Pellon tukioikeus

Veronmaksajien rahoista maksettaviin kalliisiin kummallisuuksiin kuuluu "pellon tukioikeus". Eli pelto on yhteiskunnan eli veronmaksajien suojeluksessa olevaa aluetta. Pellon omistaja on siten oikeutettu tukeen pelkästään maanomistamisen perusteella.

Ja kaiken huippuna on se, että "pellon tukioikeus" nostaa pellon hintaa markkinoilla. Eli esim. tilan sukupolvenvaihdoksessa pellon hinta on keinotekoisesti (tulevan maataloustuen vuoksi) noussut korkealle. Ja yhteiskuntahan tukee avokätisesti tilojen sukupolvenvaihdoksia.

Veronmaksajilta kynitty "pellon tukioikeus" siis nostaa vielä pellon hintaa ja taas tulee lisälaskua veronmaksajille, kun pitää tukea kallista sukupolvenvaihdosta.

Hyvä että maataloustukiaiset ja niiden järjettömyys on nyt noussut pinnalle. Nyt on toivoa tilanteen korjaantumisesta veronmaksajan kannalta kohtuulliseksi - heti 2007 vaalien jälkeen.

Miten ihmeessä tämmöistä rahastusta voidaan perustella? Ei millään järkeen käyvillä perusteilla.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

varokaa sdp:n ja kokoomuksen keskittämislinjaa!
Vainoavat maajussia! Kuitenkin syövät suomalaisen maanviljelijän viljelemää leipää ja juovat suomalaisen lehmän maitoa!

Äänestä
  • Napalm auttaisi parhaiten maatalouden ongelmiin ?

    Äänestä

"Pellon omistaja on siten oikeutettu tukeen pelkästään maanomistamisen perusteella."

Vuoden 2006 viljelijällä on oikeus tukeen. Jos pelto on vuokralla silloin tukioikeus sillä, jos se on omistajan viljelyssä, silloin tukioikeus on omistajalla. Koskee yhtä tukea, CAP.

"Ja kaiken huippuna on se, että "pellon tukioikeus" nostaa pellon hintaa markkinoilla. Eli esim. tilan sukupolvenvaihdoksessa pellon hinta on keinotekoisesti (tulevan maataloustuen vuoksi) noussut korkealle. Ja yhteiskuntahan tukee avokätisesti tilojen sukupolvenvaihdoksia."

Jos pelllon tukioikeus on entisellä vuokralaisella, pellolla ei ole mitään arvoa. Jos taas maaanomistaja joutuu ostamaan tukioikeuden ebtiseltä vuokraajalta voi hinta olla mikä tahansa. Vuokraaja saa määrätä hinnan minkälaiseksi tahansa. Omistajan on ostettava oikeutensa peltoon. Valtio lisäksi "lunastaa", kylläkin ilman rahaa, osan oikeudesta jaettavaksi muille. Hiljalleen kaikki peltojen tukioikeudet siirtyvät valtiolle. Tässä on Europpalaisen sosilismin alku. "Neukkulaa" tässä ollaan rakentakassa. Luulisin että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulee asiaa käsittelemään.

"Miten ihmeessä tämmöistä rahastusta voidaan perustella? Ei millään järkeen käyvillä perusteilla"

Tulopoliittisen kokonaisratkaisun kompensaationa. Jos tätä kompensaatiota ei olisi, olisi palkat nyt noin 200% nykyistä korkeammat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unde kirjoitti:

Veronmaksajien rahoista maksettaviin kalliisiin kummallisuuksiin kuuluu "pellon tukioikeus". Eli pelto on yhteiskunnan eli veronmaksajien suojeluksessa olevaa aluetta. Pellon omistaja on siten oikeutettu tukeen pelkästään maanomistamisen perusteella.

Ja kaiken huippuna on se, että "pellon tukioikeus" nostaa pellon hintaa markkinoilla. Eli esim. tilan sukupolvenvaihdoksessa pellon hinta on keinotekoisesti (tulevan maataloustuen vuoksi) noussut korkealle. Ja yhteiskuntahan tukee avokätisesti tilojen sukupolvenvaihdoksia.

Veronmaksajilta kynitty "pellon tukioikeus" siis nostaa vielä pellon hintaa ja taas tulee lisälaskua veronmaksajille, kun pitää tukea kallista sukupolvenvaihdosta.

Hyvä että maataloustukiaiset ja niiden järjettömyys on nyt noussut pinnalle. Nyt on toivoa tilanteen korjaantumisesta veronmaksajan kannalta kohtuulliseksi - heti 2007 vaalien jälkeen.

Miten ihmeessä tämmöistä rahastusta voidaan perustella? Ei millään järkeen käyvillä perusteilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu