Kuinka moni täällä on suorittanut täydennyspalveluksen eli eronnut reservistä? Onko joku tehnyt sen, vaikkei kertauskutsua olisi tullutkaan? Itse olen sitä harkinnut, että sen kävisin suorittamassa, vaikken kertauskutsua ainakaan vielä ole saanutkaan, ihan varmuuden vuoksi ja periaatteiden takia.
Täydennyspalvelus
Rttth
8612493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Saakohan siellä sitä sotilaskoulutusta? Kun nämä säästötoimet ovat tehneet kertausharjoituksista liian kallita yhteiskunnalle. 5 päivää kävisi ja sitten vetäisi ilmoituksensa takaisin... Piti tänävuonna tulla mahdolliseksi vapaaehtoisen kertausharjoituksen, mutta panttaavat tietoa ilmeisesti siksi, ettei kukaan hakisi hetken mielijohteesta, kuten siskoni haki armeijaan (ja pääsi). Saisi olla tuo maanpuolustus vähän helpompaa, että tyhmempikin (tykkimies) osaisi.
Sieltä ei saa mitään järellistä. Tiedät vähän aseistakieltäytymisen historiasta, rauhan aatteesta, sen että jatkojohdot ovat hyvinhyvin vaarallisia, öljyntorjunnan perusteet, syrjinnästä ja että pitää olla ainakin 7 tiliä ja sen päivä jälkeen sä pystyt tekemään niin paljon rahaa, että ostelet kiinteistöjä ja lentelet helikopterilla. Mikään ei edellytä, että kuuntelisit.
Täydennyspalvelu suoritetaan jotta ei tarvitse enää jatkossa osallistua sotilaskoulutukseen!
Armeija lisää kertausharjoituksia, vastareaktio näkyy jo nyt - ”Hakeudutaan herkemmin pois reservistä” "Ihan varmuuden vuoksi"???? Käsittämätöntä!!
Tällainen pullamössömiessukupolviko rakkaassa isänmaassamme tätä nykyä asuu?! Hävetkää! Näytätte sotiemme veteraaneille, että he taistelivat turhaan.
Tuommosille mielenterveys potilaille mitään aseita saa käteen antaakkaan.Pareen kun pysyvätkin ostarinkulmilla räkimässä.
Siltä vaikuttaa, että sotienne veteraanit todella taistelivat turhaan, kun katselee Suomen nykymenoa ja seuraa aikaansa. Pitäkää siis "rakas" isänmaanne hyvänänne ihan rauhassa vaan.
Sota kun tulee niin te vitun sotahullut kuolette kaikki pois ja me muut nussitaan teidän vaimojen, siskojen ja tyttärien mehukkaat pillut puhki !
Tuo on totta, näille käpykaartilaiset voi pysyä kotonaan kun me miehet ja naiset puolustetaan Suomea, sitten kun käydään rintailta lomilla niin vedetään käpykaartilaisia baarissa turpaan. Naisetkin jotka on sodassa mukana vetää näitä neitejä turpaan.
Tulenee pienempi tuomio kun lähtee pakoon sodan alla sivarina.
No nyt on aidon isännän kommentti!
Sotiemme veteraanit eivät ole enää näkemässä ja ehkäpä ihan hyvä niin, he nimittäin saattaisivat surra aika paljon sitä mihin jamaan tämä meidän Suomi on ajettu mm. nykyisen ja jo aiempienkin hallitusten toimesta. Niin tehokkaasti on onnistuttu tuhoamaan maa johon syntymisen vielä 80-luvulla kansalaiset näki lottovoiton arvoiseksi.
Niin.
Eikös mielenterveys ole syy antaa vapautus
Minä kävin tossa viimesimmässä porukassa n. kuukaus sitten niin siellä oli joku 10 tyyppiä, jotka olivat tulleet sen takia kun kertauslappu oli tullut. Oli siellä yks erittäin vahvasti aseistakieltäytyjä tyyppi. Noin 100 tyyppiä siellä oli. Osa oli hippejä/hihhuleita/muita pilven polttajia, mutta suurinosa ihan normi ihmisiä. Iän puolesta porukka oli 20-48v tosin jäi vähän epäselväksi miksi se 48v äijä oli siellä kun ei sitä kutsuta mihkään kertaamaan ja kohta ois puotettu porukasta muutenkin pois. Rentoo oli ja tonne meniskin vaikka tulis käsky mennä uudestaan jota ei tule. Ei tarvinnut palella, sai nukkua tarpeeksi yöllä, syötiin melkein koko ajan.
"Tällainen pullamössömiessukupolviko rakkaassa isänmaassamme tätä nykyä asuu?!"
Pullamössömiessukupolvi on korkeasti koulutettua ja ajattelee järjellä. Rahaa syydetään pitkin etelä-eurooppaan, valtionvelka aivan älytön, työttömyys kasvaa, verotus aivan älytön, että jopa miljonäärit poistuu maasta, eduskunta säätää aivan järjettömiä lakeja. Puolusta tätä maata niin saat olla työtön sitten sodan jälkeen, maksaa korkeita veroja. Jos olet edes hengissä ja jos olet kärsit traumoista ja painajaisista lopun elämää sekä lisäät riskiä sairastua skitsofreniaan ja pää on pipi lopun elämää. Tiesitkö muuten, että Irakin ja Afganistanin sodissa on kuollut jenkkien omia sotilaita enemmän sodan jälkeen jenkeissä kun itse taistelukentällä?
Minullakaan ollut mitään syytä, mutta hainpahan varmuuden vuoksi kun mietinkin jo miten häivyn maasta kun Venäjä päättää hyökätä, mutta nyt se ei ole niin kiireinen asia vaan voinpahan lähteä sitten kun Venäjä valtaa Suomen aivan rauhassa pois maasta.
Itse olen tasan 48v. ja saattaisin ihan piruuttani ilmoittautua reservin kieltäytykäksi vastalauseena Nato-vehkeilylle varusmiesten kustannuksella. Saas nähdä pistäisivätkö viittä vaille nostoväkiraakin uudelleenkoulutukseen?
ei sun tarvii sinne mennä proteesiksi, vaan 51v sivariksi. pasifisti tai propagoin että suomi ei ole natossa, vaikka tosin olet vannonut, että omantunnon kautta, mutta kenen mukaan se on mitä, ja ei tavii perustella, eli nato-argumentti sitten kelpaa, kunhan ei kerro kenelleköän varmuuden vuoksi, koska mun argumentti ei voita hallitsijoiden aivopieruja.
Pahassa paikassa myös varareservistä ryhdytään ottamaan väkeä rintamalle, joten kyllä täydennyspalvelukseen kannattaa vielä 50-vuotiaanakin mennä.
Siinä vaiheessa kun aletaan kaapimaan laarinpohjia , eli kun henkilöstöresurssien parhaimmisto on kulutettu loppuun tai ne on tuhottu ja etsitään tällä tavoin keino välttää sotilaallinen tappio, ollaan tultu jo siihen tilanteeseen että sota on hävitty ja neuvottelut edessä. Paljoa tuollaiset yli 50v eivät voi saada aikaan muuta kuin tuoda jonkin verran lisäaikaa. Se puolustusvoimien kehaisu on täyttä höpöä että moni +50v olisi edelleen hyvässä kunnossa. Suurella osalla on jo iän tuomia sairauksia, tai terveys on mennyt töissä, suurella osalla on ylipainoa, on diapetesta ja sepelvaltimotautia. Muutamasta hyväkuntoisesta ukosta ei kannata vetää johtopäätöksiä. Mutta onhan meillä nyt Nato ja sen artikla 5, ja turvatakuut. Niihin vain on nyt luotettava.
No voi voi ala jo mennä neiti.
Eikä varmasti tulee kutsua kertaamaan.
Sodan syttyessä joutuu jo perustelemaan, ja "tuomareista" suurin osa on puolustusvoimien henkilökuntaa.
Sodan sytyttyä tulee vakaumuksentutkintakomiteat käyttöön ja niiden kautta ei sivariksi pääsekään enää kuin hartaat kristityt ja he jotka osaavat perustella uskottavasti syynsä, siihen perusteluun ei sitten enää riitä se että sanoo haluavansa sivariksi.
Juu, meikäläinen on kohta 55 ja kyllä huomaa, että ikä tuo vaivoja ja liikkuminen alkaa olemaan vaivalloista metsässä.
50km pyöräielenkki ei ole mitään verrattuna muutaman tunnin taimikossa rämpimiseen, kun taimikkoa on joutunut varhaisperkaamaan.
Sen jälkeen olikin ihan poikki, selkä kipeä, jalat kipeät, käsivarret kipeät ja tuntui ettei autolle jaksa sieltä rämpiä, vaikka oli vaan eväspakki, vesuri ja raivaysveitsi mukana, niin tuntuivat raskailta kantaa.
Ei ole edes ylipainoa meikäläisellä, mutta ikä tuo kaikenlaisia vaivoja, ei kaikille, mutta suurimmalle osalle.
Menisin mielelläni. Saa nähdä jos vappuun mennessä tulee se kuori kouraan missä valtio määrä. Kyllä tuonne vain lapinjärvelle ja siellä joka päivä juovuksissa.
Juurikin tuo kirjekuori ratkaisee. Itse hakeudun täydennyskoulutukseen sen vuoksi, ettei kutsuta kertausharjoituksiin. Ja SA-sijoitukseni on täysin väärä. Kuitenkin viimeiset 3 vuotta käytännöllisesti katsoen puolustusvoimien palveluksessa. Sen verran meitä avaintehtävissä palvelevia reserviläisiä arvostetaan.
Se on palkallista.
Hakeutukaa täydennyspoliisiksi. Täydennyspoliisit vapautetaan asevelvollisuudesta, eikä varmasti tule kertauskäskyä.
Turha kikkailla, rintama kutsuu sivareitakin kun tilanne niin vaatii. Vaihtoehtona on joutua karkurina ja käpykaartilaisena katselemaan teloitusryhmän pyssynpiippuja. Sodassa ei vetelehtijöitä ja pelkureita suvaita
^ Eip. Fakta se, että myös sairaaloihin ja vastaaviin tarvitaan runsaasti työntekijöitä sota-aikana.
Lisäksi pakotetut sotilaat ovat turvallisuusriski sodassa, mm. sabtotaasivaara
Vitun luuseri turpa kiinni kun et mistään mitään tiedä. Sodassa onneksi sinunlaiset luuserit kuolee rintamalla heti. Mutta ei hätää, me sivarit kyllä tyydytetään paikalliset naiset joka päivä.
Reserviläistä ei ole ainakaan täällä Itä-Suomessa edes kutsuttu 15 vuoteen kertausharjoituksiin, kuin kerran ja ei ole päässyt ylenemäänkään. Mikä lie klikki täällä. Ehkä olisi hyvä reserviläisten, varsinkin työttömien, ruveta linnoittamaan itärajaa. Eli itärajalle paljon porukkaa rakentamaan kuoppia ja monttuja, putoamishautoja tankeille ja jyrkkiä kiviesteitä. Torneja, joista voi ampua torjuntaohjuksia tarvittaessa, jos ilmateitse hyökätään. Tilanne on vakava, sillä Ukrainasta vetäydyttyään ja kaiken siellä turmeltuaan, venäläiset hyökkäävät lähimmälle rajalle, mistä NATO voisi uhata heitä.... eli jos Suomi liittyy Natoon, olemme avointa riistaa Putinille ja hänen kannattajilleen.
Joo Huruslahden arpajaiset herätetään henkiin.
Tollaiset ammutaan ihan omien taholta.
Kannattaako liittyä Venäjän armeijaan siellä tienaa 3000€/kk?.
Moraalisesti vähän huono valinta, eikä olot välttämättä ole kaksiset. Tosin tuurillahan sitä laivatkin seilaavat.
Putoamishaudan voi tehdä tankille siten, että kun tankki putoaa syvään kuoppaan, niin siellä pohjalla on miina, joka räjähtää ja eteneminen tankilla pysähtyy.
Putoamishautaa vaan koko itärajan leveydeltä, niin ryssän tankit putoaa hautoihin jo rajalla.
Eli palautetaan miinat, jotka Tarja Halonen poistatti, rajallemme putoamishautoihin, jotka on piikkilangalla aidattu ja havuilla peitetty, etteivät eläimet ja retkeilijät niihin putoa. Sanoihan kerran hiihtäjämmekin: "Havuja p---le!"
Venäjä on jo koonnut yli 250000 sotilasta reservistään hyökkäämään ensi keväänä 2023 jonnekin päin... joten olisi kiireesti linnoittaa itärajamme ennenkuin on liian myöhäistä! Työttömät ja sivarit joutuvat myös linnoitustöihin tarvittaessa ja maatiloilta ja yrityksistä joudutaan luovuttamaan töitä varten kauhakuormaajia, rekkoja ja pakettiautoja sekä traktoreita perälavoineen ja metsien omistajat joutuvat luovuttamaan puutavaraa rakennusaineiksi korsuihin. Ilmastohörhöt yrittävät ennallistaa metsiämme muka happikadon takia maailmassa, se on tyhjänpäiväistä höpötystä. Sementtimiehet ja raudoittajat, jotka ovat työttömiä, pääsevät tekemään bunkkereita.... Korsuja on rakennettava kiireesti! Martat pitivät jo viime vuonna Pohjanmaalla valmiuskurssin eli soppatykkikursseja kriisiä varten.
Sivarit suojelee vain siviilejä - reservistä eronneet ja aseenkantoluvan omaavat saavat halutessaan myös aseen - eivätkä ole puolustusvoimien käskyvallassa. Eivät ota osaa sotatoimiin.
Hakemuksen jos lähettää, se hyväksytään noin päivässä. Jos on yli 28 vuotias niin armeijan käynyt ei ilmeisesti voi palata enää aseelliseen palvelukseen, johon on saanut koulutuksen.
Eikun voi sen sittenkin kerran perua jos ei ole täyttänyt 60 vuotta.
Ei ollut varmistin päällä... hehheh näitä sattuu..
Ei voi kai kukaan palata. Hakemuksen käsittely voi viedä jokusen viikon ruuhka-aikaan, vaikka sivaripuolelta voi tulla ilmoitus jo ennen, kun se menee samalla myös sinne. Puolustusvoimat on hitaampaa sorttia. Reservistä eroilmoitus on huonosti tehty, eikä tee faktoja selväksi, ja kaikki muukin on pielessä osittain, mutta toimii kuitenkin.
Suoritin 2023 heinäkuussa täydennyspalveluksen lapinjärvellä. 5 vrk kesti ohjelmassa mm ensiapukurssi 8h, ( turha koska olen sairaanhoitaja) siviilipalveluksen ja pasifismin historiaa 8h( tosi mielenkiintoinen joka avarsi omaa arvomaailmaa loogisesti pasifismin aidosta voimasta antaen siitä historialliset todisteet), miten saavuttaa rauha kurssi 8h ( mielenkiintoinen) sitten valinnaisia kursseja mm väestönsuojelua, ensisammutusta, öljyntorjuntaa yms. Kurssit oli muistaakseni joka päivä klo 09 - 17.Kaiken kaikkiaan mukana aurinkoinen viikko. Vapaa ajalla oli mm saunaa, punttisalia, paskanjauhantaa yms. Porukkaa oli aivan laidasta laitaan. Nuoria, vanhoja jopa naisia ja esim yksi poliisikin. Syitä myös laidasta laitaan joita ei tosin käsitelty kursseilla koska se on jokaisen oma laillinen valinta. Ainoastaan nimettömästi vastattiin kurssilla puhelimella kyselyyn jonka vastaukset käytiin läpi.
Kuullostaa mukavalta, harmi vain ettei tuota pääse kokemaan.
Varareservistä kieltäydyttäessä henkilö siirtyy suoraan siviilipalvelun lisävarantoon eikä kutsua täydennyspalvelukseen tule.
Meillä oli valtaosa korkeakoulutettuja, muutama duunari ja muutama opiskelija. Aika laidasta laitaan eri yhteiskunnan luokista ja ammateista, ja politiikan kannattajista. Omalta kurssilta puuttui rauhanaatteet ja muut, niitten tilalla oli palontorjuntaa, ensiapua ja kriisiajan tehtävien läpikäyntiä.
Vähän hitaasti tulee varmistusta; toinen puolustuvoimilta Suomi.fi:n ja toinen on sivariyhdistyksen verkkotili. Pistä talteen sitten, kun voi tietokoneet jäädä pommin alle.
Suoritin varusmiespalveluksen eräässä erikoisjoukkojen yksikössä n. 20v sitten. Koronafasismin aikana huomasin halveksivani yhteiskuntaamme ja päätin olla antamatta sille enää mitään. Reservistä erosin viime joulukuussa, sodan syttyessä toki poistun maasta kuten olisin tehnyt reservissä ollessanikin lasteni synnyttyä. Menen pian täydennuskoulutukseen, aion istua siellä 5 päivää täysin mykkänä protestiksi sille että minua rangaistaan siitä etten anna lasteni kasvaa isättä amerikkalaisten ulkopoliittisten etujen tähden.
Siinäpä varsinainen erikoisjoukkojen sotilas🤣
Jos korona-aikakin otti noin koville sinulla niin ei sinusta sitten olisikaan ollut kovin paikkoihin rintamalle.
Ihan oikein teet kun poistut muonavahvuudesta, sinunlaiset ovat vain rasite taisteluissa.
No eipä sinustakaan kyllä voi mennä takuuseen, että olisit yhtään sen rohkeampi🤣 Teitä reservin ramboja ja keyboardwarrioreja saa aina muistuttaa tästä. Niin kauan kuin et itse ole sotinut missään sotimassa, omat leuhkimisesi ja muiden luokittelusi ovat täysin merkityksettömiä 🥱Todennäköisesti se voit olla juurikin sinä jonka hermot pettää taistelutilanteessa ja karkaat muonavahvuudesta. Omat isovanhemmat sanoivat eläessään että sotaurheudella kerskuivat ne, jotka olivat siviilissä ja rintaman takana hevosmiehenä ja jonain vellinkeittäjinä. Se on helppoa sinun täällä anonyyminä tuomita toiset pelkureiksi, varsinkin kun itselläsikään ei niitä näyttöjä kauheasti ole. Äläkä vain ala jauhamaan sitä kulunutta bullshittiä jostain rauhanturvaajana olosta jossain kaljankittauskomennuksella. Niitä ketjuja on nähty ihan tarpeeksi.
Ihan tasan tarkkaan tiedän ettei mulla kovassa paikassa hermot petä, olen ollut pari kertaa niin kovassa paikassa että se on varma ettei kuuppa leviä.
Sinä jo juokset karkuun vaikka ei ole vielä edes sitä🤣 voi "ittu mikä erikoisjoukkojen Rambo BUAHHAhahaaa!
Ihan tasan tarkkaan et tiedä koska et ole sodassa ollut. Oikeat sotilaat ne jotka ovat oikeasti sotineet ovat kaikki sanoneet että sellainen joka väittää ettei pelkää sodassa valehtelee tai ei ole rintamalla ollutkaan.
Aika vähän on kommunisteja on enää Suomessa ja nämäkin vanhat toverit ovat jo ikänsä puolesta poistettu Suomen puolustusvoimien rekistereistä, joihin meidät kaikki on tavalla tai toisella lokeroitu.
Kommunisteista on kyllä ihan oma mappi-5 kolonna ja sieltä nimen yli vedetään viiva vasta luonnollisen poistuman kautta turvallisuus syistä.
Reservistäkieltäytyjistä on myös tuollainen mappi. Näitä seurataan tarkkaan mahdollisten sabotaasiyritysten varalta koska ovat nyt lueteltavissa vihollisen leiriin. Tällaista kuulin kertaamassa käyneiltä.
Ei muuta kun hiekka montulle tuollaiset.
Hiekkamonttu on yhdyssana!
Ei jos sen kirjoittaa erikseen.
Viikon käyt. Valitse jokin sisällöltään itsellesi sopivin, joka eroaa paikasta toiseen, luulisin, joka on vähän vaikeuttava, jos haluaa lähemmäs tai asuu automatkan päässä. Jos on 51v tms., ei tarvinne käydä (en varma natsoista); pelkkä ilmoitus riittää.
Motivaationtappokirje teki tehtävänsä. Ei kertausharjoituskutsua 30 vuoteen, MPK:n kursseista huolimatta. Motivaationtappokirje oli sitten viimeinen naula arkkuun. Homma ei toimi ja minä lopetin sen. Torni taistelkoon keskenänsä, hehän se kuvittelevat osaavansa, vaikka kenelläkään ei ole sotakokemusta. Droonien käyttökin tuli tornille ihan puun takaa.
Vietin viikon putkassa palveluksen lopulla. Joku varusmies arveli, ettei kertaukseen tule sitten kutsua. Ei tullut. Luultavasti kaikki mun koulutussaralla joutuu.
Olisit viettänyt viikon putkassa jo mentyäsi aikanasi varuskuntaan, olisivat vapauttaneet sinut sen viikon jälkeen eikä olisi tarvinnut enää huolia kertauskutsuista.
Lakkauttamalla täydennyspalveluksen voisi valtio säästää vuosittain 2 miljoonaa euroa!
https://akl-web.fi/fi/posts/miljoonan-euron-leikkaus-joka-ei-vahingoita-ketaan-akl-kannattaa-taydennyspalveluksen
Täydennyspalvelus voitaisi lakkauttaa ja päästää reservinkieltäytyjät suoraan siviilivarantoon, se olis win-win situ kaikille.
Valtio säästää enemmän jos kertovat etiikasta ennen palvelukseen suostumista.
Huru-ukot eivät ole käyttökelpoista sotilasainesta. Se on nuorempien hommoo on troonit ja muut, joiden käyttö onnistuu nuoremmilta
Minä olen oman korteni kantanut. Nyt jo eläkkeellä ihmettelen, että missä on se nöyrä tekemisen meininki
Itse aijon erota reservistä mahdollisimman nopeasti, nyt on sen aika.
Siihen on kaikilla armeijan käyneillä oikeus.
Oikeuksistasi saat tarvittaessa lisätietoa Aseistakieltäytyjäliitosta.
https://akl-web.fi/fi/reservinkieltaytyminen/perustietoa-reservinkieltaytymisesta
Älä odota, vaan eroa!
Odota vielä vähän, kunnes Venäjä hyökkää. Sit perustelet litanian mukaan, ja saat siirron sivariksi.
Onko täällä ketään joka olisi käytynyt tuon uuden lyhennetyn 3pvä täydennyspalveluksen? Mitä piti sisällään, oliko edelleen ensiapukoulutusta? Saako siitä jonku virallisen todistuksen esim hätäea 4t taikka EA1?
Koulutuksen sisältö riippuu ihan siitä mihin haet. Kuopiossa ainakin käytiin sammutus- ja ensiapukoulutus jotka omasta mielestä olivat parhaimpia kaikista sammutus- ja ensiapukoulutuksista jotka olen käynyt. Mitään korttia nistä ei kuitenkaan saa. Itse kävin aikanaan sen 5pv joten tuskin mitään kortteja saa sillä 3 päivän koulutuksellakaan. Samalla käytiin läpi kriisiajan poikkeusolojen organisaatioista. Mitään rauhan ja aseistakieltäytymisen historiaa ei ollut. Olisin itse toivonut ihan konkreettista koulutusta kriisiajan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun.
Mielenkiintoista, kiitos vastauksesta. Oliko siellä paikanpäällä mitään terveyspalvelua käytössä tai eipä varmaan, onhan se 5:kin päivää niin lyhyt aika ja paikalta saa poistua? Vähän meinaa olla vaivaa monenlaista sillä kysyn. Paikan päällä aikoisin majoittua. Ruokaahaan siellä myös tarjoillaan
Sehän on vain päivämuotoisesti järjestettävä kurssi ja päiväohjelman jälkeen saa poistua sinne mihin majoittuu kunhan on paikalla jokaisena päivänä. Jos olet hakenut täydennyspalvelukseen olet saanut jotkut ennakko-ohjeet joissa on yhteystiedot. Sitä kautta kannattaa kysellä hyvissä ajoin ennen sen kurssin alkua ne majoitukset ja yleensä kaikki muutkin asiat ennakkoon, koska mahdolliset majoituspaikat voivat olla rajalliset. Itse en pysty sanomaan miten nuo kurssit vedetään nykyään kun kävin sen kurssin aikaa sitten.
Kortitit sai ainakin itse 3 päivän kurssilta.
Olivatko EA1 vai joku muu?
Hätä ea mulla oli yhdellä kurssilla, josta maininta todistuksessa,, ei muuta. Jos saa todistuksen, luulisi siinä olevan, tai netissä.
Moroo onko täydennyspalvelussa minkäänlaista terveystarkastusta tai muuta intiimiä t. Sosiaalinen jännittäjä ja ahdistuja muutenki
Ei ole terveystarkastusta eikä intiimiä toimintaa. Jos haet Lapinjärvelle saat majoituksen motellitasoisessa huoneessa ja ruokailut neljä kertaa päivässä. Tällä hetkellä täydennyspalvelu kestää 3 vuorokautta. Kenenkään kanssa ei myöskään tarvitse keskustella jos et itse sitä halua. Kursseilla ei ole ryhnmätyön kaltaisia tilanteita.
Okei kiitos paljon vastauksesta. Kauanko päiväohjelma suunnilleen kestää vuorokaudessa. En ajatellut siellä majoittua, kun sekin ahdistais kuitenkin.
Olisikohan ne täydennyskoulutukset vielaä tauolla, suuren kysynnän vuoksi. Itse erosin yli 50v eli ei tarvinnut käydä. Saanee pienemmän tuomion kun lähtee sodan kynnyksellä pakoon.
Nyt kannattaakin myös yli 50-vuotiaden ottaa ero jo tämän vuoden aikana ennen kuin hallituksen lakimuutos reservin iän nostosta astuu voimaan.
https://akl-web.fi/fi/posts/hallitus-esittaa-reservilaisian-nostamista-koskee-myos-siviilipalvelusvelvollisia
Onkohan koulutuset vuodelle 2026 jo näkyvissä?
Vuoden 2026 täydennyspalveluksen ajankohdat ja paikkakunnat julkaistaan marraskuussa 2025. Tervetuloa sankarit !
Voisko joku ihana immeinen kertoa mitä tuon 3vrk täydennyspalveluksen aikana tehdään suunnilleen ja millasessa järjestyksessä? T. Paniikkihäiriöinen
Lääkärin toteama paniikkihäiriö on vapautusperuste täydennyspalveluksesta.
https://siviilipalveluskeskus.fi/vapautus/