Tätä raha-ryöstöä kannatta Keskusta

mts1

Juuri nyt:

Tämä on Suomi: Tuulivoimaväki pohjustaa uutta kouraisua veronmaksajan taskuun... ja syvälle
Matti Kankare
18.3.2015 12:32päivitetty 18.3.2015 13:05


Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) linjaa hallitusohjelmatavoitteissaan, että tuulivoimarakentamisen edellytysten turvaamiseksi kunnianhimoisista uusiutuvan energian tavoitteista tulee päättää pian.

Vuoden 2030 tuulivoimatuotannon tavoitteeksi yhdistys asettaa 15-30 terawattituntia (TWh), kun valtiovallan nykyiset epäviralliset tavoitteet ovat samalla vuodelle ovat 9 terawattituntia.

Yhdistyksen tavoitteet eivät tietenkään toteudu markkinaehtoisesti, vaikka moni veronmaksaja niin toivoisi, sillä "tuulivoima tarvitsee uuden kannustinjärjestelmän nykyisen tariffikiintiön tullessa täyteen".

Tuulivoimayhdistyksen suuri huoli on se, että tuulivoimatuotannon vuoden 2020 tavoite (6 TWh) tullaan saavuttamaan nykyisen anteliaan syöttötariffikiintiön turvin jo kahden seuraavan vuoden aikana, eikä jatkotukia ole tiedossa.
Veronmaksajiien tuki noussee pian 300 miljoonaan

Tuulivoimaa olisi vuonna 2017 siten tarjolla suunnitellut 2 500 megawattia. Noin 28 prosentin hyötysuhteella tällä teholla syntyisi sähköä tavoitellut 6 miljoonaa megawattituntia vuodessa. Syöttötariffiin 83,5 euron takuuhinnalla laskettuna siitä syntyy tuulivoimaloiden omistajille liikevaihtoa 500 miljoonaa euroa.

Nordpoolissa vuoden 2017 sähkö maksaa tällä hetkellä 27,5 euroa megawattitunti.

Jos sähkön kolmen kuukauden keskihinta kahden vuoden päästä on esimerkiksi 30 euroa megawattitunnilta, veronmaksajat maksavat edellä mainitusta 500 miljoonasta eurosta 321 miljoonaa euroa. Tuulivoiman omistajalle ei olekaan merkitystä sillä, mitä sähkö oikeasti maksaa, koska tiedossa on maksaja kaikelle tuotannolle.

Ei siis ihme, että Lappeenrannan yliopiston tutkijatSatu Viljakainen ja Kalevi Kyläheiko kritisoivat rankasti EU:n ja Suomen nykyisiä kansallisia tukimekanismeja Sitralle tekemässään selvityksessä:

12

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskustakusettaa

      Kaippa se tuulisähkö on 67 % tehokkaampaa hintansa perusteella, sitä sis polttaa eliitti-keskustalainen, kuten Ministeri M.Pekkarinen Tuulivoima toimitusjohtaja-vävynsä ja 10 tuulipuiston johtajana nauttii veronmaksajain tukirahoilla pyörivien ja tuulella tuottamaien rahojen kanssa

    • tupeeton

      Nimenmuutos ns tuulipuistoon se on kaukana puistosta.Ei sinne voi mennä Maurikaan tupee lähtee päästä.

      • keskustakusettaa

        aivan sama millä nimellä, bisnesenkelit vetää rahaa veronmaksajilta, ja takuulla tupee Pekkarinen on tämän viimmeisemänkin rahan kourausun alullepanija


    • koskahan

      se tuo kateus saadaan valjastettua hyöty käyttöön, vaikka energiaksi.Se kun on uusiutuva luonnonvara.Saattas tietysti olla että se tuo kadehtiminen tyssäis siihen, kun joku siitäkin vetäis voitot kotiin.

      • heiii

        et ymmärrä mistä on kysymys


      • kyyyllä
        heiii kirjoitti:

        et ymmärrä mistä on kysymys

        liiankin hyvin tuon ymmärtää.Eikun rahat likoon omat tai lainatut, jos pelottaa että joku muu hyötyy.Areenahan on vapaa.


      • heiii
        kyyyllä kirjoitti:

        liiankin hyvin tuon ymmärtää.Eikun rahat likoon omat tai lainatut, jos pelottaa että joku muu hyötyy.Areenahan on vapaa.

        et ymmärrä vieläkään, sinun ja minun rahat on jo liossa


      • kyyyllä
        heiii kirjoitti:

        et ymmärrä vieläkään, sinun ja minun rahat on jo liossa

        kateus on ehtymätön uusiutuva luonnonvara.Koeta sinäkin ymmärtää.


    • tupeeton

      TM-voiman Kytölän tuulimylly työmaalla Alavieskassa on ELY keskus keskeyttänyt luvattoman murskaamon 19.3.Oliko se Maurin vävypoika osakkaana tässä. Oli kiireessä unohtunut lupien hakeminen. Ehti toimia yli kuukauden.

    • mylläri

      Keskusta pettää aina !

      • aikoihinoneletty

        sehän tuulellakäypäMauri on tehnyt lisätukipaketin tuulisähkön bisnes manneile ja vävylleen samalla rahantuloa lisää


      • kyyyllä
        aikoihinoneletty kirjoitti:

        sehän tuulellakäypäMauri on tehnyt lisätukipaketin tuulisähkön bisnes manneile ja vävylleen samalla rahantuloa lisää

        Mauri se ihan ja kaikkea aivan ja yksin pystyy tekemään.Uskotko tuohon itekkää.Persus se vaan on ihmeellinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11406
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5884
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4759
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4671
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4193
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3240
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe