Minulla on tosi vanha ulkomailta tuotu mehikasvi. Siinä on pitkä varsi, jonka päässä on normaalisti isoja lehtiä, mutta nyt päässä on vain keskikokoisia lehtiä, joista niistäkin osa on tippumassa pois. Voisikohan tätä kasvia jakaa pistokkaan avulla. Ja jos voisi, niin miten pistokas otetaan tällaisesta kasvista, jossa on vain yksi varsi?
Kiitokset hyvistä neuvoista : )
Miten otan pistokkaan mehikasvista
1
1393
Vastaukset 1
- Onttomukulakiurunkannus
Mahtaisiko lehtien pienuus johtua siitä, että kasvi on saanut liian vähän ravinteita?
Pistokkaan saa käsittääkseni sillä tavoin, että pistää raakasti kasvin poikki, antaa pois leikatun latvan kuivahtaa vaikkapa yön yli keittiön pöydällä ja laittaa sen jälkeen vesilasiin niin, ettei veteen joudu lehtiä. Kyllä sen siihen pitäisi juuret kasvattaa.
On erittäin todennäköistä, että jäljelle jäänyt trönä tekee ennemmin tai myöhemmin johonkin kohtaan uuden lehtitupsun, ehkäpä kaksikin. Trönää ei kannata kastella melkein ollenkaan, jos siihen ei jää haihduttavaa lehtipintaa.
Tähän aikaan vuodesta kannattaa ottaa pistokkaita, kasvit ovat nyt elinvoimaisimmillaan ja lähtevät hanakasti uuteen kasvuun.
Onnea mehikasvisi uudistamiselle!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400