Viivästynyt reaktio testissä ja parantuminen?

Pujotar

Voiko siitepölyallergiat parantua? Minulla on kaksi kertaa todettu ihotesteillä pujoallergia.

Kävin nyt helmikuussa allergiakokeissa (verikoe) siksi, että viime keväänä minulla oli ihan hirveät koivun siitepölyoireet. Verikokeen tulos oli, ettei ole mitään siitepölyallergiaa - ei edes sitä pujoa enää.

Voiko allergiaverikokeen tulokseen luottaa?

Mietin vain, miten on mahdollista, että koivun siitepölyn aiheuttamat oireet saattoivat olla niin monipuoliset ja rajut, jos minulla ei ole koivun siitepölyallergiaa? Onneksi Heinix auttoi, mutta ei täysin.

Prick-testeissä v. 1990 ja 2002, kun minulla todettiin pujoallergia, niin 4 tuntia testauksen jälkeen nousi isot punaiset ja tosi kutiavat pahkurat neljään muuhun kohtaan käsiin (1 oik. 3 vas. ja pahemmat kuin sen pujon). Olisin mennyt saman tien tk:een niitä näyttämään, mutta oli perjantai ja tk jo kiinni.

Menin tk:een maanantaina. Olin piirtänyt kuvat käsistäni ja ne pahkurakohdat paperille ja halusin tietää, mitä ne neljä kohtaa olivat ja mitä tarkoitti, että ne nousivat 4 tuntia myöhemmin. Lääkäri sanoi, että niiden merkitys on epäselvä (viivästynyt allergiareaktio), eikä kertonut muuta. Sairaanhoitaja tiesi, että yksi niistä jälkinousseista oli koivu.

Eikö allergiaa siis ole, jos ihotestin pahkurat eivät nouse siinä n 10 minuutissa, vaan muutamien tuntien päästä? Eikö sitä voi oirehtia myös luonnossa olevalle siitepölylle samoin viiveellä?

Ne 3 pahkuraa, jotka jäivät epäselviksi, olivat kyynärtaipeen alla 3 ylintä vasemman käden takasyrjällä (pikkusormen puoleinen käden osa). Koivu oli se oikean käden pahkura. Tiedän, että heinäkohta ei noussut.

Tietäisikö joku, mitä ne 3 muuta olivat? Siitepöly- ja ehkä myös eläinpöly ja joitain ruoka-aineita tutkittiin.

Kiitos paljon vastauksista.

0

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        114
        1361
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        911
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        736
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        132
        697
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        666
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        616
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        607
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        565
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        499
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        490
      11. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        468
      12. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        467
      13. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        115
        463
      14. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        96
        459
      15. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        458
      16. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      17. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      18. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        51
        445
      19. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        410
      20. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        403
      Aihe