22.3. Tukiainen: ”Ei tätä sinkkuutta jaksa enää!!”

Tuksuliirumia pohjoisen suunnasta meille Etelän näädille, lumikoille, sopuleille ja supikoirille potentiaalisille nallekarhuillekin:

”Vaalan keikkani 3000 asukkaan kylässä
Täällä Oulun lähellä pohjoisessa, maa on ihan jäässä ja tänään satoi vielä lunta jään päälle. Lääkäri määräsi mulle nukkumista mahdollisimman paljon ja täällähän luonnonhelmassa se onnistui loistavasti.

Showkeikkani menivät onnistuneesti ja selvinpäin sekä Ylikiimingissä että Vaalassa. Tosin täällä vedin pidemmän setin ja vähän iloisemmissa merkeissä.

Ylikiiminkiin vaikutti se, että silmiini osui samantien pöytä jossa istuimme Julian kanssa keikkailemassa pari vuotta sitten, erään kundin kanssa ja pasmani meni sekaisin hetkeksi. Sain rauhoitettua itseni ja keskityttyä keikkaani.” Osa 1 (3).
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Osa 2 (3):
”Muistan kun joskus harkitsin vakavasti muuttavani maalle. No eihän se nyt yksin käy. Jokainen Julian lause on jäänyt mieleeni, hän totesi, että nyt Johanna oikeasti jotain järkeä päähän: "Et sä voi muuttaa jonnekin Lempäälään, kyllästyt siellä lopullisesti ja palaat kuitenkin takaisin johonkin kaupunkiin."

Tosin parisuhteiden vuoksi olen ollut valmis tekemään kompromisseja, ongelma oli se, että he eivät olleet. En ole mikään yli-ihminen joka kestää ihan mitä tahansa, eikä tarvitsekaan olla. Tässä elämäntilanteessa viettäisin mieluiten vkloput oman kullan kainalossa takkatulen ääressä kotona, ei jaksa ainakaan enää hirveää biletystä, se on todellakin koettu kantapään kautta!

Toisaalta työ on myös tärkeää, ilman mitään tekemistä sitä vasta masentuukin.
Ainakin minä olen luonteeltani sellainen, että kaipaan edes osa-aikaista tekemistä.
Tämän työn ja julkisuuden kautta ymmärrän paremmin kuin hyvin nykyisin ihmisiä, jotka sairastuvat esim. masennukseen, burnoutiin tai saavat hermoromahduksen.

Toista on helppo osoittaa sormella jos itse ei ole kokenut paljon mitään, tai päinvastoin: ihmiset jotka ovat kokeneet vastoinkäymisiä ja joita autoin heidän ollessa hädässä, ovat yllättäen kääntäneet minulle selkänsä silloin kun olisin tukea eniten tarvinnut.

Ihmiset ovat itsekkäitä usein: vain oma hyvinvointi ja se oma lintukoto kiinnostaa.
Mikä tässä on hyvä uutinen, on se, että olen taas lähentynyt Jumalaa ja Hänen rakkauttaan, mitä kukaan ihminen ei voi antaa. Mutta ei tällaistakaan jaksa, että virutaan vuodesta toiseen sinkkuna.” Osa 2 (3)

Äänestä
  • Osa 3 (3):
    ”Mielummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. Siksi olen joutunut väkisin irrottautumaan monista ihmisistä, mutta tottakai se loukkaa ja koskee. Mutta maailmassa on paljon sekä pahoja, että hyviä ihmisiä ja valitsen mielummin sen, että olen sinkku ja löydän jossain vaiheessa turvallisen ja luotettavan miehen kuin sen vaihtoehdon, että roikun väärissä ja katalissa ihmisissä.

    Kirjoitukseni on heti melankolisempaa ollessani Suomessa, mutta mitä tässä voi odottaa viimeisten tapahtumien jälkeen. Olen kaltoin kohdeltu ja vainottu, mutta uskon oikeuden vielä toteutuvan. Paha saa aina väliaikaisia voittoja, mutta viimeisimmäksi voittaa Hyvä.

    Laitoin Raamatun Ilmestyskirjan jakeita FB seinälleni. Toivon todellakin, ettei itse tarvitsisi elää mikrosirun tulemisen aikana (tai onhan se tullut jo, mutta tarkoitan, ettei sen pakottamisen aikana.)

    Ei tätä sinkkuutta jaksa enää päivääkään, nyt jotain tapahtumaa ja äkkiä!

    Yllätyin kuinka suosittu olin eräässä helsinkiläis-yökerhossa, mutta miehet ovat siinäkin suhteessa vaikeita ettei voi tietää etukäteen, mitä he hakevat oikeasti. Ainahan voi puhua ihan mitä vaan.

    Yksi mies olisi hirveän ihastunut minuun, suomalainen 46v kiva tyyppi, mutta siinä tulee ongelmat vastaan joista en voi puhua. Johanna” Osa 3 (3)
    7L-kuva: http://www.seiska.fi/images/upload/ug

    Äänestä

  • Julia sitä julia tätä julia tota
    kauanko ajattelit ratsastaa ruumiilla?

    Äänestä

  • Syntymäsynkkä kirjoitti:

    Osa 3 (3):

    "Yksi mies olisi hirveän ihastunut minuun, suomalainen 46v kiva tyyppi, mutta siinä tulee ongelmat vastaan joista en voi puhua."

    Mutta varmaan nyt kuitenkin oli mieletoman karismaattinen, miljonaari, yritysjohtaja, tai ainakin edes juristi!

    Äänestä

Tuksu täyttää heinäkuussa 2015 komiat 37 vuotta.

Äänestä
  • Biologinen kello tuo painetta pariutumiseen...

    Äänestä

  • On tainnut biologinen kello simahtaa jo ajat sitten.

    Äänestä

  • klokkanslutade kirjoitti:

    On tainnut biologinen kello simahtaa jo ajat sitten.

    Näin on käynyt.

    Äänestä

Keikkailivat pöydässä? Jeesusko siihen nyt ilmestyi, kun Tuksulta meni pasmat sekaisin.

Äänestä

"Toisaalta työ on myös tärkeää, ilman mitään tekemistä sitä vasta masentuukin.

Ainakin minä olen luonteeltani sellainen, että kaipaan edes osa-aikaista tekemistä."

Vai kaipaa hän töitä.Montas tuntia tuo teki viime vuonna?Todella osa-aikaista.

Äänestä
  • Taitaa se työksi kutsuttu räkälöissä sekaisin huojuminen haitata vapaa-aikana räkälöissä sekaisin huojumista. Glamourissa kaikki on todellakin toisin.

    Äänestä

  • Glamour on aivan uskomaton maailma.

    Äänestä

  • Missä-on-häpy kirjoitti:

    Glamour on aivan uskomaton maailma.

    Tunkin harhaa: “Gentelemen prefer PINK......!!! :) My New make-up from MAC, Body Shop and Sensai. http://aijaa.com/mrZjPV ” (Tunkki Fb:ssa 8.4.)

    Äänestä

En tunne mitään myötätuntoa Tunkiota kohtaan ja siksi hykertelenkin vahingonilosta näitä tällaisia lukiessani etenkin siksi RAILI SUOMINEN saa samalla siipeensä! Ei auta akan riekkua Tunkion vankilalta pelastumisilla kun sen elämä on joka tapauksessa pelkkää epäonnistunutta paskaa!!

Äänestä

Yksikään lääkäri ei ohjeista potilastaan nukkumaan niin paljon kuin pystyy.

Äänestä
  • Kyse oli Tunkin harrastamasta "totuuden johannoinnista."

    Äänestä

Nainen laittaa Seiskaan puolittain muka huumorilla deitti-ilmoituksen, jossa vaatii mieheltä tasokkuutta. Missä naisen oma tasokkuus, elämänhallinta, säännölliset elämäntavat, edes suhteellinen päihteettömyys, rehellisyys, väkivallattomuus ym? Omasta mielestään on vainottu ja väärin ymmärretty. Meni Tukiaisen laskelmat silloin aikanaan Kanerva-casen aikaan pahasti pieleen. Ei tullut kansakunnan lemmikkiä, ei kestojulkkista myönteisessä mielessä. Tuli vain katkeroitunut, väkivaltaan taipuva päihteiden käyttäjä, joka elää itselleen väärinkertomassa menneisyydessä Udin bemareineen ja Julian hohdokkaine elämineen. Mutta: "vainoamiseen" tulee tauko, kun on menolippu kaltereiden taakse. Paluukin on, muttei heti seuraavana päivänä,

Äänestä
  • Näädille mahtaa tulla vieroitusoireita, jos Johanna joutuu/pääsee pahnoille leipäilemään.

    Mutta ihan asiaakin. Mä jotenkin ymmärrän Johannan käytöstä. Ja älkää näädät taas aloittako, että puolustan sen tekoja. Ja perustelut. Jos eläintä ahdistetaan ja eläin tuntee jatkuvasti olevansa nurkassa, niin eläimestä tulee sellainen, että se ei enää luota kehenkään ja on valmiiksi niskavillat pystyssä vaikka kuinka sille yrittäisi tehdä selväksi, ettei sille pahaa tehdä. Eläin pelkää ja siksi se mm. käy kiinni (on pelkopurija). Johannalla on vähän sama. Johannaa ahdistetaan ja se ajetaan nurkkaan. Johannalla on niskavillat pystyssä aina ja kaikkialla, koska se pelkää kohdata sitä "pahaa maailmaa". Johannalle on aikojen saatossa tullut tuollainen puolustuskeino ihan samoin, kuin vaikka huonosti kohdellulle koirallekin.

