Pitääkö nykyopen olla jenginjohtaja?

kultapähkinä

Vähän tuntuu toisinaan siltä, että luokan hallinta ei villeimpien oppilaiden kohdalla perustu enää minkäänlaisiin selkeisiin sääntöihin, jotka voisi jonnekin ylös kirjata että toimi näin ja näin. Ainakaan iltapäiväkerhoissa. Ainakaan sijaisten kohdalla. No, niissä ei kyllä toimikaan opettajat mutta aikuiset kumminkin. Vähän tuntuu, että tässä ovat aikuiset oman mielikuvituksensa varassa. Pitää kasvattaa ilman keinoja. Hyvin yleistä onkin, että oppilaan käytöstä ei saada paranemaan pysyvästi ja laajasti, vaan ehkä jonkun tietyn henkilön ja tilanteen ollessa käsillä oppilas käyttäytyy hyvin. Näin siis vähän raisumpien oppilaiden kohdalla, joita on nykyisin aika paljonkin, ainakin pk-seudulla. Ainoa keino on kehittää omaa "jenginjohtajakarismaa", joka on jonkinlaista psykologista sodankäyntiä. Joka perustuu vain psykologiseen voimaan. Tätä tulee toki iän ja kokemuksen myötä mutta... jos olisi ne selkeät ja toimivat säännöt, niin ei tulisi ehkä niin paljon niitä alan vaihtoja. Niiden kohdalla, joilla ei ole luontaista suurta karismaa, vaikka kykyjä opena toimimiseen olisikin, jos vain olisi toimivat säännöt.

5

166

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kultiapähkinä

      Psykologista sodankäynti' ja jonkinlaista diplomatiaa on sekin, että ei edes vaadita oppilailta täydellistä käytöstä. Mietitään, mihin jaksetaan puuttua, koska kaikkeen ei resurssit riitä. Kiroilkoot välitunnilla ja käytävilläkin. Ihan sama, miten iltapäiväkerhossa käyttäydytään.

    • opex

      Juurikin näin. Kyse ei enää aikoihin ole ollut siitä, että oppilas noudattaisi sääntöjä, koska niin kuuluu tehdä. On paljon oppilaita, jotka käyttäytyvät hyvin yhden open kanssa, mutta toisen kanssa eivät. Vanhempien mielestä tämä tietenkin todistaa, että toinen ope on huono ja epäpätevä. No, ehkäpä hän onkin jollakin kriteerillä huonompi, mutta toki voisi pohtia myös sitä, mikä on oppilaassa vikana, jos hän valitsee, ketä aikuista tottelee ja ketä ei. Opettajia tarvitaan niin paljon, että ei voi oikein odottaa, että he kaikki olisivat erityisen karismaattisia ja sosiaalisesti poikkeuksellisen lahjakkaita. Tavallisen aikuisuuden pitäisi riittää - teoriassa.

    • kultapähkinä

      Ai niin ja pokerinaama oli vielä yksi sana minkä halusin mukaan tähän avaukseen. Hillitön pokka pitää olla. Eli periaatteessa ne entiset koulukiusaajat olisivat parhaita opettajia itseluottamuksensa puolesta, niitä ehkä nuoremmat raggarit (oppilaat) pelkäisivät. En tarkoita todellakaan tällä ylistää koulukiusaajia, vaan tuoda esille systeemin huonoutta.

      Toinen mikä on tullut vastaan: opettaja on ankara sellaisille oppilaille, jotka on jotain ntoivoa saada käyttäytymään paremmin. Tarpeeksi pahoille oppilaille ei sanota tiukasti juuri mitään, sijaisena olevaa avustajaa neuvotaan pysymään pahimmista tapauksista kaukana. Eli käytännössä huono käytös palkitaan, kun taas hyvin käyttäytyviltä vaaditaan paljon, koska heiltä voidaan vaatia. Ja kun luokassa on hyvä päivä, usein silloin ope on erityisen kireä ja vaativa, "nyt kun siihen on mahdollisuus". Sitten taas kun luokassa kaikki sekoilee, niin vaatimustaso alenee hurjasti ja ollaan iloisia pienestäkin hyvästä jutusta kenen tahansa oppilaan kohdalla. Tämä johtaa siihen, että hyvänä päivänä ope on kireä, kun taas tosi huonona päivänä kiltti. No, en tiedä kuinka laaja ilmiö on tämä, voisin kuvitella että vähän laajempikin.

      Mutta siis, systeemihän on tällaisena aivan naurettava. Siinä aikuinen ei halutessaan pärjää pienille lapsille. Ja lisäksi hyvästä käytöksestä ei pelkita, kun taas huonosta palkitaan. Ja sehän on epäreilua ja ihan pimee juttu.

      Mitä tarvittais? Ei muuta kuin äärimmäisenä keinona oikeus erottaa huonosti käyttäytyvä oppilas koulusta joksikin aikaa (tarvittavaksi ajaksi). Ja kiroilu ilman muuta kielletyksi julistettava niille, jotka mielivät koulua käydä, inhottaa sellaista koulun käytävillä kuunnella.

    • kultapähkinä

      Ja se pahin juttu, mikä tästä lepsusta akkamaisesta systeemistä seuraa, on tietty se, että kiusaajilla ei ole mitään estoja kiusaamispuuhilleen. Ei mitään pelkoa. Koska mitään todellista rangaistusta ei tiettävästi ole tulossa. Ja tämä on kyllä aikuisten vastuunkantajien kannalta katsottuna ihan erityisen vakava ja kauhea synti.

    • kultapähkinä

      Ai niin ja minusta sellaisella opettajalla ei ole täydellistä auktoriteettia lapseen, joka ei saa oppilasta käyttäytymään hyvin myös muiden aikuisten kanssa. Sehän on ainakin vanhempien tehtävä, kasvattaa lapsi kunnioittamaan kaikkia muitakin aikuisia (paitsi namusetiä).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1030
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      984
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      920
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      834
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      86
      767
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      187
      610
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      597
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      597
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe