vaalivoittoon

2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työelämän uudet luokat

http://m.lapinkansa.fi/kolumnit/-taru-salo-tyoelaman-uudet-luokat?v=2

Samaan aikaan työelämä on eriarvoistunut entisestään. Meille on muodostunut työvoiman yläluokka, joka tuntuu elävän aivan eri todellisuudessa ja eri säännöin kuin alin, oikeudeton luokka. Leimallista on, että ylimpään luokkaan kuuluvat pääosin vanhimmat työntekijät, alimpaan luokkaan nuorimmat. Ja että ay-liike pitää eniten huolta niiden eduista ja oikeuksista, joilla ne ovat parhaimmat.

Mennäänpä siis noihin uusiin luokkiin.

Työelämän ylimmän luokan muodostavat valtion ja kuntien virkamiehet, joista suuri osa on kypsässä eläkeiässä. Heillä on erittäin hyvä irtisanomissuoja, yksityistä sektoria parempi eläkekertymä, hyvät työsuhde-edut. Pidemmät lomat ja suuremmat lomarahat.

Kakkosluokalla ovat suurehkojen yritysten vakituisessa työsuhteessa olevat ihmiset. Työelämän pelisäännöt ovat kirkkaat: työehtosopimuksia noudatetaan, on pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, hyvä työterveyshuolto ja lomarahavapaat. On kuntosetelit ja lounasedut kuten julkisellakin puolella. Mutta potkut voivat tulla nopeasti, pörssiyhtiöt eivät tunnetusti järjestä huvikseen yt-neuvotteluita.

Kolmosluokalla ovat erilaiset pätkätyöläiset. Joku voi olla pitkässä määräaikaisessa työsuhteessa, jolloin edut ovat melkein samat kuin vakinaisilla. Määräaikaisuuksia voidaan ketjuttaa lyhyissä pätkissä loputtomiin niin, ettei työntekijä voi suunnitella omaa elämäänsä kuukautta pidemmälle. Hänen on oltava aina valmis.

Tähän luokkaan lasken vielä ns. tt-läiset, tarvittaessa työhön kutsuttavat, nollatuntilaiset. Tulet töihin, kun puhelin soi. Jos et tule, pian ei enää soi. Tämä porukka on työsuhteessa siihen firmaan, jossa töitä tekee toisin kuin seuraava, työelämän oikeudettomin luokka.

Alimmalla luokalla on kaksi isoa ryhmää: pienyrittäjät ja itsensä työllistäjät sekä vuokratyöfirmojen väki. On makuasia, kumman asema on heikompi.

Kummallakaan näistä porukoista ei ole mitään suojaa. Työt voivat loppua seuraavana päivänä ilman sen kummempia neuvotteluita tai varoituksia. Sairastua ei uskalla eikä voi, sillä muuten ei ole pian työtä tai asiakkaita. Näillä ihmisillä ei ole työterveyshoitoa, lounasseteleitä tai vuosilomaa.

Äänestä

Iiro Viinanen Aamulehdessä 12.5. "Onko niin, että julkisuudelta piilossa olevat miljardisijoitukset verovapauksineenovat vieraannuttaneet ay-pomot elävästä elämästä? Miljardisijoitusten vaaliminen on koettu mukavammaksi kuin yritys saada keinolla millä hyvänsä saada työttömät takaisin työelämään ja palaamaan tavallisten ihmisten elämään".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dasdds kirjoitti:

http://www.suomen-persereika.net/puolueiden-kannatus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu