HS kertoo muutoksest KELA-korvauksissa,huomasitko?

Jokainen yli 18-vuotias suomalainen joutuu maksamaan reseptilääkkeistä 45 euron vuotuisen alkuomavastuun ensi vuoden alusta lukien.

Omavastuun ylittävistä peruskorvattavista lääkkeistä Kansaneläkelaitos (Kela) korvaa vastedes kuitenkin aiempaa enemmän, 40 prosenttia.

Tähän asti ei omavastuuta lääkärin määräämistä lääkkeistä ole lainkaan ollut.

Kela arvioi, että omavastuujärjestelmä säästää lääkemenoissa 32 miljoonaa euroa.

Lääkekorvausuudistuksesta sovittiin Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa. Sen oli määrä toteutua jo kuluvan vuoden alusta.

"Tietojärjestelmän uudistus oli kuitenkin niin massiivinen, että aikataulu lykkäytyi vuoden 2016 alkuun", selvittää Kela etuuspäällikkö Päivi Kaikkonen.

Uudistus tarkoittaa, että vähän lääkärin määräämiä lääkkeitä käyttävät eivät saa ostoistaan enää Kela-korvauksia. Reseptilääkkeitä käyttävistä heitä on noin neljännes.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että lähes joka toiselle eli 40 prosentille lääkkeiden käyttäjistä lääkemenot nousevat uudistuksessa 10-30 euroa vuodessa.

Paljon lääkkeitä käyttävien lääkekatto säilyy kuitenkin ennallaan. Nyt katto on 612,62 euroa.

Katon ylittävistä reseptilääkkeistä potilas maksaa 1,50 euroa ostokerralta.

Lääkekattoon sisältyy ensi vuoden alusta myös 45 euron alkuomavastuu.

Lääkkeiden peruskorvaus on tähän asti ollut 35 prosenttia, mutta kohoaa uudistuksessa 40 prosenttiin.

Viiden prosenttiyksikön korotus lieventää omavastuun vaikutuksia niillä asiakkailla, jotka maksavat nyt itse paljon peruskorvattavista lääkkeistään.

Erityiskorvausprosentit säilyvät ennallaan.

Uudistuksessa muutetaan myös reseptilääkkeiden hinnoittelua ja apteekkien hintaneuvontaa. Apteekilla on vastedes aiempaa suurempi velvollisuus kertoa edullisimmasta reseptilääkkeestä.

Tämän uskotaan lisäävän kilpailua lääkemarkkinoilla ja laskevan lääkkeiden hintoja.

Vuonna 2014 lääkekorvauksia maksettiin 3,8 miljoonalle ihmiselle yhteensä 1,3 miljardia euroa.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Erityiskorvattavuus ei ole 100 prosenttia uudistuksessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_89719 kirjoitti:

Jokainen yli 18-vuotias suomalainen joutuu maksamaan reseptilääkkeistä 45 euron vuotuisen alkuomavastuun ensi vuoden alusta lukien.

Omavastuun ylittävistä peruskorvattavista lääkkeistä Kansaneläkelaitos (Kela) korvaa vastedes kuitenkin aiempaa enemmän, 40 prosenttia.

Tähän asti ei omavastuuta lääkärin määräämistä lääkkeistä ole lainkaan ollut.

Kela arvioi, että omavastuujärjestelmä säästää lääkemenoissa 32 miljoonaa euroa.

Lääkekorvausuudistuksesta sovittiin Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa. Sen oli määrä toteutua jo kuluvan vuoden alusta.

"Tietojärjestelmän uudistus oli kuitenkin niin massiivinen, että aikataulu lykkäytyi vuoden 2016 alkuun", selvittää Kela etuuspäällikkö Päivi Kaikkonen.

Uudistus tarkoittaa, että vähän lääkärin määräämiä lääkkeitä käyttävät eivät saa ostoistaan enää Kela-korvauksia. Reseptilääkkeitä käyttävistä heitä on noin neljännes.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että lähes joka toiselle eli 40 prosentille lääkkeiden käyttäjistä lääkemenot nousevat uudistuksessa 10-30 euroa vuodessa.

Paljon lääkkeitä käyttävien lääkekatto säilyy kuitenkin ennallaan. Nyt katto on 612,62 euroa.

Katon ylittävistä reseptilääkkeistä potilas maksaa 1,50 euroa ostokerralta.

Lääkekattoon sisältyy ensi vuoden alusta myös 45 euron alkuomavastuu.

Lääkkeiden peruskorvaus on tähän asti ollut 35 prosenttia, mutta kohoaa uudistuksessa 40 prosenttiin.

Viiden prosenttiyksikön korotus lieventää omavastuun vaikutuksia niillä asiakkailla, jotka maksavat nyt itse paljon peruskorvattavista lääkkeistään.

Erityiskorvausprosentit säilyvät ennallaan.

Uudistuksessa muutetaan myös reseptilääkkeiden hinnoittelua ja apteekkien hintaneuvontaa. Apteekilla on vastedes aiempaa suurempi velvollisuus kertoa edullisimmasta reseptilääkkeestä.

Tämän uskotaan lisäävän kilpailua lääkemarkkinoilla ja laskevan lääkkeiden hintoja.

Vuonna 2014 lääkekorvauksia maksettiin 3,8 miljoonalle ihmiselle yhteensä 1,3 miljardia euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu