Veronkiertosäätiöt takaavat eliitin etuiluasemman

Veronkiertosäätiöt on korruption takaajina, kun tulevissa vaaleissa korruptiolla saadaan vaalirahoitettua eliitinvaltaa tulevassa edustajistossa.

Korruptio sopisi myös yhdeksi vaaliaiheeksi koska se rehottaa aivan edessämme ja koskee myös mediaamme joka on rahoituksilla saatu kielipuolueen alaiseksi korruption levitykseen. Muilla pienpuolueilla ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia nousta eduskuntaan koska vaalirahoitusta ei ole käytettävissä, kun rikkaat säätiöt ovat suomenruotsalaisilla.

Nuo säätiöt ovat jakamassa vaalirahoituksia niille puolueille jotka kannattavat epädemokraattista linjaa eikä näin kansalla ole valtaa muuhun kuin äänestämiseen.

On huomioitava sekin että säätiövarallisuus on kerätty kansalta mutta se käytetään vain pienelle osalle kansasta eli valtaeliitille.
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkkaanottaen Suomen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption läpitunkema. Valtapuolue-eliitin käytössä ovat puoluetuki, puoluekuri ja poliittiset virkanimitykset.
Kuvaa täydentää julkisten varojen jakaminen valtapuolueiden järjestöille ja median hallinta josta meillä on esimerkkinä kansanpakkoveroilla kustantamaYLE.
Se on tarkoittanut, että avointa julkista keskustelua ei ole käyty niistä asioista, jotka ovat vallanpitäjille kiusallisimpia. Demokraratia on toisarvoisessa asemmassa ja kansalla ei ole valtaa vaikuttaa asioihin muuten kuin eduskuntavaaleissa ja siiheen se valta sitten jääkin.
Oikeassa demokratiassa kansalaisilla pitäisi olla huomattavasti enemmään valtaa mitä vain äänestäminen ja valittu edustaja onkin kääntänyt takkinsa eikä välitä lupauksistaan enää yhtään mitään.

Äänestä

Porvaripuolueilla on omat säätiönsä. Viimeisenä Perussuomalaisert säätiöivät varansa pien porukan haltuun.
Varsinainen veronkierto tapahtuu liike-elämän parissa ja siksi kaikki porvaripuolueet tukevat harmaan talouden ja veronkierron paljastamisen yksikön varojen leikkaamista. Liike-elämä kiertää veroja enemmän kuin ns. kestävyysvaje on.

Poliittistaloudellisen korruption keskeinen popula on Kok, Kepu, Perussuom. ja RKP. Perussuomalaisissa Halla-ahon rasistisiipi on hyvin suosittu pääomien omistajien piirissä vaikka heitä muodollisesti nälvitään. Halla-aholaiset hyväksytään niiden avoimesta marxilaisuuden tuhoamisen linjasta.
Näiden ryhmien takana on tietyt liike-elämän piirit rahoittamassa sekä vaatimassa vastinetta lainsäädännössä. Ne huolehtivat putoaville edustajille virkapaikat tai hommia yrityksissä.
Demarit onnistuivat tuhoamaan työväen osuustoiminta- ja pankkiliikkeen. Tiettävästi sulassa sovussa yksityisen sektorin kanssa. Vastineeksi liike-elämän porvareita asettuu SDP:n jäseniksi ja rahoitus tulee sieltä.

Puoluesäätiöt kiertävät veroja. Se on kuitenkin hyttysen yninää siihen verrattuna miten kapitalistit ja muuten rikkaat lirittävät valtiota. Molemmista piutää puhua, jälkimmäisestä paljon enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VeronkiertoSäätiöt kirjoitti:

Veronkiertosäätiöt on korruption takaajina, kun tulevissa vaaleissa korruptiolla saadaan vaalirahoitettua eliitinvaltaa tulevassa edustajistossa.

Korruptio sopisi myös yhdeksi vaaliaiheeksi koska se rehottaa aivan edessämme ja koskee myös mediaamme joka on rahoituksilla saatu kielipuolueen alaiseksi korruption levitykseen. Muilla pienpuolueilla ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia nousta eduskuntaan koska vaalirahoitusta ei ole käytettävissä, kun rikkaat säätiöt ovat suomenruotsalaisilla.

Nuo säätiöt ovat jakamassa vaalirahoituksia niille puolueille jotka kannattavat epädemokraattista linjaa eikä näin kansalla ole valtaa muuhun kuin äänestämiseen.

On huomioitava sekin että säätiövarallisuus on kerätty kansalta mutta se käytetään vain pienelle osalle kansasta eli valtaeliitille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu