Minulla tietyt sosiaaliset tilanteet sekä työ = vastuu tuottavat sietämätöntä ahdistusta.Olen aina yrittänyt tsempata itseäni ja terapeuttini ohjeistuksella vieläkin enemmän. Tiedän että osaan ja pystyn. Ennen tilannetta jopa uskottelen että pystyn, mutta sitten tapahtuu jotain. Virhe tai väärä sanavalinta romuttaa kaiken. Jännitän ihan älyttömästi edellämainittuja tilanteita ja jännitys saa aikaan sen että mokailee. Mokat ovatkin se mikä pilaa kaiken. Kun pystyisikin ajattelemaan kuten muut. Virheistä oppii jne. Kukaan ei mieti mitä toinen tekee kun yleensä keskitytään siihen omaan suoritukseen. Moni on sanonut että lopeta vatvominen ja ota rennosti, voi kun se olisikin niin helppoa. Itseasiassa antaisin mitä vain että pystyisin ajattelemaan niin. Ajatukseni ajavat minut usein pahaan ahdistustilaan jossa en sitten pysty toimimaan enää ollenkaan. Tämä ahdistus on niin sanotusti vienyt minulta elämän. Yhä useammin mietin mitä täällä enää teen. En pysty mihinkään. Minulla ei ole mitään. En pysty edes parisuhteeseen kun sekin ahdistaa liikaa. Muut hehkuttavat elämää ja kun kysytän mitäs sä niin vastaus on aina sama sitä samaa, eli ei mitään. Ja sitä ei mitään elämäni taitaa olla loppuun saakka. Mä en pysty mun päätäni vaihtamaan. Jos pystyisin tekisin sen empimättä, ei tätäkään paskaa jaksa.
kun luulee että pystyy, mutta ei pystykkään
ahdistunutloppumase
262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Mokat ovatkin se mikä pilaa kaiken. Kun pystyisikin ajattelemaan kuten muut. Virheistä oppii jne. Kukaan ei mieti mitä toinen tekee kun yleensä keskitytään siihen omaan suoritukseen."
Tämä ei aivan pidä paikkaansa. Ihmiset kyllä keskittyvät toisten ihmisten mokiin ja muistelevat niitä, tekevät niistä ison numeron. Jotkut harrastavat tätä enemmän, jotkut vähemmän. Jotkut harrastavat tätä yhdenlaisissa mokissa, toiset toisenlaisissa mokissa.
Olen työni puolesta ollut paljon tekemisissä vanhusten kanssa, ja heissä on osa sellaisia, jotka saattavat vuosikymmenien jälkeen yhä muistella jonkun toisen ihmisten virhettä (pieniä, mitättömiäkin virheitä, joissa joku sukulainen oli vaikkapa laittanut häihin mustan puseron tms) ja juputtaa ja papattaa siitä loputtomasti.
Asian ydin onkin siinä, että tämä toisten mokien kyttääminen ja niistä papattaminen tulee jättää omaan alhaiseen arvoonsa. Niin, ja muistaa itse olla keskittymättä taas jonkun toisen mokailuun.
Ja jos ajattelee kokonaisuutta mokilla ei ole merkitystä elämässä. Mokat ovat hauskoja ja niille pitää etupäässä nauraa.