Samaan huoneistoon 2viikon ja viikon matkaajat

Onko kellään kokemusta ja millä matkanjärjestäjällä olisi seuraavanlainen käytäntö mahdollista. Olemme vaimoni kanssa lähdössä alanyaan kahdeksi viikoksi. Tyttäremme haluaisi mukaan, mutta vain viikoksi ja samaan huoneistoon. Onko tuollainen järjestely mahdollista.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kysyin kerran myös matkanjärjestäjiltä samaa. Vastaus oli, että on mahdollista siten, että kahdestaan olevasta viikosta maksetaan ns. tyhjän vuoteen lisää. Nämä määräytyvät hotellikohtaisesti. Pitää ottaa puhelimitse yhteys matkanjärjestäjään.

Äänestä

Etukäteen selville lisävuodemahdollisuus ja tyttärelle pelkät lennot. Hotellin kanssa kyllä onnistuu. Ei kannata ottaa matkatoimistoa mukaan sähläämään ollenkaan.

Äänestä

Kokemusta sellaisesta järjestelystä,jossa ensimmäisen viikon huoneistossa asui kolme aikuista henkilöä ja toisella viikolla jäi asumaan samaan paikkaan kaksi.Eka viikon hinta oli ynnätty kolmelle(yksi sai lisävuodealennuksen aikuisen matkan hinnasta,muut normihinta).Toisella viikolla matkan hinta oli se,minkä muutenkin kaksi henkeä maksaa siitä huoneistosta kahdelta hengeltä,
Toinen koettu esimerkkitapaus:eka viikolla kaksi aikuista matkaajaa samassa hotellihuoneessa,toinen viikko yksi jatkaa itse samassa kämpässä.Eka viikko maksetaan kuten muutenkin kaksi henkeä maksaa siitä.Toka viikolla tulee sitten sinkkuasujalle viikon matkan(hieman alennusta,koska on kahden viikon asuminen,ei täyttä uutta viikon hintaa siis) lisäksi sinkkulisä,joka vaihtelee matkatoimistoittain.
Mutta tälläiset matkat pitää soittamalla varata matkatoimistosta,ei netistä onnistu tälläiset sovellukset.

Äänestä
  • Se lisä tai alennus tietysti riippuu huoneiston koosta ja vuodepaikoista. Turkkiin pelkät lennot on usein niin lähellä pakettihintaa, että kannattaa laskea mikä tulee edullisemmaksi.

    Äänestä

On kokemusta. Ensin viikko kaksistaan tyttären kanssa ja toiseksi viikoksi tuli iskä mukaan. Tjäreborgilta ostettiin matka. Ensi kesän matka varattuna kahdelle 2 vkoa ja mahdollisesti sama kuvio kun edelliselläkin kerralla. Vielä ei ole miehen lomakuviot selvillä. Mut varattiin kaksio jossa lisävuodemahdollisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnistuuko kirjoitti:

Onko kellään kokemusta ja millä matkanjärjestäjällä olisi seuraavanlainen käytäntö mahdollista. Olemme vaimoni kanssa lähdössä alanyaan kahdeksi viikoksi. Tyttäremme haluaisi mukaan, mutta vain viikoksi ja samaan huoneistoon. Onko tuollainen järjestely mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu