"Voi vain kysyä mitä tapahtuu"

Mihin lyhennysvapaaeurot menevät?

Asuntoluottolaitos Hypon mukaan asuntolainojen lyhennysvapaiden taloutta tukeva vaikutus jää kauas tavoitellusta. Sen sijaan ne voivat entisestään pahentaa kotitalouksien velkaantumista, Hypo varoittaa.

Jos tällä historiallisen alhaisella ja lähes nollaan painetulla korkotasolla ei pysty hoitamaan asuntolainaansa ja selviytymään arjen menoista ja isommista hankinnoista, niin voi vain kysyä mitä tapahtuu, kun tämä jo kolme vuotta jatkunut luokkaa viiden miljardin euron vuosittainen velkakotitalouksien nauttima korkoelvytys syystä tai toisesta loppuu, Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna lisää.

Hypo kuitenkin epäilee, että lainanlyhennyksestä vapautuvat varat käytettäisiin johonkin muuhun kuin kotimaan taloutta tukevaan kulutukseen.

– Lyhennyksistä säästetyt summat eivät täysimääräisesti kohdennu kulutukseen, vaan varoja siirtyy luonnollisesti vaihtoehtoisiin säästökohteisiin kuten osakkeisiin tai rahastoihin. Myös osa kulutukseen jäävistä varoista valuu Suomen rajojen ulkopuolelle tuontitavaroiden ostojen ja ulkomaanmatkojen kautta, joilla ei Suomen talouskasvua liiemmin piristetä, Hypon ekonomisti Juhana Brotherus arvioi tiedotteessa.
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri noinhan se on. Eli se, jolla on yhä velkaa asunnosta tänään niin paljon että lyhennysvapaa kiinnostaa, on ostanut asunnon kuplassa. Nyt sitten otetaan lyhennysvapaata ja rahat sijoitetaan kuplassa osakkeisiin! Pitää muistaa se tosiasia että pörssi oli jo kovassa nousussa ennen kuin lyhennysvapaa-asia nousi otsikoihin ja sopulit rynnivät pankkiin vapaasta sopimaan.
Peruskansalainen on aina, ihan joka kerta myöhässä peliliikkeissään. Tilastoja tuijottavat, historiallisen kehityksen mukaan toimivat kansalaiset eivät koskaan tee merkittäviä voittoja. Edellinen vastaava buumi olivat asuntorahastot. Ne tulivat perusporukan tietoisuuteen vasta kun ammattilaiset jo alkoivat himmaamaan niihin sijoittamista.
Yksikään sijoitusinstrumentti ei ole hiekkaa kengissään, savesta puhumattakaan, pankin lattialle kuljettavan kansankapitalistin suuremmassa tietoisuudessa ennen kuin sen paras aika on jo mennyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukihäiriöinen kirjoitti:

Mihin lyhennysvapaaeurot menevät?

Asuntoluottolaitos Hypon mukaan asuntolainojen lyhennysvapaiden taloutta tukeva vaikutus jää kauas tavoitellusta. Sen sijaan ne voivat entisestään pahentaa kotitalouksien velkaantumista, Hypo varoittaa.

Jos tällä historiallisen alhaisella ja lähes nollaan painetulla korkotasolla ei pysty hoitamaan asuntolainaansa ja selviytymään arjen menoista ja isommista hankinnoista, niin voi vain kysyä mitä tapahtuu, kun tämä jo kolme vuotta jatkunut luokkaa viiden miljardin euron vuosittainen velkakotitalouksien nauttima korkoelvytys syystä tai toisesta loppuu, Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna lisää.

Hypo kuitenkin epäilee, että lainanlyhennyksestä vapautuvat varat käytettäisiin johonkin muuhun kuin kotimaan taloutta tukevaan kulutukseen.

– Lyhennyksistä säästetyt summat eivät täysimääräisesti kohdennu kulutukseen, vaan varoja siirtyy luonnollisesti vaihtoehtoisiin säästökohteisiin kuten osakkeisiin tai rahastoihin. Myös osa kulutukseen jäävistä varoista valuu Suomen rajojen ulkopuolelle tuontitavaroiden ostojen ja ulkomaanmatkojen kautta, joilla ei Suomen talouskasvua liiemmin piristetä, Hypon ekonomisti Juhana Brotherus arvioi tiedotteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu