Kansainvälisen Työjärjestö ILO:n alkuperäiskansoja itsenäisissä maissa koskeva sopimus no 169 sisältää kaikkiaan 44 artiklaa, jotka käsittelevät alkuperäiskansojen oikeuksia elämän eri aloilla. Näitä ovat koulutus, terveydenhuolto, työolot, sosiaaliturva ja näiden kansojen oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon sekä oikeus itsehallintoon. Maaoikeusartikloista on artikla 14 merkittävin. Sen mukaan valtioita vaaditaan tunnustamaan alkuperäiskansan omistus- ja hallintaoikeus heidän perinteisesti käyttämillään maa- ja vesialueilla.
ILO 169 -sopimuksen mukaan ”alkuperäiskansa” määritellään määrätyllä alueella alunperin asuneeksi väestöksi. Lapin alkuperäistä väestöä ovat pakkosuomalaistetut metsäsaamelaiset, eivät 1800-luvun lopulla Lappiin Norjasta ja Ruotsista muuttaneet porosaamelaiset, joita Saamelaiskäräjät edustaa. Saamelaiskäräjien virkaatekevä puheenjohtaja Näkkäläjärvi on rkp-läinen äärinationalisti, joka ei tunnusta metsäsaamelaisten oikeutettuja oikeuksia.
Nyt porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin ainoana alkuperäisenä väestönä, ja kieltävät kokonaan metsäsaamelaisten olemassaolon ja historian.
Porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin alkuperäisenä väestönä, ja kaappaamaan tämän statuksen metsäsaamelaisilta. Metsäsaamelaiset ovat asuneet Lapissa sjo yli 1.000, jo silloin kun Ruotsin ja Norjan kuningaskuntaa ei edes ollut. Tästä tässä saamelaisasiassa on kysymys. Tämä asia selviää helposti vähän historiaan perehtymisellä:
Metsäsaamelaiset eli metsälappalaiset – tämä on vanhempi nimitys – asuivat Kemin Lapissa. Pääasiallisia elinkeinoja olivat metsästys ja kalastus. Varhaisimmat tiedot löytyvät 1500 -luvun veroluetteloista.nKruunun hallinto tehostui Lapissa 1600 -luvulla. Veronkannon uudistuessa verovelvolliset saamelaiset merkittiin lapinveron maksajiksi maa- ja veronkantokirjoihin lapinkylittäin. Lisäksi vuonna 1673 annettu Lapinmaiden asutusplakaatti mahdollisti suomalaisten uudisasukkaiden muuttamisen lapinkylien alueelle.
Erittäin huomattava muutos tapahtui vuonna 1763, jolloin suurin osa edellisvuoden veroluettelossa lappalaisiksi merkityistä henkilöistä siirrettiin uudisasukkaiden luetteloon. Syynä on pidetty sitä, että monet heistä olivat perustaneet uudistilan kilpaillessaan suomalaisten kanssa samoista resursseista. Vanhat lapinsuvut eivät väistyneet hallitsemiltaan veromailta, vaan siirtyivät uudistilajärjestelmään ja jatkoivat perinteisiä elinkeinojaan.
1800-luvulla levisi lännen tunturialueilta nomadinen poronhoitokulttuuri, jutaava paimentolaisuus, jota alettiin pitää ainoana saamelaisuuden muotona. Metsäsaamelaiset näyttivät kadonneen kokonaan historiasta. Tätä käsitystä edisti vahvasti valtionhallinnon virkamiesten kirjauskäytäntö, jossa talollisiksi ryhtyneet saamelaiset merkittiin veroluetteloihin uudisasukkaiksi. Tämä on ollut omiaan harhauttamaan monia historiantutkijoita.
Suomessa ei ole selvitetty sitä, mitä ILO 169 -sopimus merkitsee voimaanastuttuaan käytännön tasolla (Samoin kävi uuden kielilain kanssa vuonna 2004). Kansainvälisiä standardeja määriteltäessä erityisen ongelmalliseksi nousee kysymys maaoikeuksista muun muassa siitä syystä, että maanomistus- ja käyttöoloissa ja niihin liittyvissä luonnonvarojen ja ympäristön hallinnassa. Kysymykset erityisesti maihin ja vesiin kohdistuvista oikeuksista juontavat juurensa pitkälle historiaan – paljon pitemmälle kuin porosaamelaisten tulo Lappiin.
Ruotsikaan ei ole vielä ratifioinut ILO -sopimusta. Norja ratifioi sen jo vuonna 1990. On erittäin tärkeää nostaa esiin myös ILO -sopimuksen subjektit. On tärkeää tietää keitä oikeudet koskevat. Sopimuksen kohteina olevia alkuperäiskansoja tarkastellaan ryhminä, mutta ongelmalliseksi on muodostunut kysymys siitä, kuka yksilötasolla kuuluu alkuperäiskansaan – TÄSTÄ SIIS TAISTELLAAN NYT LAPISSA.
ILO 169 -sopimuksen mukaan ”alkuperäiskansa” määritellään määrätyllä alueella alunperin asuneeksi väestöksi. Lapin alkuperäistä väestöä ovat pakkosuomalaistetut metsäsaamelaiset, eivät 1800-luvun lopulla Lappiin Norjasta ja Ruotsista muuttaneet porosaamelaiset, joita Saamelaiskäräjät edustaa. Saamelaiskäräjien virkaatekevä puheenjohtaja Näkkäläjärvi on rkp-läinen äärinationalisti, joka ei tunnusta metsäsaamelaisten oikeutettuja oikeuksia.
Nyt porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin ainoana alkuperäisenä väestönä, ja kieltävät kokonaan metsäsaamelaisten olemassaolon ja historian.
Porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin alkuperäisenä väestönä, ja kaappaamaan tämän statuksen metsäsaamelaisilta. Metsäsaamelaiset ovat asuneet Lapissa sjo yli 1.000, jo silloin kun Ruotsin ja Norjan kuningaskuntaa ei edes ollut. Tästä tässä saamelaisasiassa on kysymys. Tämä asia selviää helposti vähän historiaan perehtymisellä:
Metsäsaamelaiset eli metsälappalaiset – tämä on vanhempi nimitys – asuivat Kemin Lapissa. Pääasiallisia elinkeinoja olivat metsästys ja kalastus. Varhaisimmat tiedot löytyvät 1500 -luvun veroluetteloista.nKruunun hallinto tehostui Lapissa 1600 -luvulla. Veronkannon uudistuessa verovelvolliset saamelaiset merkittiin lapinveron maksajiksi maa- ja veronkantokirjoihin lapinkylittäin. Lisäksi vuonna 1673 annettu Lapinmaiden asutusplakaatti mahdollisti suomalaisten uudisasukkaiden muuttamisen lapinkylien alueelle.
Erittäin huomattava muutos tapahtui vuonna 1763, jolloin suurin osa edellisvuoden veroluettelossa lappalaisiksi merkityistä henkilöistä siirrettiin uudisasukkaiden luetteloon. Syynä on pidetty sitä, että monet heistä olivat perustaneet uudistilan kilpaillessaan suomalaisten kanssa samoista resursseista. Vanhat lapinsuvut eivät väistyneet hallitsemiltaan veromailta, vaan siirtyivät uudistilajärjestelmään ja jatkoivat perinteisiä elinkeinojaan.
1800-luvulla levisi lännen tunturialueilta nomadinen poronhoitokulttuuri, jutaava paimentolaisuus, jota alettiin pitää ainoana saamelaisuuden muotona. Metsäsaamelaiset näyttivät kadonneen kokonaan historiasta. Tätä käsitystä edisti vahvasti valtionhallinnon virkamiesten kirjauskäytäntö, jossa talollisiksi ryhtyneet saamelaiset merkittiin veroluetteloihin uudisasukkaiksi. Tämä on ollut omiaan harhauttamaan monia historiantutkijoita.
Suomessa ei ole selvitetty sitä, mitä ILO 169 -sopimus merkitsee voimaanastuttuaan käytännön tasolla (Samoin kävi uuden kielilain kanssa vuonna 2004). Kansainvälisiä standardeja määriteltäessä erityisen ongelmalliseksi nousee kysymys maaoikeuksista muun muassa siitä syystä, että maanomistus- ja käyttöoloissa ja niihin liittyvissä luonnonvarojen ja ympäristön hallinnassa. Kysymykset erityisesti maihin ja vesiin kohdistuvista oikeuksista juontavat juurensa pitkälle historiaan – paljon pitemmälle kuin porosaamelaisten tulo Lappiin.
Ruotsikaan ei ole vielä ratifioinut ILO -sopimusta. Norja ratifioi sen jo vuonna 1990. On erittäin tärkeää nostaa esiin myös ILO -sopimuksen subjektit. On tärkeää tietää keitä oikeudet koskevat. Sopimuksen kohteina olevia alkuperäiskansoja tarkastellaan ryhminä, mutta ongelmalliseksi on muodostunut kysymys siitä, kuka yksilötasolla kuuluu alkuperäiskansaan – TÄSTÄ SIIS TAISTELLAAN NYT LAPISSA.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.