ELETTY KUIN PELLOSSA

Valtion takausten arvo on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut noin 48 miljardiin, mikä vastaa 24:ää prosenttia bruttokansantuotteesta. Iso osa uusista takauksista ja sitä myötä riskeistä on kasautunut asuntotuotantoon ja yritystukeen. Käytännössä se tarkoittaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskusta (ARA) ja Valtion asuntorahastoa (VAR) sekä yritysrahoittaja Finnveraa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pääasia että Halosen Tarja ja kumppanit saa omistamistaan asunnoista kunnon liksat, vuoksina.
Ministeri Kiuru sanoi, että vuokria tullaan alentamaan.
Päinvastoin, alkoikin nousta.

Äänestä
  • on kovia valehtelemaan !

    Äänestä

  • totuutta!

    Äänestä

Stubb sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että konsensukselta ja korporativismilta eli työmarkkinajärjestöjen päätöksenteolta on vaadittava kuitenkin tulosvastuuta.
Vielä joulukuun puolivälissä Stubb suomi etujärjestöjä, konsensusta ja osin myös poliittisia liikkeitä jarruttavasta asenteesta.

Äänestä

Kataisen hallitusohjelman kolme painopistealuetta olivat köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen, julkisen talouden vakauttaminen sekä kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen.

Äänestä

Rkp:n perustajajäsen Axel Olof Freudenthal toimi rotututkijana ja kielitieteilijänä pöyristyttävän rasistisesti 1800-luvun lopulla. 100 vuoden takaiset rotuteoriat ovat Rkp:lle mieleen ja niitä wannabe-rantaruotsalais kannattajat levittävät ilomielin edelleenkin. Pääasia on tietenkin suomalaisuuden alaspainaminen.
Freudenthalin suhtautuminen suomenkielisyyteen ja suomalaisuuteen on jäänyt Rkp:lle ja sen medialle suorana, homeisena isänperintönä.

Äänestä

maksaa..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


YLEISLAKKO kirjoitti:

Valtion takausten arvo on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut noin 48 miljardiin, mikä vastaa 24:ää prosenttia bruttokansantuotteesta. Iso osa uusista takauksista ja sitä myötä riskeistä on kasautunut asuntotuotantoon ja yritystukeen. Käytännössä se tarkoittaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskusta (ARA) ja Valtion asuntorahastoa (VAR) sekä yritysrahoittaja Finnveraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu