Johtopäätös

On se kumma, että maatalouden tukien puolustajilla on aina yksi ja sama argumentti: saamme syödä halpaa ruokaa, koska maataloutta tuetaan.

Markkinataloudessa tällainen väite ei voi pitää paikkaansa. Hintamekanismin tarkoituksena on nimenomaan välittää tietoa niukkojen resurssien oikeasta allokaatiosta. Mikäli valtio puuttuu tukitoimin hintamekanismiin, koko kansantalous sekä myös maailmantalous kärsivät. Joku maksaa tukien tuottamat vääristymät.

Minä ainakin haluaisin ruokamarkkinat kokonaan vapaaksi. Aivan varmaa on, että hinnat laskisivat, tai vähintäänkin pysyisivät ennallaan. Kuluttajien ostopäätöksien kautta kaikki saisivat tuottaa ja kuluttaa minkälaista ruokaa haluavat.

Vähitellen hinnat asettuisivat tasapainoon, ja koko maatalousongelma poistuisi päiväjärjestyksestä. Kuluttajilla olisi sitäpaitsi tuo miljardi euroa netto (maatalouden kotimainen tuki)joka tapauksessa käytössään, mikäli hinnat nousisivat - mikä ei siis ole todennäköistä.

Suomea vaivaava korporatismi tulee kalliiksi. MTK, SAK, ynnä muut itsekkäät etujärjestöt haittaavat tavattomasti taloutta.
15221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos esimerkiksi suomi ei telakka-tukia maksas, tehtäs paatit maissa jotka tukia maksaa.

Siittä ei ainakaan voi kepulaisia syyttää, että muut maat telakkatukia maksaa.

-------------------------------------------------
Se muuten on totta että saamme halpaa safkaa, kun maataloutta tuetaan, ehkä siksi saat kuulla aina saman argumentin syytöksiis.

Äänestä
  • Stadilaiset söis pelkkii silakoita tai delais nälkään jos maataloustuet otettais vek.

    Äänestä

  • stenubyggan hanu kirjoitti:

    Stadilaiset söis pelkkii silakoita tai delais nälkään jos maataloustuet otettais vek.

    kyuiyi

    Äänestä

Etkö sinä saa päättää, mistä sinä ostat ruokaa?Syöttääkö akkasi sinulle vain pelkkiä mauttomia dieettirehuja ja apinanruokaa?
Onko läskisoosi, makkara ja muut herkut kiellettyjen aineiden listalla?
Ilmeisesti, koska sinä olet niin kärtyisellä päällä.

"kuluttajien ostopäätöksien kautta kaikki saisivat tuottaa ja kuluttaa minkälaista ruokaa haluavat".
Käsittääkö joku mitä tuo tarkoittaa?

Äänestä
  • vaikka minkälaisia elintarvikkeita? Siitä vain ostopäätöstä tekemään. Tietenkin kuluttajan ostopäätös oli helpompi entisessä Neuvostliitossa ja on vieläkin nykyisessä Pohjois-koreassa.

    Äänestä

  • hyllyt notku... kirjoitti:

    vaikka minkälaisia elintarvikkeita? Siitä vain ostopäätöstä tekemään. Tietenkin kuluttajan ostopäätös oli helpompi entisessä Neuvostliitossa ja on vieläkin nykyisessä Pohjois-koreassa.

    sellaiseen ihanneyhteikuntaan, etta kaikilla olisi rahaa mutta ei olis mitään ostettavaa?

    Äänestä

Tunnut tietävän markkinatalouden hintamekanismin?

Mietippä jos ruoan jalostajalle raaka-aineen hinta kasinkertaistuisi, mitä tarkoittaisi loppuhintaan?

Laskeppa. Maidon tuottajahinta tällä hetkellä 0,30-0,36 euroa litra.
Jos tuet lopetettaisi niin maidon hinta olisi 0,6-0,72:n välillä.

Voit laskea asiantuntijana kuinka paljon maito maksaisi kaupassa.

Äänestä
  • laskelma viipyy????? Hei ASIANtuntija, sinulle on esitetty laskutehtävä!!!!!

    Äänestä

  • Laskutehtävä kirjoitti:

    laskelma viipyy????? Hei ASIANtuntija, sinulle on esitetty laskutehtävä!!!!!

    Lopputulos olisi tällainen.

    Nyt maito maksaa kaupassa 97 senttiä litra.

    Tukien lopetus aiheuttaisi 2,20-2,50 euron litrahinnan kaupassa.

    Ei tuollaista uskalla laskea koska se vie pohjan pois noilta väitteiltä. Ne jotka osaavat laskea eivät halua että tuo tieto tulee tyhmien toietoon, koska ne jotuvat lopettamaan propakandansa.

    No perusteluna on että tulee muualta halvempaa. Niin tietenkin tulee jos ainostaan Suomesta lopetetaan tuet. Mutta Jos Suomesta tuet lopetetaan niitä tuettuja elintarvikkeita ei tule sitten muualtkaan. Eli hinnat nousisivat. Maitoa ei voi Pohjois-Koreasta eikä kuubasta tuoda.

    Virolaisen maidon hintakin nousisi ihan samaankoska Virolaista viljelijää tuetaan ihan samassa suhteessa kuin Suomlaistakin.

    Äänestä

  • Näinpä- kirjoitti:

    No ei todellakaan! Miten ihmeessä voit laskea että tuiottajahinnan korotus 0,35 => 0,70 nostaisi maitolitran hinnan kaupassa 0,97 => 2,20??? Jos teollisuus ja kauppa pitävät tuottonsa senttiä per litra ennallaan niin maitolitra kallistuu 0,97 => 1,43, mahdollisesti 1,50. Mihin oletukseen tuo laskelmasi oikein perustuu???

    Äänestä

  • laskelmia? kirjoitti:

    ei jätä.

    Kun sisäänostohinta nousee, nousee myös yrityksen kustannukset. Kustannusten noustessa myös hinnat nousee. Ja kustannusten vuoksi myös voittoprosentin tavoittelun vuoksi myös hinnat nousevat. osakkeiden omistajat ei tyydy edes siihen euromääräiunen voitto pysyy samana, voittoprosentin pitää myös pysyä samansa.

    Se on nähty Nokian osakkeiden kohdalla usein. Euromääräinen voitto n noussut mutta prosentteina liikevaihdosta laskenut niin sijoittajat ovat "rankaisseet" Nokiaa.

    Miten on käynyt energiayhtiöiden kun öljyn hinnat ovat nousseet? Fotumin tulos on kaksinkertaistunut nousseriden ostohntojen vuoksi.

    ELI::::

    Ostohinnan noustessa myyntihinnat nousevat samassa suhteessa. Turha kuvitella että ne nousevat VAIN sen minkä raaka-aineeen hinta nousee. maidon tie meijerin läpi vie noin vuorokauden. Koko ketjun, kuluttajalle asti vie noin kome päivää. Tuon ajaj n maidon ostohinta on Sijoitettuna tuotteeseen aina jollakin. TUolle sijoitukselle on pakko periä korko+muut tuoteot, jotka nostaa maidon loppuhintaa.

    Täysin selvä logiikka. Koska hinta asiakkaalle aletaan AINA laskemaan RAAKA-aineen hinnasta. Ei sitä lasketa entisestä hinnasta ja lisätä VAIN raaka-aineen hinnan korotus. Eli jos raaka-aineen hinta nousee 100% nousee lopputuotteen hinta kumulatiivisesti eli lopputuotteen hinta nousee noin 150%.

    Niin on myös palkoissa. Kun pakat nousee 1% sen vaikutus yrityksen palkkakustannuksiin on 2,5%. Eli 1 euro työntekijälle lisää liksaa maksaa yritykselle 2,5 euroa.

    Äänestä

Sinun markkinatalouden takuu on voimassa asuntosi ulko-ovelle asti. Luultavasti epäröintisi markkinatalouteen alkaa horjua siinä vaiheessa kun aletaan vaatia myös palkat markkinavoimien hallittavaksi.

Äänestä

MTK/kepu on koko EU-jäsenyyden ajan siirtänyt maataloutta voimakkaasti pohjoiselle C-tukialueelle, mahdollisimman kalliisiin tuotanto-olosuhteisiin mahdollisimman suurin tukiaisin.

Kepun paikka on oppositio!

Äänestä
  • EU:n ilmastovyöhykkeiden mukainen jako tukialueisiin. Saksassa ilmasto on hyvin myönteinen maanviljelylle ja siellä on suuremmat tuet kuin koko Suomessa. Etelä-Suomessa on myönteisemmät ilmasto-olosuhteet kuin Pohjoisessa ja siellä EU-tuet ovat korkeammat kuin Pohjoisessa.

    Noita on sitten tasattu Suomen kansallisilla tuilla joita EU ON Hyväksynyt Maksettavaksi. EU ei ole hyväksynyt Etelä-Suomen viljelijöille enempää kansallisia tukia. Siksi on keksitty kiertotie investointitukien kautta.

    Älä hölise tyhjää.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    EU:n ilmastovyöhykkeiden mukainen jako tukialueisiin. Saksassa ilmasto on hyvin myönteinen maanviljelylle ja siellä on suuremmat tuet kuin koko Suomessa. Etelä-Suomessa on myönteisemmät ilmasto-olosuhteet kuin Pohjoisessa ja siellä EU-tuet ovat korkeammat kuin Pohjoisessa.

    Noita on sitten tasattu Suomen kansallisilla tuilla joita EU ON Hyväksynyt Maksettavaksi. EU ei ole hyväksynyt Etelä-Suomen viljelijöille enempää kansallisia tukia. Siksi on keksitty kiertotie investointitukien kautta.

    Älä hölise tyhjää.

    Kiertotie investiontitukien kautta! Hah! Investointituet ovat samat sekä etelässä että pohjoisessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukikeskustelusta kirjoitti:

On se kumma, että maatalouden tukien puolustajilla on aina yksi ja sama argumentti: saamme syödä halpaa ruokaa, koska maataloutta tuetaan.

Markkinataloudessa tällainen väite ei voi pitää paikkaansa. Hintamekanismin tarkoituksena on nimenomaan välittää tietoa niukkojen resurssien oikeasta allokaatiosta. Mikäli valtio puuttuu tukitoimin hintamekanismiin, koko kansantalous sekä myös maailmantalous kärsivät. Joku maksaa tukien tuottamat vääristymät.

Minä ainakin haluaisin ruokamarkkinat kokonaan vapaaksi. Aivan varmaa on, että hinnat laskisivat, tai vähintäänkin pysyisivät ennallaan. Kuluttajien ostopäätöksien kautta kaikki saisivat tuottaa ja kuluttaa minkälaista ruokaa haluavat.

Vähitellen hinnat asettuisivat tasapainoon, ja koko maatalousongelma poistuisi päiväjärjestyksestä. Kuluttajilla olisi sitäpaitsi tuo miljardi euroa netto (maatalouden kotimainen tuki)joka tapauksessa käytössään, mikäli hinnat nousisivat - mikä ei siis ole todennäköistä.

Suomea vaivaava korporatismi tulee kalliiksi. MTK, SAK, ynnä muut itsekkäät etujärjestöt haittaavat tavattomasti taloutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu