Sananvapauden rajoittamis -operaatio eteni jo Iso-Britanniassa siihen vaiheeseen, että nyt Britannian parlamentti haluaa sulkea antisemitismin verukkeella kaikilta poliittisilta toisinajattelijoilta mm. Facebook -tilit.
Nykyisen Britannian lainsäädännön mukaan jo seksuaalirikollisilta voidaan rajoittaa verkon käyttöä.
Verkkokiusaamisen torjuminen oli osa parlamentin antisemitismin vastaisen valiokunnan tuoretta raporttia, joka julkistettiin maanantaina.
"Antisemitististen loukkausten lisääntymistä viime kesänä ei voi hyväksyä", valiokunnan puheenjohtaja labourin parlamentaarikko John Mann ilmoitti.
Se on kuitenkin merkillistä, että miksi eliitti ei vieläkään uskalla kertoa totuutta siitä, että he nimenomaan aikovat rajoittaa poliittisten toisinajattelijoiden internet sananvapautta. Sillä se tämän kaiken taustalla on, koska nämä antisemitismi -kortit ovat tässä julkisessa keskustelussa täysin olkinukkeja.
Facebook ja muu sosiaalinen media on saanut talous sekä rahaeliitin varpailleen ja he ovat kauhuissaan siitä, miten nopeasti totuus leviää erityisesti Facebookin sisällä. Joten sitä vastaan tätä valtiollista kyber sekä hybridisotaa nyt ollaan käymässä. Sillä totuus ja sen verkossa leviäminen on eliitin vihollinen numero 1, koska se uhkaa heidän valta-asemaansa nyt suuremmin kuin koskaan.
Totuus täytyy siksi eliitin mukaan eliminoida ja sitä ei saa päästää ilmoille missään. Siksi valtiolliset tiedotusvälineet on rakennettu niin, että ne levittävät vain vääristeltyjä totuuksia, eli disinformaatiota päivästä toiseen. Suomen Yleisradio ja Helsingin Sanomat, Iltalehti sekä Iltasanomat eivät ole tässä mikään poikkeus.
Mitä enemmän näitä roskamedioita pystyy päivittäin välttämään, niin siinä tekee suuren palveluksen koko tälle tietoisuuden evoluution kehittymiselle. Koska sitä jarruttaa tämänkaltaisten väärän tiedon levittäjien tukeminen.
Lähde: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1423458332781?jako=f717bd7fe360244ea8a34e032d599726&ref=tw-share
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/02/iso-britannia-aikoo-antisemitismi.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13490740
Afro amerikkalaista tietotaitoa ollaan saatu Nokiaa myöden ja hyväksi havaittu. Arfikan mantereen heikkolahjaiset osaavat ovelasti viritellä VIHA puheita suomalaisista.
RASISTISIA toimintaa mikä on syrjimistä meitä valtaväestöä kohtaan. Nyt vielä pitäisi heille tänne Stadiin rakentaa asunnot. Kun omille nuorillemme ja ei niitä ole. Ei myöskään ole oikeudenmukaista toimia vastoin PERUSTUS LAKIA. Jossa turvataan jokaisen suomalaisen oikeudet. Menkää ja lukekaa perheistä jotka tulivat meille turvaan? Emme saa muuta kuin halveksuntaa huorittelua ja kaikenlasta kiilaamista joka paikasta. Tiedän että on väärin kirjoittaa. Tuo Tapanilan tapaus oli se olki joka katkaisi kansaistemme selän. Emme jaksa enää heitä elättää.
Muutos on tapahduttava, jos joku haluaa, menköön sinne heidän majoihinsa jakamaan sitä avustusta. Valistus on sana jota he eivät tunne. Naiset heillä sitä tarvitsevat, ollakseen kansansa edellä kävijöitä VALISTUSTA, OPPIA kirjoittamaan lukemaan ja kasvamaan pois ISLAMIN ORJUDESTA.
EI KANNATA LEVITTÄÄ TÄÄLLÄ SUOMEN SUURIMPIEN SENSUURIMEDIOIDEN HESARI JA YLE UUTISIA Englannista, joka on USA:n ohella UUTISVAPAUDEN SUURIN TYYSSIJA
Hesari hyökkää Englannin kimppuun mielellään nyt, kun siellä on toukokuun alussa vaalit, joissa ratkaistaan Englannin eroaminen EU:sta
Hesari ja Yle ovat pahimimpia pakkoruotsittajia myös, jotka yrittävät sulkea suomalaisten suut ja panna heidät tynnyriin ilman tietoa ulkomaailmasta kielitaidottomina
SUOMALAINEN, TAISTELE MEDIAN PIMITYSTÄ VASTAAN, pakkoruotsi jättää sinut Berliinin kielimuurin taakse joidenkin Hesarin ja Ylen propagandojen armoille
Haluatko vielä maksaa jostain Ylestä tai Hesarista, joka sensuroi ja pimittää
vai haluatko seurata kansainvälisiä ja muita uutisia ilmaiseksi tai pienellä maksulla, netti, BBC, SKY, CNN, France24 (ranska, englanniksi), ZDF (saksa), ...
Siksikin KIELITAITO KUNNIAAN, SUOMI, ENGLANTI, SAKSA, RANSKA, mutta PAKKORUOTSI POIS
http://www.sampoterho.net/?p=3184 Pakkoruotsin kumotut perustelut By Sampo Terho On 22/04/2014
HELSINGIN VAALIPIIRI NUMERO 176
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sampo-terho
tänään: Nainen otettiin Floridassa kiinni asuntonsa edestä nyt perjantaina, tappoi kaksi lastaan 6,7 -vuotiaat puukolla
Vaikka syytettä ei ole vielä nostettu eikä asiaa tutkittu lopullisesti, rikollisen nimi julkaistaan heti avoimesti laatumediassa USA:ssa, myös osoite annetaan heti
Suomessa demlat, tuulabraxit eli braxistisenilisti ja punavihreät pyrkivät tiedon pimittämiseen ja uhrien vähättelyyn piilottelemalla rikollisia
Mikä on demla? http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0
LAATUMEDIA PALJASTAA RIKOLLISET USAssa (ja Englannissa), jossa uhrille annetaan oikeutta siten, ettei rikollista paapota. Tämä tukee erityisesti uhrin omaisia
Esimerkki, eilen perjantaina, tappo Floridassa,
tappaja, äiti, Jessica Lacey McCarty, 33, of Palm Bay, Florida
tapetut lapset Laci, 7, and Philip, 6
http://www.nbcnews.com/news/us-news/knife-wielding-mom-face-murder-charges-deaths-two-kids-n327851
A woman who was arrested outside her home Friday holding a knife will face murder charges in the deaths of two of her children, and a separate charge for attempting to murder her five-month-old baby, police said Saturday. Jessica Lacey McCarty, 33, of Palm Bay, Florida, was being held without bond at the Brevard County Detention Center and will be charged within 24 hours in the deaths of her young daughter and son, Reuters reported. No details on how Laci, 7, and Philip, 6, were killed have been released. Autopsies are going to be done on Sunday, Reuters said.
16.3.2015 23:34
Käännetään asiat näin He puhuvat meistä VIHA RIKOKSENA
He ovat RASISTEJA meitä kohtaan.
Meillä on oikeus puolustaa oikeuksiamme.
Pommi tikittää. tulilanka palaa. Kohta ollan niin kusessa, jos ei noita saada pysäytettyä.
Suomen vastaanottokeskuksissa olleet ja olevat henkilöt ovat 80-90 prosenttisesti nuoria miehiä. Missä ovat hätää kärsivät naiset ja lapset?
Ovatko nämä salskeat nuorukaiset terroristeja jotka ovat täällä saamassa hoitoa, lepäämässä ja keräämässä varoja järjestölleen?
Kaikki jihadistit on pantava maahantulokieltoon. Sama pakolaisille jotka lomailevat kotimaassaan josta ovat paenneet. Tämä touhu on meidän kustantamaamme ja meidän härskiä hyväksikäyttämistämme.
Samoin yli ymmärryksen menee ehdollinen tuomio terroristijärjestön rahallisesta tukemisesta. Jopa -hyväntekeväisyys- nimikkeellä he keräsivät Suomessa rahaa terroristeille. Tällä toiminnallaan he ovat osoittaneet, etteivät he sovellu yhteiskuntaamme.
22.3.2015 16:57
Kyllä pistää VIHAKSI tuo viranomaisten SAAMATTOMUUS ja LÄSSYTYS kun lukee RIKOS-UUTISIA raiskauksista ,väkivalta tapauksista,taskuvarkauksista ,mummojen-ja vaarien ryöstelyistä ja asuntomurroista joita täällä tehtaillaan ,varsinkin kun tekijöillä on ETNISTÄ TAUSTAA niin meidän viranomaistet HALVAANTUU täysin alkaa hyssyttely ja vähättely kuten tuo PASILAN HAKKAUS tapaus ,pääsivät vapaaksi samantien taisi olla kiire PERJANTAI-RUKOUKSIIN ?? Ja entäs ESPOON ISIS -tapaus ?? Olisi mukva tietää kuinkahan monta ASUNTO-MURTO ja TASKUVARASJENGIÄ tääläkin hetkellä kiertelee maassamme pahanteossa ,POLIISIEN samaan aikaan pyöritellessä sormiaan ja hokien että EI MEILLÄ EI MEILLÄ .Ainoa mihin niillä tuntuu aika ja resurssit riittävät on ettei SOME-saiteilla vaan kirjoiteta MUSLIMEISTA rumia ja KIIHOTUTA KANSANRYHMISTÄ(somalit) EI MUUTA KIITOS!!!!