Haloselle on tainnu käydä samoin kuin Lipposelle.
Nyt Halonen hyppii jo omien, demareittenki silmille todistaakseen että hänen ulkopoliittinen linja on oikea, kaikki muut on väärässä.
Niin Lipposmaista..niin Lipposmaist...
Nyt Halonen hyppii jo omien, demareittenki silmille todistaakseen että hänen ulkopoliittinen linja on oikea, kaikki muut on väärässä.
Niin Lipposmaista..niin Lipposmaist...
Vastaukset 5
Vanhimmat
ääntä, johon nyt myös Kääriäinen on yhtymässä. Kyllähän se Lipposen tyyli ärsyttää, mutta eroja on riittävästi. Vanhanen ei ole tehtäviensä tasalla, taitaa olla viisainta keskittää huomio terveytensä hoitamiseen.
Rauhanturvatentereelle on tunkua. Samoista tehtävistä on oikein kisaa. Tuosta kisasta kannattaa pysyä kaukana
Jos joku tässä valtakunnassa ei ole tehtäviensä tasalla niin kyllä kunnia tuosta kuuluu Haloselle,hän jos kukaan on ulkona todellisuudesta kuin "lumiukko".
Halosen kuuluisi olla Puolustusvoimien ylipäällikkö (ja nimellisesti sitä onkin) mutta miten on asian oikea laita.
Niin tyhmiä kommentteja kuin kyseinen henkilö ko.asiasta antaa ja lausuu ei ole tässä maassa ennen kuultu eikä nähty.
Ei voi kuin sydämmestänsä toivoa että tuolle typeryyrelle tulee loppu,mitähän mahtavat olla nämä muutamat (ikänsä vääryyttä kärsineet) sotaveteraanit mieltä nykymenosta,veikkaan ettei heilläkään mieli mettä keitä.
Lipposen pääministerikaudella Suomea kuunneltiin EU:ssa, mutta Vanhasta ei kuuntele kukaan.
Halosella saattaa olla kauniita ajatuksia globalisaatiosta, mutta ulkopolitiikasta on aivan pihalla. Kaikki realismi on hävinnyt ja uskottavuus mennyt.
Demarin ja Suomenmaan yhteinen pääkirjoitus oli oikeastaan melkoinen hätähuuto.
Demarin ja Suomenmaan yhteinen hätähuuto Tarja Halosta vastaan.
Antaisitko jonkin esimerkin, mitä Lipponen sai SUOMEN EDUKSI aikaan.
Ei kelpaa, että hän järjesti Suomeen EU:n elintarvikeviraston. Hän kyllä ilmoitti siitä pari päivää ennen eduskuntavaaleja, mutta lienee ymmärtänyt ulkomaankielisen tekstin väärin?
Lipponen ei voinut vaatia Suomelle mitään, koska halusi Suomen EU:n "Kovaan ytimeen", eli itselleen korkean viran EU:ssa. Tämä on juuri todettu väitöskirjatutkimuksessakin, että Suomi oli Lipposen aikana "Mallioppilas", eikä mitään vaadittu, ja kaikki annettiin periksi, mitä suurvallat halusivat.
Eikä Lipposesta sitten tullutkaan sitä korkeaa virkamiestä. Tämä ei ollut tappio vain Paavolle, vaan koko Suomen kansalle, joka menetti näin kaiken periksi antamalla.
Lipponen yritti väkisin viedä meitä mm. Natoon, mutta sekin epäonnistui?
Nyt olisi paikallaan tietää, mitä HYVÄÄ Lipponen todella sai valtakaudellaan Suomeen? Kaikki tiedot kelpaa.