    Äänestä

  • Mene raipe nukkumaan ja nuku niin paljon kuin voit.

    Äänestä

Johanna metsästelemässä miestä Tukholmassa (Fb 14.4.15):

"Nyt olen haku päällä; ei siis kannata varjoon jäädä. Tukholmassa keskustaan huomenna tie vie, aurinkoa ja chillailua kenties...... Hiukset kiharretaan enkeliksi, pinkkiä huuliin ja tekoripset! Toimettomaksi Johanna ei jää; aurinkolasit päähän ja etsimään......: ehkä prinssi löytyy Kungsträdgårdenista, tai sitten lennähtää toisesta puistosta. Ravintoloista voi seuraa aina saada, mutta luotettavuuttahan ei voida mitata.

Mopsit ovat juonessa mukana, siispä nyt ei ole huolia! Hahaaaa: Johannan runosuoni kukkii nyt! :) Kevättä rinnassa!"

Äänestä

“The WOMAN from Finland_Sweden, is looking for my the Prince of my life!!!!! Otimme aske njuuri kuvat, vari sopii minukekĺe hineoti!!!! Johanna¤dollsdancers:fi, if you are intrested in meeting me seriously, or email at, johannna¤dollsdancers:fi . I am looking ofr a husband and at least one child!” (Tunkki Facessa 21.4. illalla)

Äänestä
  • ”Sensai 161, uusi,naisellinnen pinnki huupipuna!!!! ei at ketaan kylmaksi! http://aijaa.com/XDbjDS ” (Tunkki Facessa 21.4. illalla)

    Äänestä

  • Deitti-ilmon_kuva kirjoitti:

    ”Sensai 161, uusi,naisellinnen pinnki huupipuna!!!! ei at ketaan kylmaksi! http://aijaa.com/XDbjDS ” (Tunkki Facessa 21.4. illalla)

    ”Simpukan kanssa........! Espanjan merelta loytyi!V
    http://aijaa.com/CYo3WJ ” (Fb 21.4. illalla)

    Äänestä

”Mun sinkkukausi on kestänyt ihan liian pitkään, täällä olisi leveässä sängyssä paikka vapaana luotettavalle ja hyvälle miehelle....... En jaksaisi "tässä iässä" enää ravintoloissakaan kauheasti juosta, enkä hae yhden yön seuraa.” (Tupsukka Fb:ssa 28.4. illalla)

Äänestä
  • ”Ja kun minuun tutustuu henkilökohtaisesti, niin ymmärtää miten pahasti media pystyy valehtelemaan ja muokkaamaan väärää kuvaa ihmisestä! Nyt vain rohkeasti tutustumaan muhun ja olen ihan valmis vaikka poistumaan koko mediasta! Itseasiassa mun psyyke vaatisikin sen. Huoh......” (Tupsukka Fb:ssa 28.4. illalla)

    Äänestä

  • No nythän tuksulla on oma kulta kun kerran eilen olivat taas yhdessä syömässä ja viiniä juomassa.
    Kovin toi ainakin kullasta puhuu.
    http://aijaa.com/XjMEPt

    Äänestä

  • AAmoria kirjoitti:

    No nythän tuksulla on oma kulta kun kerran eilen olivat taas yhdessä syömässä ja viiniä juomassa.
    Kovin toi ainakin kullasta puhuu.
    http://aijaa.com/XjMEPt

    Juu, juu! :)

    Äänestä

  • “It's True: I Had nothing on.... But I had the radio on....! -Marilyn Monroe http://aijaa.com/7awtgU ” (Fb 1.5. klo 5:30)

    Äänestä

  • Albertin-yksinäinen kirjoitti:

    “It's True: I Had nothing on.... But I had the radio on....! -Marilyn Monroe http://aijaa.com/7awtgU ” (Fb 1.5. klo 5:30)

    “Marilyn Monroen lauseita:

    "It was true: I had nothing on!......"
    "But I had the radio on!"
    Xoxo, Johanna
    http://aijaa.com/2HIiaS ”

    Äänestä

”En halua kehua itseäni, mutta en tajua, miten tämän näköinen nainen joka on myös kiva luonteeltaan VOI OLLA SINKKU!!!! Oon ihan kypsä tähän sinkkuiluun!!! http://aijaa.com/9saRcb ” (Johanna 2.5.)

Äänestä
  • Kukaan normaali mies ei ole kiinnostunut velkaisesta, alkoholisoituneesta ja lihoneesta sekäkäyttäjästä.

    Äänestä

  • Missä-on-häpy kirjoitti:

    Kukaan normaali mies ei ole kiinnostunut velkaisesta, alkoholisoituneesta ja lihoneesta sekäkäyttäjästä.

    Tasokas mies odottaa naiselta myös kunnon koulutusta.
    Tukiaisella ei ole muuta kuin melkoinen rikosrekisteri ja edessä vankilajakso.

    Äänestä

”Prinsessa Ruusunen nukkuu niin kauan ennenkuin prinssi herättää suutelemaan suulle... Disney Love You! http://aijaa.com/3hMgzY ” (Tunkin Fb 3.5. aamulla)

Äänestä
  • "Mielummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. And what doesn't kill you, makes you stranger......??" (Tunkki Fb:ssa 2.7. ip)

    Äänestä

  • “My new boyfriend! he doesn't want to have any publicity right now! Uusi miesystäväni joka ei arvosta mediaa, mutta muita arvoja kylläkin!”
    (Tunkki Fb:ssa 26.7.)

    Äänestä

  • Pois-näkyvistä kirjoitti:

    “My new boyfriend! he doesn't want to have any publicity right now! Uusi miesystäväni joka ei arvosta mediaa, mutta muita arvoja kylläkin!”
    (Tunkki Fb:ssa 26.7.)

    ”Olen tavannut uuden HERRASMIEHEN! ?? http://aijaa.com/zi4SNj
    Kuvassa vieressäni on ystäväni, laulaja Olli Loukola sekä olen rajannut herrasmies ystäväni pois kuvasta, sillä hän ei halua minkäänlaista julkisuutta enkä minä halua häntä esille julkisuuteen kun on nähty jo tarpeeksi paljon, mitä loskaa sataa niskaan!” (Tunkki 7L 17.7.2015)

    Äänestä

  • Johanna Tukiaisen superrikas, komea miesystävä avautui!

    ”Hello there Finland

    I m writing this to behalf of Johanna. I m her boyfriend.
    At the moment we are traveling in Papua New Quinea etc.and doing charity work as here is a lots of cannibalism other type of witchgraft. So this is very important mission.

    I have been in Finland only once years ago and saw many really beautiful people there. But I m not sure I would travel there again as life there is not good any more I have heard. The economy is getting worse and many people there live in a poverty and people having many degrees but still not able to make living and only end up getting more degrees with governents money.

    And starting any busines is impossible there and young people are only pushed to take social security moneys as starting any business is made very hard.” (Johannan 7L 23.8. 15)

    Äänestä

  • aim-poifrend kirjoitti:

    Johanna Tukiaisen superrikas, komea miesystävä avautui!

    ”Hello there Finland

    I m writing this to behalf of Johanna. I m her boyfriend.
    At the moment we are traveling in Papua New Quinea etc.and doing charity work as here is a lots of cannibalism other type of witchgraft. So this is very important mission.

    I have been in Finland only once years ago and saw many really beautiful people there. But I m not sure I would travel there again as life there is not good any more I have heard. The economy is getting worse and many people there live in a poverty and people having many degrees but still not able to make living and only end up getting more degrees with governents money.

    And starting any busines is impossible there and young people are only pushed to take social security moneys as starting any business is made very hard.” (Johannan 7L 23.8. 15)

    “We are in love - Sorry all beautiful people in Finland the internet here is very bad. Johanna is amazing person.” (Johannan 7L 23.8.15)

    Äänestä

Albertin murjun näkyjä:

”Kultani ja toinen muruni samassa kuvassa! K 18!!! ❤ http://aijaa.com/aGzzA1 Ihana illanvietto ja tykkäämme olla rakkaani kanssa aina alasti, olen aina nukkunut alasti ja tämä tyyli sopii hyvin meille!” (Tunkki SeiskaLivessä to 13.8. klo 2:45)

Äänestä

Vaikkakin kuva oli säälittävä. Jotain rajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syntymäsynkkä kirjoitti:

Tuksuliirumia pohjoisen suunnasta meille Etelän näädille, lumikoille, sopuleille ja supikoirille potentiaalisille nallekarhuillekin:

”Vaalan keikkani 3000 asukkaan kylässä
Täällä Oulun lähellä pohjoisessa, maa on ihan jäässä ja tänään satoi vielä lunta jään päälle. Lääkäri määräsi mulle nukkumista mahdollisimman paljon ja täällähän luonnonhelmassa se onnistui loistavasti.

Showkeikkani menivät onnistuneesti ja selvinpäin sekä Ylikiimingissä että Vaalassa. Tosin täällä vedin pidemmän setin ja vähän iloisemmissa merkeissä.

Ylikiiminkiin vaikutti se, että silmiini osui samantien pöytä jossa istuimme Julian kanssa keikkailemassa pari vuotta sitten, erään kundin kanssa ja pasmani meni sekaisin hetkeksi. Sain rauhoitettua itseni ja keskityttyä keikkaani.” Osa 1 (3).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu