ON SDP OSANNUTKIN

On SDP osannutkin - silloin kun Paavo Lipponen oli pääministerinä ja Sauli Niinistö hoiti talouden. Sen jälkeen SDP:n linjaksi näyttää tulleen ajatus, että he ovat vastustamttoman hyviä keksimään uusia menoja yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi. Sen sijaan ei ole löytynyt taitoa rajoittaa menot tulojen mukaisiksi. Demaritalousministereiden johdolla tulee nyt 9 miljardia uutta velkaa vuodessa.

Mitähän siitä tulee, jos todella keskustasta, ikuisesta veronkorotus- ja tukiaispuolueesta, tulee pääministeripuolue, ja toinen veronkorottajaporukka saa talouden hoitoonsa?

Kuka luottaa demareiden todella tiukkaan taloudenpitoon ja kykyyn tehdä epämiellyttäviä päätöksiä?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Antti Rinne on hoitanut tämän vuoden pestinsä valtiovarainministerinä aivan kiitettävästi ja jopa saanut SDP:n kannatuksen nousemaan. Antti Rinteellä on aivan tuoreita ajatuksia siitä, miten tähän maahan saadaan niitä työpaikkoja, mutta kokoomusta ei ikävä kyllä enää tunnista samaksi puolueeksi, kuin mitä se oli mm. Sauli Niinistön aikana. Kyllä tuo selffikeppi Stubbi on pohjanoteeraus, jos Jyrki Katainenkaan peruskoulun ala-asteen opettajan kokemuksen pohjalta ei pystynyt enempään.

Henna Virkkunen ryssi oikeesti kuntauudistuksen ja SOTE jätetiin tietoisesti sen jalkoihin kokoomuksen toimesta. Eli Jyrki Kataisella pääministerinä olisi pitänyt olla topakampi ote näitä ministereitäänkin kohtaan. Paula Risikonkin antoi rusikoida rauhassa ja Paula Risikko oikeesti rusikoi ja Laura Räty oli samanlainen torppaaja. Terveyspalvelujemme uudistamisessa ollaan siis alkumetreillä, vaikka rahaa poltettiin sumeilematta. Topakkaa Euroopan parhanta Jyrki Katainen kehtasi esittää muualla eli EU:ssa, mutta ei pääministerinä. Saihan Jyrki Katainen tuosta topakasta nuolemisesta huippupalkkaisen viran EU:sta, että kannattihan se lipominen.

Kaiken kukkuraksi Jyrki Kataisen ministerilauma hajosi kuin varpusparvi, vasemmistosta ja vihreistäkään ei löytynyt edes vastuunkantajaa koko neljäksi vuodeksi, vaikka niin raamatun päällä ministerivaloja vannoivat. On tämä politiikkojen touhu melkoista pelleilyä ja kallista sellaista. Huonot ja kehnot pystyvät pistämään maamme asiat tosi huonolle mallille, eli mistä niitä paavolipposia ja sauliniinistöjä sitten synnytettäisiin.

Tokkopa tuota SOTE:a saadaan valmiiksi edes tulevaisuudessakaan, koska kepulaisista ei ole tämän SOTE:n synnyttäjäksi. Pihtiä se tuppaa olemaan, jos pihtiä se oli nytkin kokoomuksen, Paula Risikon ja Laura Rädyn takia. Rikkaille on yks hailee, kuinka kauan tämän asian kanssa vehdataan, rikkailla ja hyväosaisilla terveypalvelut Suomessa pelaa. Niin kuin muistamme kepulaisten Liisa Hyssälä sosiaali- ja terveysministerinä ei pystynyt muuhun, kuin järjestelemään työryhmille runsaasti töitä.

Äänestä

On osannut - huomaa imperfekti... ei siis osaa enää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäilevätuomas kirjoitti:

On SDP osannutkin - silloin kun Paavo Lipponen oli pääministerinä ja Sauli Niinistö hoiti talouden. Sen jälkeen SDP:n linjaksi näyttää tulleen ajatus, että he ovat vastustamttoman hyviä keksimään uusia menoja yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi. Sen sijaan ei ole löytynyt taitoa rajoittaa menot tulojen mukaisiksi. Demaritalousministereiden johdolla tulee nyt 9 miljardia uutta velkaa vuodessa.

Mitähän siitä tulee, jos todella keskustasta, ikuisesta veronkorotus- ja tukiaispuolueesta, tulee pääministeripuolue, ja toinen veronkorottajaporukka saa talouden hoitoonsa?

Kuka luottaa demareiden todella tiukkaan taloudenpitoon ja kykyyn tehdä epämiellyttäviä päätöksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu