt puolim metriä yli hänen päänsä. Kirkosa ei saa tapella jos ei ole tosi kyseesä ja nimes ei ole D'Artagnan.

Nyt kun on päässyt valeluuloista omaksi itekseen, Ei ole vaan tullut vastaan tyttöä joka olisi välittänyt minusta myös huonoine puolineni. Mitä minä haluisin, En tarvi mitään. Haluan vain kasvaa täyteen miehuuteen Kristuksessa. Siinä on paljon kasvamista. Ei se tarkota että huumori loppuisi, mutta naurunaiheet sekä puheet ajatuksineen muuttuvat jonkin verran.

Minun jousen tieni oli se, että Legolas-julisteen inspiroimana olin hakenut kirpparilta verhotankoa, torilta pätkän narua, löysin myös polttariporukan jäljiltä olevan muovisen imukuppinuolen. Pigallesa erään tuttavan mennesä vihille , kirkossa eikä baarissa, kuulin kauan sitten kappaleen Lasgo: Something. Ite mietin vain yhtä asiaa: "kasarmimme eessä ja lyhdyn valossa..."

En lähteny katsomaan privaattishowta,vaan kysyin mitä tytölle kuuluu, kun hän moikkaamaan tuli. Saatuaan kolikon huudahti hän tipin määrästä ihastuksissaan. Ite kyllä veikkaan että se se kolikko oli vain tosi kylmä, siksi huudahdus. Teutoniaan lähteneen tytön silittämä paidanpala oli sit muistona eräässä jippovarsijousessa, jonka oikea tarkoitus olikin tanakan varsitukin johdosta olla lähitaisteluase jousen sijasta. Siinä oli se jippo. Jousena Kantama olis ollu vain 3 metriä, Myös tuli rakenneltua cd-tykki, Samppiksen lähellä. Jippo-viikinkikehitysvaihe liittyi siis Lasgon Something-aikakauteen.
jätän tarkemman analyysin musiikki- arkeologeille.

Kerran myös, kuin Eemeli Vaahteramäki, n vuotta sitten veistin kotimetsän katajasta tehdystä puisesta pitkämiekasta katanan ja siitä taas kumilenkillä toimivan paperitolloja ampuvan jousen. Se oli tarkoitettu yläasteella menettämääni jälkimurrosikään ja flirttailuun - Ammuin yliopistolla kouluni ruokalassa erästä tyttöä persauksiin. Hän EI ollut vihasen näköinen, pikmminkin kohteliaan yllättynyt pyytäessäni samantein anteeksi.

Tosin joku viereisen psykanlaitoksen tyyppi, oletettavasti, oli soittanut sinivuokot paikalle ja tämä entinen sotilaspoliisi, sanoisinko nyt sitten vaikka "valkovuokko" kyyditettiin taas Kupittaalle. En enää jaksanut laskea, monesko kerta oli kyseessä.

Paikalle tuli johdatuksesta sielunhoitaja, joka kehottti konditionaalin kanssa repimään 10 euron Legolas-julisteeni ja tottelin. Sen jälkeen olo vähän helpottunut. Ei enää muutenkaan tartte kulkea heittokivi taskussa, koska yläasteella mokutettuna jäin henkisesti niihin aikoihin ja tajusin nyt 18 vuotta myöhemmin, että minulle tullut mittaa puoli metriä enemmän, parta kasvaa joskus ja matalampi ääni. En vain muistanu tota.

Analysoinnin lopuksi sanon vain että kaikki on mahollista sille joka uskoo, lopussa on jako kahteen: Taivaan kansalaisiin ja ei-taivaan kansalaisin. Jaon määrää Jeesus eikä kukaan muu. Tämä ei siis ole mikää pesisjoukkuejako, jolloin voi vähän jännittää. Sopupeliä saatanan kanssa ei pelata, sen kanssa ei neuvotella, ei sovita vaan sitä vastaan taistellaan niin kauan kuin henki pihisee. Jos ja kun epäonnistuu, ei jäädä makaamaan vaan noustaan ja jatketaan uskoen Jeesuksen armoon ja lupauksiin, noudattamalla käskyjä niin hyvin kuin taitaa. Tappelu ei ole ihmisiä vaan pimeitä henkivaltoja vastaan.

Jeesus ei laske vaaralliseks viholliseks hautakivien kaatelijoita ja toivottavasti tän kylän asukkaat uskaltaa istua bussissa lähelle. Entinen psykoosi ei ole tarttuvaa sorttia ja Jeesus parantaa minusta terveen ihmisen jolle valkonen terveen lakki päähän ja vaimo sitten kun olemme valmiit. ei mittää hajua kuka se bööna on, mutta avioliitossa jottai järkeekin kunhan Jeesus saa valita puolison , eikä esim. vanhemmat tai ystävät tms.

Jumalalla on kyky kääntää paha hyväksi. Esimerkkinä voit lukea vaikka Joosefin tarinan vanhasta testamentista.
Seommoro. just kidding...

Joutsenpolun analyysi melkein loppu. pikkasen vielä pinnistä lukija eteenpäin. Olethan myös ehkä jaksanut myös seurata Avaruusboltsit-leffan alkukohtausta. Tää melkein sama juttu.

Ei tuo alkoholiasia ole meillä aina hallussa täällä Suomessa. Kohtuullisuus on muistettava, että tietää mitä tekee. Turha ainakaan surullisena tuoppiin tarttua ja syyttää Jumalaa. Raamatussa sanottu tiiviste-tekstinä, vähän kuin zipattuna, mihin mokauksiin ihminen ryhtyy liiassa maistissa. Raamatun teksti saattaa ensin näyttää kuivalta ja kuolleelta fraasilta, kirjain siis kuolettaa, mutta Pyhä Henki tekee eläväksi ja lukot sekä asiat avautuu.

Olen siitä pahoillani että ns. novellissa piti oikein erikseen mainita tytsyistä menneisyydessä.
Sen olisi voinut jättää väliin. Nettisheriffi kuitenkin katsoi parhaaksi jättää kirjotuksen tonne, joten eipä kai siitä haittaa ole, jos ei hyötyäkään.

Toivottavasti Jeesus voisi sanoa tavatessamme:

"Terve ja kiitos kaloista" tätä rukoilen nyt.Amen.
Sami Sundström