Hei!
Olen alkanut epäillä kaverillani rajatilapersoonallisuutta. Välillä hän on mitä ystävällisin ystävä:
jakamishaluinen, lämminsydäminen, auttavainen ja kiltti. Yhtäkkiä esim. seuraavana päivänä käytös saattaa olla yllättävän röyhkeää: esimerkiksi minut hän haukkui patalaiskaksi jätkäksi tyyliin painu helkkariin täältä.
Käytännössä kaikken on tapahtuva hänen ehdoilla; jos jokin ei häntä kiinnosta hän ei esimerkiksi tapaamiseemme tule. Asiasta ei välttämättä edes ilmoitetta tai jos ilmoitetaan yleensä viimekädessä. Yksinkertaisesti hänen tekemisiin ei voi luottaa. Samalla olen huomannut, ettei hän kestä pettymyksiä. Jos niitä tulee, se puretaan esimerkiksi minuun, ettei hän voikaan lähteä ulos. Samalla aikatauluissa pysyminen ei onnistu: esimerkiksi jos tapaaminen on kello 17, hän saattaa lähteä matkaan vasta tällöin. Sanomisissa saa olla tarkka, ettei häntä suututa mistään, koska tämän jälkeen asiat ei enää onnistu. Muuten hän on mitä mukavin kaveri.
Mielestäni tilaa pahentaa se, että hän on hyvin hemmoteltu. Vanhemmat ovat antaneet kaiken rakkauden, mutta häneltä itseltään on vaadittu hyvin vähän. Kaikki ikävät asiat on pyyhitty/ selitetty pois ja vika on käytännössä järjestelmässä jos poika ei menesty ja isä on aina tukemassa, auttamassa ja huoltamassa jo lähes 40-vuotiasta poikaansa kun hän ei jotakin yksinkertaista asiaa osaa. Kaverini osaisi asioita jos hän vain viitsisi opetella. Häntä ei ole vaadittu esim. koskaan hakemaan töitä- isän luona on saatu elää ilmaiseksi. Välillä hänellä on töitä ollut mutta niistäkin hän on välillä ollut ilman lupaa pois.
Olen ollut aika pitkäpinnainen hänen suhteen, koska hänessä on paljon hyvääkin. Pelkään kun hänen isästä aika jättää, niin mitä sitten. Mikä minun roolini on silloin? Toisaalta haluaisin jättää hänet, koska mielestäni hän ei oikein arvosta ystävyyttä. Ja miten tällainen kaveri pärjää loppuelämänsä? Joutuuko esim. laitoshoitoon?
Hänellä olisi ollut 20-vuotta aikaa ottaa itseään niskasta kiinni, sillä tyhmä hän ei ole, vaan äärimmäisen laiska. Tämä on minusta vain vääränlaisen kasvatuksen tulos. Minusta ei kuitenkaan ole asiallista että aikuista ihmistä saa aina olla odottelemassa, elää hänen oikkujen mukaan ja välillä saada olla sylkykuppina. Samalla minua ärsyttää se, että olisin viemässä häntä hyvään; lenkille, raittiisiin harjoituksiin, nekään ei häntä kiinnosta koska tv:n katsominen on tärkeämpää. Myös hänen isänsä ei voi laittaa häneen kuria; hänen isällään on kumma tapa ostaa poikansa rakkaus miellyttämällä häntä. Olemme todella vanhoja kavereita ja siksi tämä sattuukin. Muuten olisin varmasti jättänyt hänet.
Kiitos paljon vastauksista!
Olen alkanut epäillä kaverillani rajatilapersoonallisuutta. Välillä hän on mitä ystävällisin ystävä:
jakamishaluinen, lämminsydäminen, auttavainen ja kiltti. Yhtäkkiä esim. seuraavana päivänä käytös saattaa olla yllättävän röyhkeää: esimerkiksi minut hän haukkui patalaiskaksi jätkäksi tyyliin painu helkkariin täältä.
Käytännössä kaikken on tapahtuva hänen ehdoilla; jos jokin ei häntä kiinnosta hän ei esimerkiksi tapaamiseemme tule. Asiasta ei välttämättä edes ilmoitetta tai jos ilmoitetaan yleensä viimekädessä. Yksinkertaisesti hänen tekemisiin ei voi luottaa. Samalla olen huomannut, ettei hän kestä pettymyksiä. Jos niitä tulee, se puretaan esimerkiksi minuun, ettei hän voikaan lähteä ulos. Samalla aikatauluissa pysyminen ei onnistu: esimerkiksi jos tapaaminen on kello 17, hän saattaa lähteä matkaan vasta tällöin. Sanomisissa saa olla tarkka, ettei häntä suututa mistään, koska tämän jälkeen asiat ei enää onnistu. Muuten hän on mitä mukavin kaveri.
Mielestäni tilaa pahentaa se, että hän on hyvin hemmoteltu. Vanhemmat ovat antaneet kaiken rakkauden, mutta häneltä itseltään on vaadittu hyvin vähän. Kaikki ikävät asiat on pyyhitty/ selitetty pois ja vika on käytännössä järjestelmässä jos poika ei menesty ja isä on aina tukemassa, auttamassa ja huoltamassa jo lähes 40-vuotiasta poikaansa kun hän ei jotakin yksinkertaista asiaa osaa. Kaverini osaisi asioita jos hän vain viitsisi opetella. Häntä ei ole vaadittu esim. koskaan hakemaan töitä- isän luona on saatu elää ilmaiseksi. Välillä hänellä on töitä ollut mutta niistäkin hän on välillä ollut ilman lupaa pois.
Olen ollut aika pitkäpinnainen hänen suhteen, koska hänessä on paljon hyvääkin. Pelkään kun hänen isästä aika jättää, niin mitä sitten. Mikä minun roolini on silloin? Toisaalta haluaisin jättää hänet, koska mielestäni hän ei oikein arvosta ystävyyttä. Ja miten tällainen kaveri pärjää loppuelämänsä? Joutuuko esim. laitoshoitoon?
Hänellä olisi ollut 20-vuotta aikaa ottaa itseään niskasta kiinni, sillä tyhmä hän ei ole, vaan äärimmäisen laiska. Tämä on minusta vain vääränlaisen kasvatuksen tulos. Minusta ei kuitenkaan ole asiallista että aikuista ihmistä saa aina olla odottelemassa, elää hänen oikkujen mukaan ja välillä saada olla sylkykuppina. Samalla minua ärsyttää se, että olisin viemässä häntä hyvään; lenkille, raittiisiin harjoituksiin, nekään ei häntä kiinnosta koska tv:n katsominen on tärkeämpää. Myös hänen isänsä ei voi laittaa häneen kuria; hänen isällään on kumma tapa ostaa poikansa rakkaus miellyttämällä häntä. Olemme todella vanhoja kavereita ja siksi tämä sattuukin. Muuten olisin varmasti jättänyt hänet.
Kiitos paljon vastauksista!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tänään on onnenpäiväsi. Ei tarvitse epäillä enää. Mitään "rajatilapersoonallisuushäiriötä" ei ole kuin harhaisten ihmisten mielikuvissa.
Sitä miksi ystäväsi käyttäytyy noin on mahdoton täältä käsin arvioida. Oletko ottanut ajatuksesi puheeksi? Rakentava keskustelu varmasti auttaisi. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu, kun välillä käyttäytyy niin eri tavalla ja sano, että koet sen loukkaavana tai, että pahoitat sellaisesta mielesti. Kirjoita hänelle vaikka asia viestin muotoon, jos tuntuu, että et halua kasvotusten alkaa asiaa purkamaan.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset ottavat muut huomioon, toiset ovat itsekkäämpiä tai pahimmillaan itserakkaita ja muista välinpitämättömiä. Jälkimmäisenlaisia kutsutaan narsistisiksi. Joidenkin kanssa ei vain tule juttuu, mutta asioita voi kuitenkin yrittää järjestellä keskustelemalla. Ihmiset tuntuvat liian vähän keskustelevan toistensa kesken miltä heistä tuntuu ja mitä fiiliksiä on. Siten asiat pääsevät helposti kärjistymään turhaan, kun kukaan ei puhu.
Hei! Kiitos vastauksesta. Hänen kanssa ei asiasta voi puhua, koska kaikki kritiikki häntä kohtaan tuntuu heti loukkaukselta. Lisäksi hän on usein välinpitämätön kritiikille- kuin kuurolle puhuisi. Asiaa pahentaa se että sukulaisten mukaan vika on aina muissa ei kaverissani. En oikein tiedä muuta kuin hyväksyä tilanne tai jättää hänet. Sääli, koska hänessä on paljon hyvääkin.
Pojalla on ollut jonkinlainen rooli lapsuudenkodissaan, josta ei pääse irtautumaan ja aikuistumaan. Et pysty niitä asioita ratkaisemaan. Miksi sinä olet niin aktiivinen hänen suhteensa? Ehkä käytöksesi muistuttaa esim. pojan äidin ylihuolehtivaa käytöstä, ja se ahdistaa häntä. Se raivo, jonka hän tarvitsisi vanhemmista irtautumiseen, kohdistuukin sinuun. Terapiaa hän tarvitsisi. Ota etäisyyttä, älä ole se aktiivinen osapuoli, vaan anna hänenkin yrittää.