"Vastuuttomin valtiovarainministeri koskaan"

Sasi pitää Rinnettä "vanhakantaisena demarina".
Oikeastaan kaikki Rinteen hankkeet liittyvät lapiotyöllistämiseen, eli se on lähinnä teiden ja talojen rakentamista. Siinä mennään ajassa takaisin 1950-60-luvuille. Ei mietitä lainkaan uutta teknologiaa ja liiketoimintaa.
Kimmo Sasi tunnetaan kokoomuksenkin sisällä tiukkana säästöjen kannattajana. Hän esimerkiksi oli ainoa koko eduskunnassa viime viikolla, joka äänesti kaikkien puolueiden yhdessä hylkäämän opintotukiuudistuksen puolesta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pelaa omia pelejään, muista välttämättä!

Äänestä

Kokoomuksen johdolla kuuden puolueen hallitus, jonka yritykset tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia Suomessa epäonnistuivat.

Taistelun tiimellyksessä Suomen talous sukelsi, pääministeri Jyrki Katainen lähti kirkkaampiin saleihin, Alexander Stubb astui ruoriin ja sixpack kutistui vasemmistoliiton sekä vihreiden otettua hatkat.

Siihen sitten Ay-johtajaoppeineen,että SAK/ Ay johtajat ei saa kärsiä, rahallisesti.
Pitää säilyttää huipuilla yli 200 000 € vuosiansiot.
Ja Tarja halosta ei vain esitetä verolle kuin muitakaan demari presidenttejä.
Vaikka yksi euro tulisi veroa, jos tulot niin, niin on kuin muillakin.
kaikkien on verotmaksettava.
halonen ei ole sitä ahnettaan esittänyt.

Haloska ei maksa veroa lainkaan?
Miksei?

Äänestä
  • demari

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SasiRinteestä kirjoitti:

Sasi pitää Rinnettä "vanhakantaisena demarina".
Oikeastaan kaikki Rinteen hankkeet liittyvät lapiotyöllistämiseen, eli se on lähinnä teiden ja talojen rakentamista. Siinä mennään ajassa takaisin 1950-60-luvuille. Ei mietitä lainkaan uutta teknologiaa ja liiketoimintaa.
Kimmo Sasi tunnetaan kokoomuksenkin sisällä tiukkana säästöjen kannattajana. Hän esimerkiksi oli ainoa koko eduskunnassa viime viikolla, joka äänesti kaikkien puolueiden yhdessä hylkäämän opintotukiuudistuksen puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu