En voi muuta todeta, kuin että olen vihdoinkin pitkän ja piinavan sekä epämääräisen ihastumis-rämpimis vaiheen jälkeen vapautunut tuosta epämääräisen stressaavasta tunteesta. Ajan kuluessa olen hitaasti pystynyt oivaltamaan totuuden, ettei meitä ollut tarkoitettu yhteen. En sanoisi, että järki olisi kasvanut, vaan ymmärrys. Itselle totuuden myöntäminen. Olo on helpottunut merkitsevästi. Ehkä hetkittäin tunnen sellaisen pienen kaipauksen häntä ajatellessani, mutta etupäässä tunne on positiivinen. Nytkin kun mietin häntä, voin vain hymyillen toivottaa kaikkea hyvää. Mutta hetkittäin vielä vaivun epätoivoon ja siihen kaipauksen tunteeseen, että jos sittenkin.
Vähenemään päin
kallellaanpäin
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei ja kiitos. Voisinpa sanoa samaa. Kuukauden päivät miettinyt varattua naista ja tunteet syvenee. Nytkin mietin, että jos hän olisi täällä ja kertoisi tunteistaan, kun ei irl kerro, mutta eihän se nyt niin mene. Pyytäis irl vaikka kahville tai lenkille, ihan mihin vaan, mutta ei. Ja kun ei mitään uutta auringon alla, niin ikävä kovenee :( Mutta jo järjellä tietää, että varattu on varattu, ei näin saa tuntea. Ehkä joku päivä tämä on helpompaa.