Suojatiesäännöt ja saasteet

Nyt kun on ilmassa ekoilua, niin suojatiesäännöt pitäisi muuttaa siten, ettei autojonon pidä pysähtyä suojatien eteen päästämään ihmisiä yli, vaan autojono menee ensin ja ihmiset, kun tulee tyhjää väliä.
Eniten polttoainetta kuluu, kun autoa joutuu kiihdyttämään. Tällaisessa tapauksessa siis koko jono jarruttaa/pysähtyy ja taas kiihdyttää vauhtiin, saasteita tulee siis moninkertaisesti siihen verrattuna, että jono ajaisi tasaista vauhtia eteenpäin ilman turhia pysähdyksiä. Lisäksi yleensä tämä kertaantuu vielä siten, että edeltävistä liikennevaloista pääsee vähemmän autoja kerralla läpi, jolloin siellä autot seisovat turhaan pidempään tyhjäkäynnillä ja jälleen tulee enemmän saasteita.
Lisäksi suojatiesäännöt on muutenkin autoilijoilta unohtunut, joten turhat kevyenliikenteen yliajot vähenisivät, kun heillä olisi vastuuta enemmän. Myönnettäisiin tosiasia, ettei kaikki autoilijat kuitenkaan pysähdy suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon rinnalle.

Kun sitten on huoli, ettei kadusta pääse yli jalkaisin, niin joko sitten yli- tai alikulkuja lisää tai liikennevalot.
Ylipäätään moottoriliikenne ja kevyt liikenne pitäisi pitää eri tasossa eikä pistää risteämään samassa tasossa lainkaan.
Rahaa ja mahdollisuuksia on, jopa nyky-Suomessa, jos vain on tahtoa.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mmm. Ihan hyvä ajatus.
Ekoillan vaikka sillai ettei ajeta sitä autoa yksin. Jätetään sille liikennevalottomalle suojatielle senverran matkaa ettei viereinen kaista joudu tekemän "pelle" pysähdyksiä ja ymmärretään että lapset ja muut ruuhkayhteiskunnan vajaatajuntaiset pitävät suojatietä haavoittuvaisten suojana. Koira vastaa hiilidioksidipäästöoiltään autoa. Ihmishenki n. kahta koiraa? Ali tai ylikulku vasta muutaman viikkorahan.

Äänestä

Oikea ongelma on taloudellisessa ajossa, kun jalankulkijat ei osaa päättää mitä tehdä. Jos ajat suojatiestä yli hidastamatta vauhtia rikot lakia. Jos hidastat vauhtia jo etäältä, niin ettei tarvitsisi pysähtyä kokonaan, ei jalankulkija lähdekkään kävelemään. Tai sitten lähtee vasta kohdalla, jolloin joutuu tekemään äkkijarrutuksen pysähdykseen asti.

Äänestä

Kyllä ne säännöt, minun mielestä, ovat aika hyvin niin kuin ne nyt ovat kirjoitettuna koska heikompaa osapuolta kunnioitetaan. Pitäähän oikealta tulevaa autoakin väistää ja joskus jopa joutuu pysähtymään. Jos kiinnostusta on niin suojatietkin näkyvät kaukaa ja jalankulkijat ymmärtävät ylittää ajoissa jos hidastaa vain hieman, yleensä.

Monikaistainen katu missä on vuorotellen liikennevallollisia ja valottomia suojateitä ovat ruuhka -aikan sekä hankalia että vaarallisia. Jallankulkijakin voi harrastaa ekoillua ja tillannetajua kohdistmalla huomionsa ja kehonkielensä muualle kuin suojatien suuntaan mikäli haluaa odottaa autoletkan katkeamista.

Äänestä
  • Olisi tosiaan hienoa, jos suomalaisessa liikenteessä moinen yhteispeli joskus toimisi. Tuskinpa sitä päivää vaan koskaan tulee. Liikaa minä itse ja minä ensin asennetta, valitettavasti, edelleen.
    Parempaa huomista toivoen.

    Äänestä

  • Pointti olikin siinä, että (auto)liikennevirran hidastukset/pysähdykset pitäisi estää kokonaan: pitäisi siis olla oikeasti toimiva vihreä aalto eikä kevyen liikenteen takiakaan pitäisi joutua pysähtymään.
    Etuajo-oikeudet pitäisi olla kohdillaan: pääväylillä etuajo-oikeus, sivuväyliltä tulevat joutuvat luonnollisesti pysähtymään/hidastamaan. Liikenteestä ei valitettavasti saa mitenkään sellaista, ettei joku joutuisi jossain tilanteessa hidastamaan/pysähtymään ja taas kiihdyttämään ja sitä kautta aiheuttamaan ylimääräisiä saasteita. Nämä turhat hidastukset/pysähdykset pitäisi vain saada minimoitua.
    Tässä tietysti vaadittaisiin kaikilta liikenteessä mukana olevilta yhteispeliä ja joustamista. Suomessa moinen on valitettavasti utopiaa.

    Äänestä

Kannatan ajatusta

Äänestä

Juu, nykyään liikennesuunnittelu ei tue joustavaa ajamista lainkaan. Kaupungit täynnä kaikkia hidasteita, punaisia aaltoja yms. Täysin typerää kaikilta osin.

Äänestä

Ehdottomasti suojatiesäännöt uudistukseen. Turhia kuolemia, kun ihmiset luulevat suojatietä suojatieksi. Oikeastihan se on vaaratie.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurhaSeisoskeluPois kirjoitti:

Nyt kun on ilmassa ekoilua, niin suojatiesäännöt pitäisi muuttaa siten, ettei autojonon pidä pysähtyä suojatien eteen päästämään ihmisiä yli, vaan autojono menee ensin ja ihmiset, kun tulee tyhjää väliä.
Eniten polttoainetta kuluu, kun autoa joutuu kiihdyttämään. Tällaisessa tapauksessa siis koko jono jarruttaa/pysähtyy ja taas kiihdyttää vauhtiin, saasteita tulee siis moninkertaisesti siihen verrattuna, että jono ajaisi tasaista vauhtia eteenpäin ilman turhia pysähdyksiä. Lisäksi yleensä tämä kertaantuu vielä siten, että edeltävistä liikennevaloista pääsee vähemmän autoja kerralla läpi, jolloin siellä autot seisovat turhaan pidempään tyhjäkäynnillä ja jälleen tulee enemmän saasteita.
Lisäksi suojatiesäännöt on muutenkin autoilijoilta unohtunut, joten turhat kevyenliikenteen yliajot vähenisivät, kun heillä olisi vastuuta enemmän. Myönnettäisiin tosiasia, ettei kaikki autoilijat kuitenkaan pysähdy suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon rinnalle.

Kun sitten on huoli, ettei kadusta pääse yli jalkaisin, niin joko sitten yli- tai alikulkuja lisää tai liikennevalot.
Ylipäätään moottoriliikenne ja kevyt liikenne pitäisi pitää eri tasossa eikä pistää risteämään samassa tasossa lainkaan.
Rahaa ja mahdollisuuksia on, jopa nyky-Suomessa, jos vain on tahtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu