Kävelin eräänä aamuna kotikorttelini kaunista sisäpihaa pitkin kaupungille. Oli aikainen aamu. Kevät aurinko pisti parastaan, maalaten kaiken oranssin ja kullan väreihin. Puiden ja pensaiden oksilla kimmelsi välkehtien kuura muistutuksena pakkasyöstä. Hengitin sitä raikasta aamua ja tunsin kuinka se kaunis aamuaurinko, viileä aamu ja joka paikassa näkyvä kauneus tempaisi mut mukaansa muistoihin monen vuoden taa.
Aloin itkeä keskellä kaunista aamua. Itkin koska menetin erään ihmisen, josta niin kovasti pidin ja meidän muistomme liittyvät samalaiseen aamujen kauneuteen. Kuinka samanlaista aamujen kauneus silloin olikaan! Muistan kaiken niin elävästi. Kuin olisin päässyt hetkeksi niihin hetkiin kauas vuosien taa. Kuinka hänestä tykkäsinkään! En ole hänestä päässyt koskaan yli.
Onneksi oli niin varhaista, että vasta harvoja kaupunkilaisia oli matkalla kuka minnekin. Peitin kyyneleeni ja jatkoin matkaani.
Miten joku niin kaukainen ja menetetty voi liikuttaa niin kovin. olen kai ikuisesti muistojen vanki.
En unohda sua koskaan.
Aloin itkeä keskellä kaunista aamua. Itkin koska menetin erään ihmisen, josta niin kovasti pidin ja meidän muistomme liittyvät samalaiseen aamujen kauneuteen. Kuinka samanlaista aamujen kauneus silloin olikaan! Muistan kaiken niin elävästi. Kuin olisin päässyt hetkeksi niihin hetkiin kauas vuosien taa. Kuinka hänestä tykkäsinkään! En ole hänestä päässyt koskaan yli.
Onneksi oli niin varhaista, että vasta harvoja kaupunkilaisia oli matkalla kuka minnekin. Peitin kyyneleeni ja jatkoin matkaani.
Miten joku niin kaukainen ja menetetty voi liikuttaa niin kovin. olen kai ikuisesti muistojen vanki.
En unohda sua koskaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.