mistä tunnette huonommuutta?

Sairastan vakavaa masennusta ja koen kestämätöntä ahdistusta päivittäin. Olen ollut valmis itsemurhaan jo 7 vuotta.
En tunne itseäni mitenkään huonoksi, se on melko faktaa, että maailma on huono, siksi ihmiset kärsii. Ne, joilla on voimavarat ja tahto loppu, ne ei saa apua. Pakkohoito toimii vain psykoosiin. Kaikki olisi paremmin, jos maailma olisi parempi. Masentuneella ei ole voimia vaikuttaa maailmaan. Mutta itseensä hän pystyy vaikuttamaan. Jos teit virheen, voit korjata sen. Jos et voi korjata, se on todennäköisesti esim. masennuksen vika. Mikään ei ole sinun oma vika. Virheitä sattuu, mutta niihin voi itse vaikuttaa.
Koen itseni potentiaaliseksi, maailma on se huono, en minä.

joo tuo ois tosi pitkä lista huh huh. olen katkera koko mun elämälle. toki sinne mahtuu hyviäkin asioita. juuri, kun olen luullut, että jokin olisi ollut edes vähän pysyvää elämässä niin se on aina otettu multa pois siis ihan aina. aina, kun olen edes vähän luullut olevani onnellinen niin on viety pois se asia, joka on tehnyt minut edes vähän onnelliseksi ja se jos mikä on perseestä. itsekkin haluan kuolla, koska olen todennut etten voi olla onnellinen tai en saa iloita elämässä. olen harmiksi kaikille.

Synnyin vahinkona ja vihatuna sitä olen edelleen eikä sitä faktaa hoidot poista. Toki myönnän tehneeni paljon hyvääkin vaan ei se poista sitä tosiasiaa etten ollut toivottu ja siitä jaksetaan muistuttaa uudelleen sekä uudelleen.

Itse tunnen paremmuutta. En ole narsisti, mutta tiedän olevani keskimääräistä parempi kaikessa minulle oleellisessa. Olen toki ruma kuin perkele, mutta niin on moni muukin.

Olen aina tuntenut huonommuutta. Tämä iskostettiin päähäni jo kauan sitten. Olin jotain 3 vanha kun koin ensimmäistä kertaa että olen huonompi kuin siskoni joka silloin syntyi. Tätä huonommuuden tunnetta olen tuntenut tämän jälkeen usein ja tietyt tilanteet/sanat laukaisevat tunteen huonommuudesta.

Pitäisi lopettaa itsensä vertaileminen muihin. Itse olen tätä tehnyt aina ja tämän takia olen yrittänyt liikaa, siis ollakseni samanlainen tai paremmin sanottuna samanarvoinen. Minusta ei ole siihen kaikkeen mitä muut ovat, ei niinkään älyllisesti vaan henkisesti.

Nyt aikuisena tämä huonommuden tunne nousee turhankin usein pintaan. Monesti minua vanhemmat puhuvat eikö sinulla pitäisi jo olla mies ja perhe, se niin sanottu punainen tupa ja perunamaa. Monilla ikäisilläni on jo se perhe tai sitten se ura. Mulla ei. Tosin jälkimmäistä nyt yritän viimeisen kerran havitella, jos menee mönkään, ei voi mitään, mutta yritetty on.

Monesti kun vanhemmat puhuvat että ihanaa kun se ja se ja se taas sai lapsen. Niillä on niin kiva koti ja onnellinen elämä, ja sinä asut edelleen siinä yksiössäsi ilman mitään. Tämä on alkanut ottamaan kupoliin aika pahasti. Minulla tosin on se tilanne etten halua lapsia ja näen perhe elämässä paljon negatiivista johtuneekohan omasta paskasta lapsuudesta. Nykyään saatan sanoa aika kärkkäästikkin takaisin. Kun joku puhuu lapsista sanon että luojan kiitos minulla ei ole ja alan luetella lapsien mukanaan tuomia rasitteita, Oman asunnon kohdalla alan luetella velkahelvettiä ja kaikkea sitä stressiä jos asiat meneekin päin mäntyä ja siinä sitten olet asunto, auto, mökki ym velkoinesi.

Muutaman kerran nyt käynyt niin että mulle ensin valittaneet ihmiset ovat todenneet että totta sinä puhut ja tämä vähemmyyden tunne mitättömyyden tunne hieman kaikkoaa

eli asiat kääntämällä päälaelleen voi jopa hytyä

tunnen huonommuutta siitä, että ajattelen että jos haluan tutustua johonkin ihmiseen joka vaikuttaa kiinnostavalta, että se ei (muka) haluis tutustua muhun? siis alan etukäteen ajatella vähän pakonomaisesti, ettei ne haluis tutustua muhun ja sitten alan tuntee itseeni epäonnistuneeks tai jotenki et aika olis ajanu mun ohi ja kaikki muut vaan pitää hauskaa keskenään ja luo merkityksellisiä ihmissuhteita mut mä vaan oon yksin..
ja sit tässä on vielä se outo juttu että mulle sanotaan, tai on jotkut sanonu että ihmiset tykkää olla mun seurassa ja saan jopa hyvää asiakaspalveluakin usein..eli onko just se huonommmuuden tunne vaan mun päässäni?aargh! toivottavasti tää muuttuu... tää on kauheeta vaik ite sanonkin:D

Tämähän on paras ketju melkein ikinä, koska me ei yleensä eli nimenomaan tajuta, mistä tunnetaan huonommuutta.

Mä tunnen jotain sellaista syvää huonommuutta, jota en edes tunne. Tai tunnen. Koko ajan. Ja en koskaan. Varsinkaan kun pitäis. Tai vois. Ehkä.

"Huonommuus" on myös yhteydessä johonkin sellaiseen, joka voisi olla vaikka "herkkyyttä". Sellaisena se on jotain parempaa kuin mikään. "'Huononmmuus' on parempaa kuin mikään." 'Huonommuus'...??

Mies ilman perhettä ja lapsia on pääväestön mielestä automaattisesti surkea luuseri. Olin arka ja neuroottinen, pakoilin naisia.
Nyt vanhempana ajattelen, että olen tehnyt suuren palveluksen syntymättömille lapsilleni. Olisin pilannut heidän elämänsä ilman muuta.

Kaikille kuitenkin löytyy ekolokeronsa. Peruspettyneelle ja erakoituneillekin löytyy joku auttamisen kanava. En tuhoa enää loppuelämäni kaventuneita mestoja.

En tunne mistään asiasta huonommuutta ( miksi pitäisi?), ja tarkoittaa että masennuksen tuntemusteni syyt eivät kuulu tämän foorumin lukijakunnalle. Huonommuuden tunteita ei tarvitse kenenkään kokea, jos ei ole tietoisesti tehnyt väärin ketään kohtaan. Masennuskin taas on käsittääkseni pitkälti geneettinen, tai elämäntilanteesta tms. jne. johtuva sairaus, eikä kenenkään ihmisen masennusta yleensä aiheuta mikään toinen ihminen, poislukien tietysti jos on jonkun kiusaama syyttä. Herkät ja tuntevat ihmiset voivat kokea muita herkemmin alakuloa, vakava masennus varmaan taas yleensä aina vaatii lääkehoitoa ja terveysammattilaisten apua, jotta ihminen voisi paremmin. Vinkkinä vielä, että tällasilta palstoilta suosittelisin vakavasti masentuneita pysymään poissa, kun tän foorumin juttujen lukeminen melkein masentaa mua psyykkisesti tervettäkin. Ihmisten nimetön pahansuopuus on joskus suorastaan uskomatonta internetissä havaita.

Kaikesta. Terveisiä koulukiusaajille,vanhemmille, opettajille sinne 90luvun alkuun,Pieksämäki sekä Naarajärvi. Onko hyvä mieli ja koetteko paremmaksi itsenne,kun pilasitte elämäni!! Nyt saatte maksaa elämiseni,kun olen työkyvytön. Monia kiusattiin silloin. Muistan tarkkaan.

Kun saan jotain aikaiseksi, löydän keinot ryssiä omat saavutukseni. Joka kerta.

Kun pääsen lähelle, se katoaa.

Kun saan sanani sanotuksi, saan vihat niskaani. Tai ei edes kuunnella.

Kun olen hyvällä päällä, naureskellaan päin naamaa.

Kun olen huonolla päällä, ollaan iloisia.

Näköjään meikäläinen syntyi häviämään.

Mitä sitten jos kokemus vaihtelee?

Uskon itse olevani parempi kuin useimmat muut ihmiset monissa asioissa: olen viisaampi, korkeamoraalisempi, armollisempi, huumorintajuisempi ja tunnetasolla (en toiminnan tasolla niinkään, koska olen arka ja mukavuudenhaluinen) empaattisempi.

Suurta osaa ihmisistä huonompi olen älykkyydessä, ruumiillisessa terveydessä, toiminnallisessa tarmokkuudessa ja rohkeudessa, sosiaalisuudessa sekä ulkonäön keskivertoudessa (tavanomaisuus ulkonäössä on siis plussaa yhteiskunnassa).

Välillä ajattelen ensin mainittuja asioita, ja silloin koen paremmuutta. Välillä taas ajattelen jälkimmäisenä lueteltuja asioita, ja silloin koen huonommuutta.

Siitä etten osaa elää. Unettomuutta, levottomuutta, en jaksa kaikkea mitä pitäis vaikka elämässä ei ole edes paljon pakollisia asioita.